Rauhallista joulua

Rauhallista joulua kaikille blogin lukijoille! Joulua olemme itse viettäneet täällä Pohjois-Karjalan pakkasissa, jossa jouluaattonakin paleltiin -32 asteen kylmyydessä aamusella. Lunta on näillä leveyksillä ihan mukavasti, kuten melkeinpä joka vuosi tähän aikaan. Berliinissäkin, sekä koko Saksassa, realisoitui lopulta valkoinen joulu, mikä ei ole hirveän yleistä siellä suunnalla.

Eikä varsinkaan tällainen valkea joulu, jossa Berliinin lumimittarit näyttivät jouluaattona noin 30cm lukemia, mikä on eniten 102 vuoteen. Viimeeksi vuonna 1908 on pääkaupungissa vietetty joulua tällaisten kinosten keskellä. Matkaa kaikkien aikojen lumiennätykseen, 52cm, on silti vielä, mutta onhan tätä talveakin vielä reilusti jäljellä. Viime päivinä nollan tienoille päätyneet päivälämpötilat painavat kuitenkin hankia jonkin verran kasaan.

Täällä Suomessa vietämme joulua tapaninpäivään asti, jonka jälkeen 27. päivä matkustamme junalla Tampereelle. Siinä yövymme yhden yön, jonka jälkeen matkaamme loppuviikoksi kotipuoleeni Etelä-Suomeen. Paluu Berliiniin on edessä uudenvuoden jälkeen 2. tammikuuta ja töihin paluu on edessä sitten heti maanantaina. Kuvia joulunajasta myöhemmin.

 

Muistilista ensimmäisen kontaktin varalle

Olen kiinnostunut kaikesta avaruudesta liittyvästä ja rakastan lukea aiheeseen liittyvää tietoutta ja kirjallisuutta. Erityisesti Maan ulkopuolinen äly on mielenkiintoinen teema, jo pelkästään yli vuosikymmenen mittaisen Seti@home harrastuksen parista. Aihetta pohtiva Stephen Webbin kirja Jos maailmankaikkeus kuhisee elämää … missä kaikki ovat?: Viisikymmentä ratkaisua Fermin paradoksiin ja maan ulkopuolisen elämän arvoitukseen onkin yksi harvoista kirjoista, jonka olen lukenut kannesta kanteen – kahdesti.

Jatka lukemista ”Muistilista ensimmäisen kontaktin varalle”

 

Melkein Obaman kaveri

En ole koskaan innostunut kaikkien suosimasta Facebookista ja en olekaan koskaan rekisteröitynyt kyseiseen palveluun. Kuitenkin reilut kolme vuotta sitten liityin hieman saman kaltaiseen sosiaaliseen mediaan nimeltään LinkedIn. LinkedInin on tarkoitus olla enemmän työelämän kytköksiin perustuva palvelu ja sangen hyvin se onkin onnistunut pitämään asialinjan. Kyseessä ei siis ole mikään Facebookin kaltainen jokaisesta-turhastakin-hetkestä kertova viestittely, vaan paino on työhistoriassa, sekä siinä, kenet tunnet historiasi varrelta.

Jatka lukemista ”Melkein Obaman kaveri”

 

Ortodoksiset talvihäämme

Kaksi kuukautta ja kaksi viikkoa on kulunut viime viestistäni ja melkoisesti on tapahtunut sittemmin. Tietysti kaikkein suurin asia on viime viestin lopussa lyhykäisyydessään mainittu omat häämme, joita vietettiin helmikuussa Pohjois-Karjalassa. Mutta ennen noista juhlista kertomista, kerrotaanpa mistä kaikki alkoi. 🙂

Oikeastaan kaikki juontaa alkunsa vuoden 2004 syksyyn, jolloin olimme Niinan kanssa ensimmäisellä ulkomaanmatkallemme Pietarissa. Olimme olleen tuolloin melkein kaksi vuotta yhdessä ja juuri tuolla matkalla tuli annettua Niinalle lupaus mennä naimisiin vielä tämän vuosikymmenen aikana. Tuolloin tällaisen aikahaarukan antaminen tuntui kaiketi vielä turvallisen etäältä, mutta niin vaan vuodet vierivät ja koitti kevät 2008. Silloisella Irlannin reissullamme aloimme tosissamme puhumaan asiasta ja totesimme, että valmistelut olisi aloitettava, jos lupauksen aikataulusta haluttiin pitää kiinni. Ja haluttiinhan sitä, joten aloimme miettimään sopivaa päivämäärää.

Jatka lukemista ”Ortodoksiset talvihäämme”