Automatka vuorten ympäri

Vancouver on meren ja vuorten ympäröimä kaupunki. Hankalan maaston vuoksi kaupungista voi lähteä maata pitkin vain pohjoiseen (Sea to Sky Highway kohti Whistleriä), itään (Trans-Canada Highway kohti Kalliovuoria ja Calgaryä) tai etelään (Interstate 5 kohti Seattlea). Vaikka suuntia onkin rajoitetusti, tarjoutuu täkäläiselle automatkailijalle silti muutamia upeita ajoreittejä lähialueella. Yksi tällainen on noin 600 kilometrin mittainen ympyrälenkki ympäri kaikkein lähimmän Rannikkovuoriston osan. Koko Rannikkovuoristo on pituudeltaan peräti 1600 kilometriä, mutta päiväseltään on mahdollista ajaa Vancouverista käsin Fraser Canyonin rajaama ympyräreitti.

Jatka lukemista ”Automatka vuorten ympäri”

 

Juhannusvieraita kotopuolesta

Toukokuussa luonamme vierailleiden Niinan vanhempien jälkeen saimme seuraavat vieraamme vain kuukautta myöhemmin, kun luoksemme saapuivat vuorostaan omat vanhempani muutamaa päivää ennen juhannusta. Kaksiviikkoinen vierailu alkoi tutuissa merkeissä ensiksi pari päivää kaupunkiin tutustuen ja viikonlopun koittaessa suuntasimme porukalla kohti Whistleriä.

Jatka lukemista ”Juhannusvieraita kotopuolesta”

 

Ikiaikaisten jättiläisten Tofino

Viime viikonloppuna vietettiin Kanadassa vuosittaista Victoria Dayn juhlapäivää, josta johtuva pitkä viikonloppu sai meidät tien päälle. Olimme vain muutamaa päivää aiemmin varanneet itsellemme majoituksen Vancouverinsaarella (eng. Vancouver Island) sijaitsevasta Tofinosta, jossa suunnittelimme viettävämme tulevan viikonlopun.

Jatka lukemista ”Ikiaikaisten jättiläisten Tofino”

 

Ensivaikutelma Vancouverista

Kuten viime viestissä kerrottua, saavuin sunnuntaina tänne Vancouveriin tutustumaan viikon ajaksi tammikuussa alkavaan uuteen työhöni, tuleviin kolleegoihini sekä tietysti hieman itse kaupunkiin. 10-tuntinen lento Frankfurtista oli pitkä istuttava, mutta sujui kuitenkin hyvin. Maisemat koneesta olivat talviset, sillä Grölanti ja Kanadan pohjoiset osat ovat ikuisessa lumen ja jään vallassa. Lumi oli laskeutunut myös muualle Kanadaan ja vain itse Vancouver osoittautui lumettomaksi. Laskeutuessa oli kuitenkin mahdollista ihailla kaupungin vierellä kohovien vuorten kaunista lumipeitettä. 😮

Jatka lukemista ”Ensivaikutelma Vancouverista”