Neljän kuukauden kuivuus

Vancouverin kesä on ollut kuiva. Todella kuiva. Lämpimät korkeapaineen ilmamassat ovat pitäneet sadepilvet loitolla aina toukokuun alusta saakka ja neljän viime kuukauden aikana on saatu sadetta vain noin viitenä päivänä. Sekin sade on ollut niin vähäistä, ettei se ole pystynyt pitämään nurmikkoja vihreänä saati lehtiä kuivuneissa puissa.

Jatka lukemista ”Neljän kuukauden kuivuus”

 

Sateen jumalat laupeina

Ylistettyjä olkoon sateen jumalat! Kolmen rutikuivan hellekuukauden jälkeen voi jo vancouverilainenkin todeta, että onpahan virkistävää nähdä kaksi kunnollista sadepäivää keskellä kesää. Toukokuun alun jälkeen Vancouverissa on saatu sadetta vaivaiset 10 millimetriä, mikä ei ole riittänyt alkuunkaan vesivarastojen täydentämiseksi tai edes pitämään ruohikkoja vihreänä. Kaupunki onkin näyttänyt hyvin oranssiselta viimeisten kuukausien ajan.

Jatka lukemista ”Sateen jumalat laupeina”

 

Kesäinen mini-Vancouver

Kesä on paraikaa Vancouverissa kaikkein kauneimmillaan ja niinpä onkin paikallaan linkata hauska video kesäisestä miniatyyri Vancouverista. Video on saman valokuvaajan tuotoksia, kuin kaksi kesää sitten linkkaamani samanlainen hauska Vancouverin video.

 

Savun peittämä kaupunki

Yli kaksi kuukautta jatkunut rutikuiva hellekausi on saanut metsäpalot roihuamaan ympäri British Columbiaa. Aktiivisia paloja on tällä hetkellä ympäri provinssia melkein 200 ja Vancouverin lähistölläkin roihuaa peräti neljä suurta metsäpaloa. Lähin syttyi viikko sitten Secheltin kaupungin lähistöllä Sunshine Coastilla ja toinen on roihunnut syvällä Pembertonin laaksossa jo pari viikkoa. Etelästä käynyt tuuli on kuitenkin pitänyt savun poissa Vancouverista, jossa on nautittu uskomattoman hienoista sinisen taivaan päivistä viikkotolkulla.

Jatka lukemista ”Savun peittämä kaupunki”

 

Kesäistä marjanpoimintaa

Lämmin ja toistuvasti helteinenkin kesäkeli on hellinyt Vancouveria aina toukokuun alusta saakka. Kauniita kelejä on riittänyt siinä määrin, että luonto alkaa olla jo sateen tarpeessa ja erilaisia kehoituksia veden säännöstelystä esimerkiksi nurmikon kastelemiseksi on jo annettu. Lämmin keli on meinannut myös että kesän marjasadot ovat etuajassa ja Vancouverissa eletäänkin jo täyttä mansikkakautta. Ja sehän tarkoittaa tietenkin retkeä Langleyssä sijaitsevalle Krause Berry Farmsille.

Jatka lukemista ”Kesäistä marjanpoimintaa”