Joulupukin paraati

Joulokuun ensimmäinen sunnuntai tarkoittaa Vancouverissa vuosittaisen jouluparaatin aikaa. Tänä vuonna kymmenettä kertaa järjestettävä Santa Claus Parade houkutteli jälleen keskustaan paraatireitin varrelle satojatuhansia pieniä ja isoja katsojia. Osa oli tullut ilmaistavaran ja -suklaan perässä, osa katsomaan perinteistä joulunajan alkua merkitsevää kulkuetta. Kaikki olivat kuitenkin tulleet näkemään vilaukselta paraatin viimeiseksi saapuvaa päätähteä eli joulupukkia.

Jatka lukemista ”Joulupukin paraati”

 

Vancouverin miehistä ja naisista

Stereotypiat ovat hauska huumorin aihe. Vancouverissa yksi tällainen aihe ovat eri kaupunginosat ja niiden asukkaat, jotka monesti yleistetään tietynlaisiksi ihmisryhmiksi. Esimerkkisi Main Streetin alue on hipsterien linnaketta ja hipit asuttavat Itä-Vancouverissa Commercial Driven seutua. Kitsilanossa asuu vain joogasta ja orgaanisesta ruoasta hulluksi mennyttä trendipelleä ja Yaletown on jo kauan sitten menetetty pyrkyreille sekä jupeille. Universumin (tai ainakin Vancouverin) partykeskus on puolestaan Granville Streetin varsi kaupungin keskustassa, jossa meno yltyyy viikonloppuisin suorastaan eläimelliseksi.

Jatka lukemista ”Vancouverin miehistä ja naisista”

 

Kaupunki pilvissä

En ole kirjoittanut vielä paljoakaan asuntomme hulppeasta maisemasta ja tarkempi katsaus jää edelleenkin tulevaisuuteen, mutta halusin kuitenkin laittaa näkyville hienon kuvan jonka ikuistin viime viikolla eräänä aamuna. Kuvassa on aina välillä aamuisin asunnostamme valkeava maisema, jossa Metrotownin tornitalot työntyvät matalalla roikkuvien pilvien yläpuolelle aamuauringon värjätessä maiseman kauniilla sävyillä.

Kuva on otettu pitkällä zoomilinssillä, joten se edustaa alle prosenttia koko maisemastamme, mutta laitoinpa tämän tänne tällaisena ennakkopalana. 😉 Mainittakoon, että myös Berliinin asunnostamme aukesi kaunis aamumaisema.

Klikkaa kuvaa suuremmaksi

 

Owen Wilson rakastaa Vancouveria

Amerikkalainen näyttelijä Owen Wilson ei kuulu ainakaan allekirjoittaneen suosikkinäyttelijöihin ja herran tähdittämien elokuvien katsominen on monesti piinaavaa puuhaa. Jotenkin kaverille kuitenkin riittää rooleja ja hän onkin paraikaa Vancouverissa kuvaamassa ensi vuonna ensi-iltaan tulevaa Night at the Museum 3 -elokuvaa. Paikalliset blogit kertoivatkin noin kuukausi siitä, miten Wilson oli nähty pyöräilemässä Vancouverin keskustassa.

Kaiketi Vancouverin komennus on ollut Wilsonille mieleen, sillä nyt hän todistaa rakkauttaan kaupunkiimme ihan Youtubessa saakka. Video ei ehkä avaudu täysin, jollei ole nähnyt yhtäkään herran elokuvaa. :mrgreen:

 

Kurpitsan kaiverrusta

Torstaina vietettiin halloweeniä ja monenlaiset pirut sekä paholaiset olivat jälleen liikkeellä kaupungilla läpi yön. Keli oli viime vuotiseen tapaan sateinen, mutta ihmisiä vaikutti olevan silti mukavasti liikkeellä. Työkaveritkin kertoivat kiertäneensä lapsiensa kanssa asuinalueellaan ja kuulemma karkkisato oli tänäkin vuonna valtaisa. Lapsilla oli ollut hauskaa, vaikka kuulemma muutama talo olikin koristeltu ulkoa niin pelottavasti, etteivät lapset uskaltaneet vierailla niissä karkilla tai kepposella.

Jatka lukemista ”Kurpitsan kaiverrusta”