Sateen jumalat laupeina

Ylistettyjä olkoon sateen jumalat! Kolmen rutikuivan hellekuukauden jälkeen voi jo vancouverilainenkin todeta, että onpahan virkistävää nähdä kaksi kunnollista sadepäivää keskellä kesää. Toukokuun alun jälkeen Vancouverissa on saatu sadetta vaivaiset 10 millimetriä, mikä ei ole riittänyt alkuunkaan vesivarastojen täydentämiseksi tai edes pitämään ruohikkoja vihreänä. Kaupunki onkin näyttänyt hyvin oranssiselta viimeisten kuukausien ajan.

Jatka lukemista ”Sateen jumalat laupeina”

 

Kesäpäivä North Vancouverissa

Vancouverin maantiede on hieman hassua, sillä alueella sijaitsee lukuisia samannimisiä kaupunkeja ja paikkakuntia, jotka ovat kuitenkin jokainen omia itsenäisiä kokonaisuuksiaan. Esimerkiksi vastaus yksinkertaiseen kysymykseen ”Missä sijaitsee Länsi-Vancouver?” ei ole niin yksioikoinen kuin äkkiseltään luulisi. Pelkästään nimi Vancouver esiintyy yhteensä neljän eri kunnan nimessä ja West Vancouver and North Vancouver eivät ole Vancouverin osia, vaan omia kaupunkejaan. Harva paikallinenkaan tietää, että North Vancouverikaan ei ole yksi ja ainoa paikkakunta, vaan teknisesti se jakautuu City of North Vancouveriin sekä District of North Vancouveriin. Vieläkö joku on kärryillä?

Jatka lukemista ”Kesäpäivä North Vancouverissa”

 

Itärannikon Snowmageddon

Kuluva talvi on ollut vähintäänkin poikkeuksellinen. Täällä länsirannikolla Pineapple Express on tuonut koko talven lämpimiä kaatosadeaaltoja tyyneltä valtamereltä, mikä on varmistanut ettei paikallisille vuorille ole päässyt kertymään oikeastaan ollenkaan lunta, poikkeuksena lähinnä talven aikana hätäiset viisi metriä lunta saanut Whistler. Tällä viikolla kaunis kevätaurinko on sekoittanut luontoa entisestään ja Vancouverissa muun muassa kirsikkakukkapuut ovat monin paikoin puhjenneet kukkaan kevään saavuttua noin kaksi kuukautta etuajassa. 😮

Jatka lukemista ”Itärannikon Snowmageddon”

 

Kiusana Pineapple Express ja nor’easter

Mennyt syksy ja alkava talvi on ollut täällä länsirannikolla poikkeuksellisen sateinen. Kun kaksi edellistä syksyä olivat mielestäni yllättävän kuivia, on tänä syksynä saatu runsaasti pitkiä ja rankkojakin sateita. Sateet ovat kuitenkin tulleet lähinnä vetenä, sillä lämpötilat ovat pysyneet Vancouverin keskustassa +5 ja +12 asteen välimaastossa. Vuorilla on saatu lunta vain ajoittain, mutta pieniä pakkasjaksoja on seurannut aina sateita, mikä on tehnyt paikallisvuorten alkukaudesta vaikean. Ainoastaan Whistler on pärjännyt hyvin ja kausi avautui viikon etuajassa marraskuun 22. päivä.

Jatka lukemista ”Kiusana Pineapple Express ja nor’easter”

 

Paksu lumi peitti Calgaryn

Vaikka Whistlerissä nähtiinkin heinäkuun lopulla talven ensimmäinen lumisade, on täällä Vancouverin seudulla vietetty mitä upeimman kesän kauniita loppukesän päiviä. Lämpötilat ovat hätyytelleet näin syyskuun puolivälissäkin vielä hellelukemia ja syvemmällä Fraser Valleyn pohjalla on menty vielä reilusti ylikin.

Jatka lukemista ”Paksu lumi peitti Calgaryn”