Kanadan työllisyystilanne (2015)

Leppoisa Kanada on kiinnostanut suomalaisia aina, mutta erityisesti viime kuukausina on ollut nähtävissä selvää kiinnostuksen lisääntymistä Kanadaa kohtaan potentiaalisena muuttokohteena. Taustalla on varmaan ainakin jonkin verran Euroopan epävarma taloustilanne, joka on Kanadassa paljon vakaampi. Työ onkin keskeinen asia Kanadaan suuntautuvia muuttosuunnitelmia tehdessä, sillä Kanadaan ei voi tuosta vain ottaa ja muuttaa, sillä maa painottaa voimakkaasti (ja aivan oikein) työperäistä tarpeeseen perustuvaa maahanmuuttoa. Kanadaan töihin pääsemiseen ei riitä edes työpaikan saaminen, sillä siinä aloittaminen vaatii vielä väliaikaisen työluvan saantia, mikä voi olla joskus kivinen taival. 😕

Jatka lukemista ”Kanadan työllisyystilanne (2015)”

 

Targetin historiallinen virheinvestointi

Liike-elämässä ja yrittämisessä on aina omat riskinsä ja yritysten suunnitelmat eivät mene aina nappiin. Kuitenkin harva epäonnistuminen yltää samanlaisiin mittasuhteisiin kuin suuren amerikkalaisen vähittäiskauppaketju Targetin viimeviikkoinen uutispommi ketjun välittömästä perääntymisestä Kanadan markkinoilta. Ilmoitus oli suuri yllätys, sillä kukaan ei voinut uskoa, että Amerikan toiseksi suurin kauppaketju laittaisi lapun luukulle ainoastaan alle kaksi vuotta Kanadaan saavuttuaan.

Jatka lukemista ”Targetin historiallinen virheinvestointi”

 

Huoli laskevasta öljyn hinnasta

Maailmantalous on ollut poikkeuksellisessa mylleryksessä viime kuukausien aikana. Puolittunut öljytynnyrin hinta on ajanut monet öljyntuottajamaat ahtaalle voimakkaasti supistuvien tulojen vuoksi, mikä aiheuttaa suuren aukon maiden valtiontaloudessa. Voimakas lasku on yllättänyt kaikki ja eikä kukaan tiedä kuinka kauan tilanne jatkuu tai milloin pohjakosketus edes tapahtuu. Tilanteen taustalla on monia syitä hidastuneesta talouskasvusta, geopoliittisiin ja taloudellisiin vastakkainasetteluihin öljyntuottajamaiden sekä Yhdysvaltojen nousevan liuskekaasuteollisuuden sekä Iranin ja Venäjän kaltaisten maailmanpolitiikan häiriköiden välillä.

Jatka lukemista ”Huoli laskevasta öljyn hinnasta”

 

Budjetti reilusti plussalla

Samaan aikaan kun Suomi velkaantuu vauhdilla ja valtiontalous on miljardeja miinuksella, menee Kanadalla taloudellisesti hyvin. Työllisyystilanne maassa on vahva ja kehittyy parempaan suuntaan, ja varsinkiin Länsi-Kanadan provinsseilla menee kaikilla talouden mittareilla todella hyvin. Luokan priimus on tietenkin öljytuloista elävä Alberta, mutta myös British Columbian talous on vahvassa kunnossa.

Jatka lukemista ”Budjetti reilusti plussalla”

 

Läntisen maailman suurin pilvenpiirtäjäbuumi

Kanadalla menee tällä hetkellä lujaa ja maan väestö sekä kaupungit kasvavat maahanmuuton toimesta kohisten. Täällä Länsi-Kanadassa talous on itää paremmalla tolalla ja työttömyys maan alhaisinta, mikä näkyy esimerkiksi suuressa määrässä rakennusprojekteja niin keskuskaupungeissa kuin myös metropolialueilla. Vaikka suomalaisesta Vancouverin kasvuvauhti ja rakennusprojektien määrä onkin päätä huimaavaa, ei se ole kuitenkaan mitään verrattuna itärannikon jättiläiseen. 💡

Jatka lukemista ”Läntisen maailman suurin pilvenpiirtäjäbuumi”