Hobitti pikakelattuna

Elokuvaohjaaja Peter Jacksonin julkaisemaa adaptaatiota fantasiakirjailija J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -kirjasta pidetään yleisesti mestariteoksena. Muhkea, peräti 1359-sivuinen kirja, muuntui Jacksonin käsissä kolmen kolmituntisen elokuvan trilogiaksi, joka kahmi yhteensä 17 Oscar-palkintoa ja tuotti maailmanlaajuisesti huikeat 2,9 miljardia dollaria.

Suurmenestyksen jälkimainingeissa ilmoitettiinkin nopeasti, että Jacksonin seuraava projekti tulee olemaan kirjan esiosa, ainoastaan 287-sivuinen Hobitti eli sinne ja takaisin. Vaikka Hobitin lähdemateriaali onkin sangen nafti kokonaisen trilogian ainekseksi, jätti jo edesmennyt Tolkien hahmotelmia siitä, mihin suuntaan juonta voisi kuljettaa. Hahmotelmien perusteella kasaan onkin kursittu uusi mukaansatempaava seikkailu kiehtovassa Keski-Maassa.

Jatka lukemista ”Hobitti pikakelattuna”

 

Yhden aikakauden päätös ja uuden alku

Vuodesta 2012 ei puuttunut käänteitä taikka yllätyksiä. Alkuvuotemme kului järjestellessä muuttoa tänne Vancouveriin, jonne saavuimme lopulta minä edeltä tammikuun lopulla ja Niina kolmisen viikkoa myöhemmin helmikuussa. Muuttomme viivästyi joillain viikoilla aiotusta, koska työluvan kanssa oli säätämistä, mutta lopulta sekin selvisi parhain päin ja pääsimme molemmat Kanadan maaperälle.

Jatka lukemista ”Yhden aikakauden päätös ja uuden alku”

 

Ferrari FF

Vancouveria luonnehditaan joskus rikkaiden leikkikentäksi ja jos kaduilla näkyvää autokantaa on uskominen, tässä lienee jotain perääkin. Uuden M-bemarin tai AMG-mersun omistavia pikkurikkaita näkee harva se päivä, mutta isojen poikien aidosti harvinaisia superautoja näkee hieman harvemmin. Talvi ei ole superautobongauksen parhainta aikaa, koska harva superauto on kovin mukava ajettava talvikelillä. Tämä tiedetään myös Ferrarilla, joka esitteli vuonna 2011 kaikenlaiseen keliin soveltuvan mallin Ferrari FF.

Jatka lukemista ”Ferrari FF”

 

Valoa pimeyteen

Talvi on pohjoisella pallonpuoliskolla pimeää aikaa ja tämän tietävät kaikki suomalaiset. Ero päivän pituudessa kesällä ja talvella on huikea, kuten tämä video hyvin havainnollistaa. Vancouver sijaitsee Suomea 10 leveysastetta etelämpänä, noin eteläisen Saksan tasalla, mutta myös täällä talvi on pimeää aikaa. Vaikka suurkaupungissa ei olekaan koskaan täysin pimeää, tekee pilvinen ja länsirannikolla usein niin sateinen keli kuitenkin päivistä synkeitä. Jatkuva pimeys masentaa ja sen keskellä on vaikeampaa herätä aamuisin. Onneksi tähänkin on nykyisin tarjolla ratkaisu, sillä markkinoilla on ollut jo muutaman vuoden ajan erilaisia kirkasvalolamppuja sekä herätysvalaisimia.

Jatka lukemista ”Valoa pimeyteen”

 

Ensimmäinen maanjäristyksemme

Mannerlaatat ovat olleet viime kuukausina rauhattomina täällä länsirannikolla. Pieniä ja huomaamattomaksi jääviä maanjäristyksiä on alueella ollut aina, mutta lokakuussa sattunut Kanadan mittaushistorian kolmanneksi voimakkain 7,7 (lähteestä riippuen 7,8) Richterin maanjäristys havahdutti paikalliset siihen, että isompiakin järistyksiä sattuu alueella aika ajoin. Sittemmin asia painui taas unholaan, kunnes jälleen viime yönä järisi, tällä kertaa 7,5 Richterin voimakkuudella.

Jatka lukemista ”Ensimmäinen maanjäristyksemme”