Uutta asuntoa etsimässä (osa2)

Niin siinä sitten kävi, että kaikesta huolimatta meiltä loppui aika ja jouduimme muuttamaan väliaikaiseen asuntoon, jossa olemme nyt totutelleet uuteen arkeen muutaman kuukauden ajan. 😐 Paljon ehti kuitenkin tapahtua ennen tänne muuttoa ja näimme yli kaksikymmentä eri asuntoa ennen ratkaisuumme päätymistä. Kerroin aiemmassa kirjoituksessani 11 ensimmäisestä nähdystä asunnosta ja esittelen tässä nyt loput kymmenisen asuntoa.

Jatka lukemista ”Uutta asuntoa etsimässä (osa2)”

 

Pääsiäispyöräily Crescent Beachilla

Tasan kuukausi sitten täällä länsirannikolla vietettiin pääsiäistä kauniin aurinkoisessa säässä. Päätimmekin Niinan kanssa lähteä launtaiaamuna pyöräilemään Yhdysvaltojen rajan pinnassa sijaitsevassa White Rockissa. Alue ei ole meille kovin tuttua ja olemme käyneet alueella vain kerran aiemmin vuonna 2013. Tuolloin kävimme siellä vieraidemme kanssa katsomassa White Rockin keskustassa sijaitsevaa rantapromenaadia ja sekä Kanadan pisintä laituria.

Jatka lukemista ”Pääsiäispyöräily Crescent Beachilla”

 

Canucksien kausi ohitse

Niinhän siinä kävi, että Vancouver Canucks joutui eilen nöyrtymään NHL:n pudotuspelien ensimmäisen kierroksen kuudennessa pelissä Calgary Flamesin joukkueelle ja putosi jatkosta. Peli oli kuitenkin todella kutkuttavaa katsottavaa, sillä Vancouver aloitti pelin todella vahvasti ja meni ensimmäisen kymmenen minuutin aikana 3-0 johtoon. Calgaryn joukkue oli kotiyleisönsä edessä melkein shokissa, mutta pystyi kuitenkin nopeasti kokoamaan itsensä ja toisen erän puoliväliin mennessä peli oli jo tasan. Vancouver pääsi vielä 4-3 johtoon, mutta hölmön maalivahdin häirinnästä saadun jäähyn jälkeen Calgary tasoitti uudemman kerran ja pääsi kolmannen erän lopussa 5-4 johtoon. Viimeiset kaksi maalia Calgary viimeisteli tyhjään maaliin, voittaen pelin lukemin 7-4 ja koko ottelusarjan voitoin 4-2.

Jatka lukemista ”Canucksien kausi ohitse”

 

Uutta asuntoa etsimässä (osa1)

Blogini vakiolukijat ovat varmaan ihmetelleet viime kuukausien hiljaisuutta. Kerroin helmikuussa miten kolme vuotta kotinamme ollut uskomaton asunto myytiin joulukuussa singaporelaiselle sijoittajapariskunnalle. Alun lämpimät puheet siitä miten mieluusti he pitäisivät meidät vuokralaisinaan törmäsi kuitenkin seinään, kun nämä ilmoittivat tammikuun lopussa että vuokraan tulisi toukokuun alussa vaivainen 31 prosentin korotus. Kyse oli aivan käsittämättömästä ja ei niin mihinkään perustuvasta korotuksesta, mutta valitettavasti emme voi asialle mitään. 🙁

Jatka lukemista ”Uutta asuntoa etsimässä (osa1)”

 

Pyörällä Lynn Creekin vartta

Keli oli viime viikon sunnuntaina kohtalainen, joten laitoimme pyörätelineet ensimmäistä kertaa tänä vuonna auton katolle ja suuntasimme pyörinemme North Vancouverin puolelle. Siellä suunnitelmamme oli haukata hieman happea ja pyöräillä lyhyt seitsemän kilometrin ympyrä pitkin Lynn Creekin vartta. Sää osoittautui kuitenkin North Shoren puolella keskustaa epävakaisemmaksi ja heti perille saavuttuamme taivaalta tippuikin yksittäisiä pisaroita. Emme kuitenkaan antaneen sen lannistaa meitä, vaan lähdimme matkaan.

Jatka lukemista ”Pyörällä Lynn Creekin vartta”