Kolme vuotta Kanadassa

Helmikuun alku tarkoittaa, että takana on jälleen yksi kokonainen vuosi Kanadassa. Aikaa täällä länsirannikolla onkin vierähtänyt jo kolme kokonaista vuotta ja alkamassa on peräti neljäs vuosi Pohjois-Amerikan kamaralla. Aika kuluu todella nopeaan ja vastahan minä kirjoitin vuosi sitten kuulumisia asian tiimoilta. Jos toinen vuosi oli uusissa työkuvioissa aloittamista ja turbulentin ensimmäisen vuoden jälkeen normaaliin arkeen palaamista, oli kolmas vuosi samansuuntainen. Teimme kovasti töitä, kävimme työmatkoilla ja ehätimme viettää lomaa aina Havajilla saakka.

Jatka lukemista ”Kolme vuotta Kanadassa”

 

ARC

Kuten viime viestissä mainittua, Vancouverissa on paraikaa menossa Kanadan suurin ravintolatapahtuma Dine Out Vancouver. Tarkoituksemme on vierailla tapahtuman aikana kolmessa kaupungin paremmassa ravintolassa ja eilen sunnuntaina oli vuorossa ravintola nimeltä ARC. Myös tämä täysin ravintola on ja se avasi ovensa vasta viime vuonna Downtownin pohjoisosassa sijaitsevan viiden tähden Fairmont Waterfront hotellin yhteyteen.

Jatka lukemista ”ARC”

 

Boulevard

Tammikuu on ravintoloilla yleensä hiljaista aikaa. Joulunaluksen juhlakausi on ohitse ja varsinaiseen turistikauteen on vielä matkaa. Kelitkin ovat vaihtelevia ja varsinkin tänä talvena sangen sateisia. Tähän rakoon osuukin loistavasti tammikuussa järjestettävä Dine Out Vancouver tapahtuma. Tähän Kanadan suurimpaan ravintolatapahtumaan osallistuu yli 200 Vancouverin alueen ravintolaa, jotka tarjoavat kolmen viikon ajan kolmeen hintaluokkaan sijoittuvia kolmen ruokalajin menuja. Hinnat ovat 18, 28 ja 38 dollaria hengeltä ja kalleimpaan hintaan jopa kaupungin hienoimmat ravintolat asettavat tarjolle luomuksiaan.

Jatka lukemista ”Boulevard”

 

Targetin historiallinen virheinvestointi

Liike-elämässä ja yrittämisessä on aina omat riskinsä ja yritysten suunnitelmat eivät mene aina nappiin. Kuitenkin harva epäonnistuminen yltää samanlaisiin mittasuhteisiin kuin suuren amerikkalaisen vähittäiskauppaketju Targetin viimeviikkoinen uutispommi ketjun välittömästä perääntymisestä Kanadan markkinoilta. Ilmoitus oli suuri yllätys, sillä kukaan ei voinut uskoa, että Amerikan toiseksi suurin kauppaketju laittaisi lapun luukulle ainoastaan alle kaksi vuotta Kanadaan saavuttuaan.

Jatka lukemista ”Targetin historiallinen virheinvestointi”

 

Huoli laskevasta öljyn hinnasta

Maailmantalous on ollut poikkeuksellisessa mylleryksessä viime kuukausien aikana. Puolittunut öljytynnyrin hinta on ajanut monet öljyntuottajamaat ahtaalle voimakkaasti supistuvien tulojen vuoksi, mikä aiheuttaa suuren aukon maiden valtiontaloudessa. Voimakas lasku on yllättänyt kaikki ja eikä kukaan tiedä kuinka kauan tilanne jatkuu tai milloin pohjakosketus edes tapahtuu. Tilanteen taustalla on monia syitä hidastuneesta talouskasvusta, geopoliittisiin ja taloudellisiin vastakkainasetteluihin öljyntuottajamaiden sekä Yhdysvaltojen nousevan liuskekaasuteollisuuden sekä Iranin ja Venäjän kaltaisten maailmanpolitiikan häiriköiden välillä.

Jatka lukemista ”Huoli laskevasta öljyn hinnasta”