Pitkästä aikaa joulumarkkinoilla

 

Saksassa asuessamme, jokavuotinen joulunaluksen perinteemme oli kiertää sikäläisiä joulumarkkinoita hartaasta tunnelmasta sekä maistuvista herkuista nauttien. Perinne jatkui myös Kanadaan muutettuamme, sillä Vancouverin keskustassa järjestetään joka vuosi perinteiset joulumarkkinat. Kokemuksemme markkinoista oli ensimmäisenä jouluna mukava, mutta jostain syystä emme vierailleet markkinoilla kahtena seuraavana talvena.

Jatka lukemista ”Pitkästä aikaa joulumarkkinoilla”

Karannut kanadalainen unelma

 

Kanadalaiseen unelmaan, kuten myös kuuluisaan American Dreamiin, kuuluu mukava keskituloinen elämä perheellä sekä oma omistusasunto, mieluusti vieläpä omakotitalo hyvältä alueelta. Unelma on kuitenkin ollut jo vuosien ajan vähintäänkin haastava erityisesti täällä korkeiden asuinkustannusten Vancouverissa, mutta viimeisen vuoden aikana unelmasta on alkanut tulla nuorten kanadalaisten painajainen.

Jatka lukemista ”Karannut kanadalainen unelma”

Sukset ensilumilla

 

Poikkeukselliseksi povattu talvi on ainakin alkanut vahvasti ja marraskuun alkupuolella sopivasti juuri Chilen matkamme aikaan osuneet sankat lumisateet mahdollistivat monen paikallisen hiihtokeskuksen avata mäkensä etukäteen. Keskusten kuningas Whistler-Blackcomb avasi ovensa marraskuun 19. päivä ja viime viikolla avattiin myös Blackcombin puoli. Koko menneen viikon täällä länsirannikolla saatiin myös nauttia kauniista pakkaskelistä, joka teki lopulta kiusauksesta liian suuren ja niinpä suuntasimme eilen aamusta Whistleriin. 😛

Jatka lukemista ”Sukset ensilumilla”

Stanley Parkin kirkkaat jouluillat

 

Joulunalus on Vancouverissa ihanaa aikaa. Marraskuun lopulla ensimmäiset joulumarkkinat avaavat ovensa ja samoihin aikoihin syttyvät myös jouluvalot lukuisissa eri tapahtumissa ympäri metropolialuetta, värittäen pimeneviä iltoja hyvän ruoan ja rauhallisen joulumusiikin tahdissa. Yksi legendaarisimpia joulutapahtumia on keskustan kupeessa sijaitsevassa Stanley Parkissa tänä vuonna (2015) jo 18. kertaa järjestettävä  Bright Nights, jossa loppuvuoden pimeyttä valaisee peräti kolme miljoonaa jouluvaloa. 🙂

Jatka lukemista ”Stanley Parkin kirkkaat jouluillat”

Kanada esitteli pakolaissuunnitelmansa

 

Syyrian tilanne on ollut kuuma puheenaihe koko syksyn ajan myös Atlantin tällä puolella ja tällä viikolla Kanadan uusi liberaalihallitus esitteli suunnitelmansa syyrialaispakolaisten vastaanottoon. Jo kivaan vaalitaistelun aikana liberaalipuolue linjasi yhtenä politiikkanaan, että valtaan päästessään he myöntäisivät turvapaikan 25 000 syyrialaiselle. Vielä tuolloin puolue suunnitteli toteuttavansa lupauksen vuoden loppuun mennessä, mutta pieni reality check siitä että vuotta on jäljellä enää viisi viikkoa, pakotti hallituksen muuttamaan suunnitelmiaan.

Jatka lukemista ”Kanada esitteli pakolaissuunnitelmansa”