Opas Berliinin joulumarkkinoille

Keväällä kirjoittamani opas Saksan kauppaketjuista osoittautui sangen suosituksi aiheeksi ja niinpä ajattelin kirjoittaa toisen ”oppaan” ajankohtaisista Berliinin joulumarkkinoista. Olen vuosien varrella kirjoittanut lukuisaan otteeseen sikäläisistä joulumarkkinoista, mutta ajattelin että on ehkä kuitenkin paikallaan koota kaupungit kymmenkunta suurinta ja parasta joulumarkkinaa yhteen ja listata lyhyesti niiden plussat ja miinukset.

Alapuolinen listaus on esitetty siinä prioriteettijärjestyksessä, missä itse kiertäisin Berliinin joulumarkkinoita jos vielä asuisin kaupungissa tai vierailisin siellä tähän aikaa vuodesta. Huomaa myös, että lista ei todellakaan käsitä kaikkia Berliinin joulumarkkinoita, joita on kymmeniä lähes jokaisessa kaupunginosassa. Listaamani joulumarkkinat sijaitsevat kuitenkin pääosin kaupungin keskustassa ja ovat siten varsinkin kaupungissa vierailevalle turistille niitä kaikkein kiintoisimpia.

Jatka lukemista ”Opas Berliinin joulumarkkinoille”

 

Berliini 3D (osa 2)

Kerroin viime joulukuussa Nokian uudesta hienosta 3D-karttapalvelusta, jolla on mahdollista pyöritellä tietokoneen ruudulla jokaikisen rakennuksen tarkkuudella mallinnettua kolmiulotteista Berliiniä. Esittelin tuolloin Berliinin turisteille kaikkein tutuimpia nähtävyyksiä ilmasta käsin, mutta paljon kiintoisia ja vähemmän tunnettuja paikkoja jäi tuolloin näyttämättä. Niinpä tässä on lisää Berliinin enemmän ja vähemmän erikoisia rakennuksia pitkin poikin kaupunkia.

Jatka lukemista ”Berliini 3D (osa 2)”

 

Park Inn katolla

Berliinin yksi näkyvimpiä rakennuksia on Alexanderplatzin reunalla sijaitseva 125-metrinen Park Inn Berlin -hotelli. Vuonna 1970 valmistunut tornihotelli on ehdottomasti paikallinen maamerkki siitäkin huolimatta, että vierellä kohoaa 368-metrinen kaupungin todellinen tunnus, Berliinin televisiotorni.

Hotelli rakennettiin DDR:n aikaan ja se oli osa itäsaksalaista Interhotel ketjua. Tämä neljän tähden hotelli toimi ensisijaisesti itäblokin maistasaapuvien edustustajien majapaikkana näiden Berliinin vierailun aikana ja sen huoneet olivat tiukasti tiedustelupalvelu Stasin salakuuntelemia. Rakennus oli valmistuessaan Saksan korkein muutaman vuoden ajan ja se on edelleen kaupungin korkein, tosin titteli on jaettu Treptowissa sijaitsevan Treptowers toimistotornin kanssa. Jos huomioon otetaan myös hotellin katolle vuonna 2006 asennetut kaksi antennia, jotka kohoavat 149,5 metrin korkeuteen, on rakennus edelleen Berliinin korkein  tornitalo (vuonna 2011).

Jatka lukemista ”Park Inn katolla”

 

Pääsiäinen täynnä dinosauruksia

Pääsiäinen oli ja meni. Kuten kerrottua, meillä oli vieraana Niinan puolen lapsiperhe viisi yötä, joille kaikkille kyseessä oli ensimmäinen kerta Berliinissä. Niinpä aika meni tietenkin nopeasti kaupungin tunnettuja paikkoja katsellen. Eräs hauska ja meille täysin uusi vierailukohde oli työpaikkamme lähellä sijaitseva Museum für Naturkunde. Tämä vuonna 1810 perustettu Berliinin luonnontieteellinen museo täytti viime vuonna kunnioitettavat 200 vuotta ja on Saksan suurin alan museo.

Jatka lukemista ”Pääsiäinen täynnä dinosauruksia”

 

Jouluinen vierailu Gestapo-museolla

Kun edellinen viikonloppu oli mennyt äitini kanssa Berliinin joulumarkkinoita kierrellessä, oli heti seuraavana viikonloppuna ohjelmassa hieman samanlainen kierros. Niinan vanhemmat saapuivat Finnairin lentoemäntien lakosta huolimatta perille suunnitellusti perjantai-iltapäivällä. Hieman ongelmia lakko silti aiheutti, sillä heidän piti lentää Joensuun sijaan Savonlinnasta perille päästäkseen. Perille he pääsivät silti hyvin ja heti perjantai-illasta katsastimme jo Rotes Rathausin joulumarkkinat. Markkinoilla oli hieman edellistä viikonloppua hankalampi liikkua, sillä kuten kerrottua, Berliiniin satoi reilu viikko sitten runsaasti lunta, joka onkin pysynyt maassa sittemmin. Arjen hankaloittamisesta huolimatta lumi on silti mukavakin asia, sillä lumikattoiset joulumarkkinakojut ovat entisestään tunnelmallisemmat ja glühweiniakin on enemmän pointtia juoda kylmän torjumiseksi.

Jatka lukemista ”Jouluinen vierailu Gestapo-museolla”