Elviksen kanssa alttarilla

Viikon takainen Las Vegasin lomamatkamme suunnittelu sai alkunsa yllättävällä tavalla, kun kuulimme syyskuussa, että kanadalainen laulaja Celine Dion on päättämässä vuodesta 2011 saakka Vegasissa leiriä pitäneen kiertueensa tämän vuoden kesäkuussa. Konserttipäiviä katsellessa tajusimme ajankohdan osuvan yksiin myös helmikuun lopussa vietettävän hääpäivämme kanssa, joten ajatus matkasta Vegasiin oli valmis.

Jatka lukemista ”Elviksen kanssa alttarilla”

 

Kanada Amerikan presidentiksi!

Amerikkalainen politiikka on jo vuosikymmenien ajan kuulunut omaan universumiinsa, mutta valitettavasti sirkukselta ei voi välttyä asui missä tahansa. Täällä rajan pohjoispuolella ihmeteltiin sikäläistä vaalikampanjointia jo viime vaaleissa ja niin ihmetellään tälläkin kertaa. Ehdokkaita on piisannut laidasta laitaan erityisesti Republikaanien puolella ja joukossa on äänekkeitä idiootteja (jotka rakentavat torneja).

Koska Kanadassa käytiin juuri parlamenttivaalit, on maa nyt valmis ojentamaan auttavan kätensä rajan eteläpuolisille naapureillemme tulevissa vaaleissaan. Mitäpä jos jättäisitte äänestämästä sirkuspellejä ja valitsettekin Kanadan presidentiksenne? 8)

 

Naapurustopartiointi Kanadassa

Suomessa on viime viikkoina keskusteltu voimakkaasti moniin kaupunkeihin perustetuista katupartioista. Keskustelun perusteella näyttää siltä, että ainakin suomalaiset päättäjät vierastavat ajatusta kansalaisista valvomassa omien asuinalueidensa turvallisuutta. Järjestyksenpito onkin perinteisesti kuulunut Suomessa poliisin tärkeimpiin tehtäviin, mutta kyläpoliisien katoaminen sekä liikkuvan poliisin lakkauttaminen ovat tehneet poliisista harvinaisen näyn varsinkin pienemmillä ja syrjäisemmillä paikkakunnilla.

Jatka lukemista ”Naapurustopartiointi Kanadassa”

 

2,1 miljardin dollarin superjättipotti

Rajan eteläpuolella on eletty melkoisessa lottohuumassa sen jälkeen, kun Powerballina tunnetun kansallisen mega-loton viime viikonlopun arvonnassa ei löytynyt yhtään täysosumaa. Tämä tarkoittaa sitä, että jättipotti huomisessa keskiviikon arvonnassa kohoaa ennätykselliseen 1,5 miljardiin Amerikan dollariin, mikä vastaa peräti 2,1 miljardia Kanadan dollaria. 😯

Jatka lukemista ”2,1 miljardin dollarin superjättipotti”

 

Uusi halpalentoyhtiö Kanadan taivaalle

Kanada ja Yhdysvallat ovat molemmat pitkien etäisyyksien maita, mikä suosii lentomatkustamista. Vaikka lentoyhteydet kaupunkien välillä ovatkin tiheät ja koneella pääsee aina pieniinkin kyliin, on lentäminen Pohjois-Amerikassa kuitenkin sangen kallista puuhaa, ainakin Euroopan halpalentoyhtiöiden hintoihin tottuneelle. Kun Euroopassa voi matkustaa suurkaupunkien kakkoskenttien välillä parhaimmillaan vain joillain kympeillä, ei Pohjois-Amerikassa pääse alle satasella vielä mihinkään. Suurin osa lennoista maksaa kolminumeroisen summan ja länsi- ja itärannikon välillä lentäminen rokottaa lompakkoa yleensä 500 dollarista ylöspäin.

Jatka lukemista ”Uusi halpalentoyhtiö Kanadan taivaalle”