Keväinen päiväretki eläintarhaan

Tällä viikolla päiväkotimme oli kiinni keskiviikkona, joten minä sain viettää päivää tyttöjemme kanssa. Keli oli kaunis ja niinpä mielessäni olikin tehdä päiväretki kolmistaan ja retken kohteeksi valikoitui Aldergrovessa sijaitseva Greater Vancouver Zoo, jossa olemme vierailleet muutamaan otteeseen lasten kanssa.

Jatka lukemista ”Keväinen päiväretki eläintarhaan”

Kadonnut keijumetsä

Sunnuntaina vietettiin äitienpäivää kauniissa kevätsäässä ja lämpötila kurkottikin viikonloppuna aina hellerajan tuntumaan saakka. Päätimmekin lähteä koko perheen voimin ulkoilemaan ja kohteeksi valikoitui Etelä-Surreyssä sijaitseva pieni Redwood Parkin puisto.

Jatka lukemista ”Kadonnut keijumetsä”

Poukkoileva kevät

Mennyt talvi on ollut Vancouverissa hyvin leuto ja vaikka vettä onkin tullut runsain mitoin, on se satanut lähes poikkeuksetta vetenä lumen sijaan. Tämä on ollut huono uutinen kaikille tänä talvena laskettelurinteisiin pyrkineille ja lumitilanne oli hieman heikko myöskin kaksi viikkoa sitten, kun Suomi-muskarimme lapsilla oli lumileikkipäivä aurinkoisella Cypress Mountainilla.

Jatka lukemista ”Poukkoileva kevät”

Viimeinen kellojen siirto

Kanadassa siirretään sunnuntaina kellot jälleen kesäaikaan ja kuten Suomessa, on aihe myös täällä kaikkien huulilla yhden viikon ajan. Sunnuntaista on kuitenkin muodostumassa historiallinen hetki, sillä British Columbian provinssihallitus ilmoitti tänään maanantaina, että tuleva kellojen siirto on viimeinen kerta kun näin tehdään.

Jatka lukemista ”Viimeinen kellojen siirto”

Sunnuntaikierros Rice Lakella

Vancouverin ensivuosinamme kävimme Niinan kanssa ahkerasti North Shore Mountainsien monilla vaellus- ja luontopoluilla. Ulkoilua oli pieneen ajanjaksoon siinä määrin, että innostus siihen lopahti hieman alkuvuosien jälkeen, eivätkä viime vuosien maksullinen pysäköinti sekä ruuhkavuosien kiireinen elämä ole auttaneet asiassa.

Jatka lukemista ”Sunnuntaikierros Rice Lakella”