Berliini 3D

Tänäisen hieno yllätys oli, että Nokia on lisännyt karttasivustoltaan löytyneiden upeiden 3D-kaupunkimallien joukkoon nyt myös Berliinin. Nokian 3D-mallit ovat laadultaan jotain ainutlaatuista, sillä esimerkiksi Google Earthin crowdsourcingin voimalla talo talolta mallinnettujen kaupunkien keskusta-alueiden sijaan koko kaupunki on kuvattu ilmasta ja jälkikäsitelty automaattisesti. Yksityiskohtien määrä on aivan eri tasolla, kun rakennusten lisäksi myös puut ja ajoneuvot ovat mallintuneet virtuaaliseen kaupunkiin kuvaushetken paikoilleen.

Jatka lukemista ”Berliini 3D”

 

Nykytaidetta Hamburger Bahnhofilla

Itse en ole nykytaiteen ystäviä, mutta en voinut vastustaa kutsua käydä tutustumassa muutamien työkavereideni kanssa Berliinin Moabitin kaupunginosassa sijaitsevalla Hamburger Bahnhofilla esillä olevaa nykytaiteen näyttelyä. Oikeastaan oma intressini oli nähdä tämä historiallinen rakennus sisältä ja ehkä jotain nykytaidetta siinä samalla. Ehkä. Jos on ihan pakko.

Hamburger Bahnhof on Berliinin ainoa entisaikojen rautatieasema, joka on säilynyt tähän päivään saakka. Rakennus valmistui vuonna 1847 ja toimi nimensä mukaisesti Berliinin ja Hampurin välisten junien pääteasemana. Asema kuitenkin menetti merkityksensä jo vuonna 1884, kun vain 400 metrin päähän rakennettu Lehrter Bahnhof (nykyisin paikalla sijaitsee Berlin Hauptbahnhof) korvasi sen Hannoverin suuntaan olevilla junayhteyksillään, sekä kulkuyhteydellä Berliinin keskustan halkaisevaan Stadtbahniin (nykyinen S-Bahn).

Jatka lukemista ”Nykytaidetta Hamburger Bahnhofilla”

 

Brunssi 200 arvoauton keskellä

Miltä kuulostaisi sunnuntainen brunssi yli kahdensadan arvoauton keskellä? Berliinissä tämäkin on mahdollista Moabitin kaupunginosassa, jossa kävimme sunnuntaina Niinan ja kahden työkaverimme kanssa. Moabitistä ei aivan heti arvaisi, että sieltä löytää saman katon alta yli 30 punaista Ferraria ja kymmeniä muita harvinaisuuksia. Kaupunginosa kun on tunnettu lähinnä aivan sen itärajalla sijaitsevasta Berliinin päärautatieasemasta, sekä Spreen rannalla sijaitsevasta Saksan sisäministeriön suuresta toimistotalosta. Tietääpä joku sen siellä sijaitsevasta 130-vuotiaasta Berliinin suurimmasta tutkintavankilastakin.

Jatka lukemista ”Brunssi 200 arvoauton keskellä”