Opas Berliinin joulumarkkinoille

Keväällä kirjoittamani opas Saksan kauppaketjuista osoittautui sangen suosituksi aiheeksi ja niinpä ajattelin kirjoittaa toisen ”oppaan” ajankohtaisista Berliinin joulumarkkinoista. Olen vuosien varrella kirjoittanut lukuisaan otteeseen sikäläisistä joulumarkkinoista, mutta ajattelin että on ehkä kuitenkin paikallaan koota kaupungit kymmenkunta suurinta ja parasta joulumarkkinaa yhteen ja listata lyhyesti niiden plussat ja miinukset.

Alapuolinen listaus on esitetty siinä prioriteettijärjestyksessä, missä itse kiertäisin Berliinin joulumarkkinoita jos vielä asuisin kaupungissa tai vierailisin siellä tähän aikaa vuodesta. Huomaa myös, että lista ei todellakaan käsitä kaikkia Berliinin joulumarkkinoita, joita on kymmeniä lähes jokaisessa kaupunginosassa. Listaamani joulumarkkinat sijaitsevat kuitenkin pääosin kaupungin keskustassa ja ovat siten varsinkin kaupungissa vierailevalle turistille niitä kaikkein kiintoisimpia.

Jatka lukemista ”Opas Berliinin joulumarkkinoille”

 

Perusteellinen kierros joulumarkkinoilla

Mennyt viikonloppu meni meillä Suomesta tulleiden vieraiden kanssa Berliinin tämänvuotista joulumarkkinatarjontaa kierrellen. Kyseinen tuttavapariskuntamme on vieraillut luonamme jokaisena edeltävä jouluna, joten tämä oli heille järjestyksessään jo neljäs peräkkäinen joulumarkkinamatka.

Ymmärrän oikein hyvin heidän halunsa saapua vierailulle juuri joulumarkkinoiden aikaan, sillä ne ovat erittäin tunnelmallinen tapahtuma värikkäine valoineen, erikoisherkkuineen sekä suurine ihmisvirtoineen. Ja monesti joulumarkkinoilta löytää myös aina jotain sellaista lahjatavaraa jouluna annettavaksi, mitä ei Suomesta edes saa.

Jatka lukemista ”Perusteellinen kierros joulumarkkinoilla”