Dortmund jälleen mestariksi

Dortmundin jalkapallojoukkue Borussia Dortmundilla (BVB) on takanaan monia vaikeita vuosia ja alla on ollut ajoittain jopa putoamisuhka Bundesliigasta. Kuitenkin viime vuosina joukkue on löytänyt pelinsä ja esimerkiksi viime vuonna meni kaikki nappiin ja kaupunki saavutti seitsemännen Bundesliigan mestaruutensa. Kahdeksatta ei tarvinnut odottaa pitkään, sillä lauantaina BVB uudisti mestaruutensa voittamalla kotonaan Mönchengladbachin komeasti 2-0. Voitto merkitsi että BVB:n ero liigassa toisena olevaan Bayern Müncheniin venähti kahdeksaan pisteeseen, mitä ei ole mahdollista saavuttaa enää kahden viimeisen pelikierroksen aikana.

Jatka lukemista ”Dortmund jälleen mestariksi”

 

Dortmundille Bundesliigan mestaruus

Vaikka Dortmundissa tulikin asuttua vain vuosi, ehti kaupunki kuitenkin löytää paikkansa sydämissämme. Kaikkea Dortmundiin liittyvää tulee seurattua edelleen aktiivisesti ja varsinkin kaupungin jalkapallojoukkue Borussia Dortmundin edesottamukset pistävät uutislähetyksissä aina silmään. Tänä vuonna onkin ollut hieno seurata joukkueen loistavasti kulkenutta kautta, joka huipentui tänään Saksan Bundesliigan mestaruuteen. Vaikka pelejä on vielä muutama jäljellä, varmisti Dortmund jo tässä vaiheessa historiansa seitsemännen mestaruuden. Edellisestä onkin jo tovin verran, sillä sitä juhlittiin vuonna 2002.

Jatka lukemista ”Dortmundille Bundesliigan mestaruus”