Matkakuvia Dubaista

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Dubain matkasta on kulunut jo tovi ja kolmiosainen matkakertomuksenikin on ollut valmiina jo hyvän aikaa. Koska kyseinen matkakertomus on kuitenkin yksi blogini luetuimmista, päätin tehdä siihen vielä yhden lisäyksen tämän kirjoituksen muodossa.

Siivoilin nimittäin äskettäin tietokoneeni kiintolevyä ja huomasin että Dubain matkalla ottamieni noin 950 valokuvan joukossa on monia julkaisematta jääneitä ihan kiintoisia kuvia. Osa näistä on laadultaan hieman epäonnistuneempia, mutta pääasiassa nämä kuvat eivät vain sopineet matkakertomuksen kuvitukseksi. Vaikka matkakertomuksessa nähtiinkin jo 226 valokuvaa reissusta, kokosin kasaan vielä 21 kuvaa Dubain maisemista lyhyillä selityksillään.

Jatka lukemista ”Matkakuvia Dubaista”

 

Seitsemän tähden teehetki

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Reissumme viimeinen, neljäs, päivä ei yllättänyt kelillään, vaan päivä valkeni edeltävien kaltaisesti helteisenä. Kolmen rankan päivän jäljiltä nukuimme aamulla pitkään, minkä jälkeen kävimme nauttimassa viimeistä kertaa hotellimme loistavasta aamupala buffeesta, joka ihme kyllä sisältyi huoneemme hintaan. Erikseen ostettuna aamiaisella olisi ollut hintaa 30 euroa hengeltä, joten yöstä maksettuun 190 euron hintaan sisältyessään kyseessä oli erittäin hyvästä bargainista. Muutenkin Jumeirah Emirates Towers oli kaikin puolin loistava viiden tähden hotelli, joka todellakin tuntui viideltä tähdeltä. Palvelun laatu, innokkuus ja asiakkaan huomioon ottaminen olivat kaikin puolin tip top, minkä lisäksi hotellin tilat olivat yleelliset. Vaikka hotelli sijaitseekin kaupungin bisnesalueella, taksimatkan päässä kaikesta, ei se ole mikään syy välttää hotellia, varsinkaan halpojen taksihintojen Dubaissa. Erittäin suositeltava hotelli siis kaikenlaisille matkaajille.

Jatka lukemista ”Seitsemän tähden teehetki”