Neliulotteinen Gran Turismo

Viime vuoden lopulla koetut D-BOX istuimet tekivät suuren vaikutuksen elokuvaelämystä aidosti syventävänä tekniikkana. Samoihin aikoihin Kanadaan saapui myös toinen, täällä täysin uusi, ”neliulotteinen” elokuvaelämys nimeltä 4DX. Vuonna 2009 Etelä-Koreassa lanseerattu teknologia on kerännyt runsaan suosion ja se löytyy jo noin 700 teatterista  yhteensä 65 eri maasta.

Jatka lukemista ”Neliulotteinen Gran Turismo”

 

Vesitasolla Vancouverin ympäri

Jokaiselle Vancouverissa joskus vierailleelle on varmasti painunut mieleen näky kaupungin vilkkaasta vesitasoliikenteestä. British Columbian rannikon ollessa repaleinen ja vuorten eristämä, on paras yhteys moniin pienempiin paikkoihin yleensä lentäminen. Vuoristoinen maasto ei kuitenkaan mahdollista rakentaa kiitorataa monien paikkakuntien yhteyteen, mutta koska useimmat kuitenkin sijaitsevat veden äärellä, on käytettävissä lähes rajaton kiitorata yleensä aivan ydinkeskustan kyljessä.

Jatka lukemista ”Vesitasolla Vancouverin ympäri”

 

Erittäin talvinen vuodenvaihde

Vuosi vaihtui viime yönä kipakassa pakkasessa. Kylmää kautta onkin riittänyt Vancouverissa aina jouluaatosta saakka, jolloin saatiin juuri parahiksi valkoinen joulu. Tätä joulun ihmettä seurasi pitkä reilun viikon mittainen pakkasjakso, jonka aikana rikottiin kylmyysennätyksiä monin paikoin. Esimerkiksi täällä Burnabyssä viime päivien lämpötilat ovat olleet -8 asteen tienoilla, yöpakkasten yltäessä jopa -13 asteeseen, mitkä ovat molemmat täkäläisittäin hyvin alhaisia lukemia.

Jatka lukemista ”Erittäin talvinen vuodenvaihde”

 

Burnabyn projektipäivitys (2021)

Kirjoitin vastikään Vancouverin kiivaasta rakentamisesta, jota ei ole hidastanut edes vielä loppusuoralla oleva globaali pandemia. Vancouverin lisäksi myös ympäröivät esikaupungit ovat jatkuvan myllerryksen keskellä ja oma kotikaupunkimme Burnaby on yksi kaikkein rohkeimmin rakentavia esikaupunkeja jopa siinä määrin, että koko British Columbian korkeimmat pilvenpiirtäjät sijaitsevat kohta Vancouverin sijaan täällä Burnabyssä.

Jatka lukemista ”Burnabyn projektipäivitys (2021)”

 

Luminen Family Day

Kanadassa on vietetty tänä viikonloppuna vuosittaista Family Dayn pitkää viikonloppua. Vuosi sitten kyseinen juhlapyhä siirrettiin British Columbiassakin vastaamaan muun maan ajankohtaa ja yleensä kyseinen pyhä on tarkoittanut meille tiukkaa lasketteluviikonloppua joko lähempänä tai sitten kauempana kotoa. Koronan vuoksi tämän vuoden reissu- ja laskettelusuunnitelmat ovat täysin erilaiset ja niinpä viikonloppu onkin kulunut kotosalla rentoutuen sekä blogia kirjoittaen.

Jatka lukemista ”Luminen Family Day”