Toukokuinen Downtownin kävely

Makoisan sekä huikeita maisemia tarjonneen äitienpäiväbrunssin jälkeen päätimme kävellä hieman matkaa keskustassa, jonne ei tule matkattua kovinkaan usein siitäkin huolimatta, että asumme vain lyhyen metromatkan päässä keskustasta. Toukokuinen sunnuntaipäivä oli kaunis ja  alati poutaantuva, eikä lämpötilassakaan ollut moittimista, joten päädyimme lopulta kiertämään koko Downtownin ympäri.

Jatka lukemista ”Toukokuinen Downtownin kävely”

 

Spanish Banksin kuumat hiekkarannat

Vaikka Vancouver onkin tyynenmeren rantakaupunki, ei kaupunkia tunneta laajoista hiekkarannoista. Käsitys on kuitenkin aavistuksen väärä, sillä Downtownin niemen länsipäässä sijaitseva English Bay ja sen kaksi uimarantaa tarjoavat kuuluisan merimaiseman sekä hiekkaiset rannat, joilla uskaliaimmat voivat pulahtaa viileään mereen.

Jatka lukemista ”Spanish Banksin kuumat hiekkarannat”

 

Cloud 9 pyörähti viimeisen kerran

Kultaisella 70- ja 80-luvulla koettiin monta kovaa juttua, mutta yksi ehdoton aikalaistrendi olivat pyörivät ravintolat, joita rakennettiin tuolloin moniin korkeisiin maamerkkirakennuksiin ja näköalatorneihin. Idea 1-2 kertaa tunnissa pyörähtävästä ravintolakerroksesta onkin sangen nerokas, sillä tasaiseen vaihtuvista maisemista voi tällöin nauttia kaikessa rauhassa hyvän ruoan sekä juoman äärellä.

Jatka lukemista ”Cloud 9 pyörähti viimeisen kerran”

 

Celebration of Light

Vancouver on kesätapahtumien kaupunki ja yksi suurimmista on joka vuosi heinä- ja elokuun vaihteessa järjestettävä Celebration of Light. Tapahtumaa tituleerataan maailman suurimmaksi veden yllä järjestettäväksi ilotulitukseksi, joka kokoaa West Endin kaupunginosaan English Bayn alueelle jokaisena tapahtumailtana jopa 400 000 katsojaa.

Tässä ilmaistapahtumassa 3-4 eri maata kilpailevat vuoden parhaan ilotulituksen tittelistä ja voittajan äänestää yleisö. Koska jokaisen maan esitys on pituudeltaan noin 25 minuuttia ja vaatii suuret esivalmistelut, jaksottuu tapahtuma kokonaisen viikon mittaiselle ajanjaksolle. Tänä vuonna kilpailuun osallistuvat tiimit tulevat Vietnamista, Brasiliasta sekä Italiasta ja tähän torstaihin mennessä kaksi ensimmäistä ilotulitusta on jo nähty. Menneenä lauantaina sadattuhannet kerääntyivät katsomaan vietnamilaisten näyttävää ilotulitusta, joka avasi tapahtuman virallisesti.

Jatka lukemista ”Celebration of Light”