Broadway SkyTrain rakenteille

Syyskuun alussa raportoitiin hyviä uutisia, kun provinssimme pääministeri John Horgan ilmoitti pitkään odotetun Broadway SkyTrainin rakentamisen aloittamisesta vielä tänä syksynä. Kyseessä on merkittävästä yhteensä 2,83 miljardia dollaria maksavasta Millennium Linen jatkosta, jonka myötä nykyistä linjaa jatketaan 5,7 kilometrin ja kuuden uuden aseman verran aina länsi-Vancouverissa sijaitsevalle Arbutus Streetille saakka.

Jatko on ensimmäinen kahdesta rakennusvaiheesta, jossa Millennium Line tulee lopulta ulottumaan aina Vancouverin länsilaidalla sijaitsevalle University of British Columbian kampukselle saakka. Yliopisto on merkittävä liikenteen solmukohta, sillä siellä työskentelee ja opiskelee yli 50 000 ihmistä. Kampuksen kylkeen on myös viime vuosina rakentunut alati laajeneva Wesbrookin asuinalue, jolla asuu useampi tuhat ihmistä.

Jatka lukemista ”Broadway SkyTrain rakenteille”

 

Uusi uljas Compass Card

Vancouverin julkisen liikenteen parissa on eletty viime kuukausien ajan jännittäviä aikoja, sillä vuosia suunniteltu ja testattu uusi Compass Card matkakortti on otettu viimein täyteen käyttöön. Päätös paperisten lippujen korvaamisesta sähköisellä matkakortilla sekä uusien maksuporttien asentamisesta tehtiin jo vuonna 2009, mutta järjestelmän käyttöönoton kanssa on ollut vaikeuksia. Alunperin järjestelmän piti olla käytössä jo vuonna 2013, mutta vaikeuksien viivästyttämänä joukkoliikennettä harjoittavan julkisen toimija TransLinkin piti lopulta siirtyä porrastettuun käyttöönottoon, jossa tietyt käyttäjäryhmät ottivat kortin ensimmäisenä käyttöön.

Jatka lukemista ”Uusi uljas Compass Card”

 

Cokiksen alkulähteellä Atlantassa

Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Koska mennyt kesämme kului täällä Vancouverissa ja sen lähiseuduilla, oli poikkeuksellisen mukavaa lähteä viime viikolla pitkästä aikaa ulkomaille. Hieman poikkeuksellisesti matkamme Atlantaan syntyi Niinan sinne suuntautuneen työmatkan ympärille, jonka peesissä minä lähdin turistiksi mukaan. Tästä johtuen päädyimme lentämään perille myös eri reittejä, Niinan lentäessä Seattlen ja minun Chicagon kautta.

Jatka lukemista ”Cokiksen alkulähteellä Atlantassa”

 

Sienivaltakunnan metrokartta

Vancouverin julkisen liikenteen rungon muodostava täysautomaattinen SkyTrain on paikallinen ylpeyden aihe, ainakin silloin kun se toimii. Kolme valmista linjaa yhdistävät Vancouverin ympäröiviin esikaupunkeihin Burnabyyn, Richmondiin, New Westminsteriin sekä Surreyhin. Paraikaa rakenteilla oleva neljäs Evergreen-linja tulee ensi vuonna yhdistämään myös koilliskulman Port Moodyn ja Coquitlamin entistä tiiviimmin osaksi metropolia.

Jatka lukemista ”Sienivaltakunnan metrokartta”

 

Tyhjästä nouseva Marine Gateway

Transit-Oriented Development (TOD) eli joukkoliikenteen ympärille rakentuva kehitys on asuntorakentamisen viime vuosien trendejä. Termi tarkoittaa hyvien julkisten liikenneyhteyksien kuten raitiovaunu- tai metrolinjojen varrelle sijoittuvaa rakentamista, yleensä jonkinlaisella kauppakeskuksella sekä työpaikoilla täydennettynä. Vancouverissa TOD on ollut jo toista vuosikymmentä keskustan ulkopuolisen kehityksen suunta esimerkiksi Burnabyn Metrotownissa sekä Brentwoodissa ja täällä tiivis tornirakentaminen keskittyy Skytrain-asemien ympäristöön.

Jatka lukemista ”Tyhjästä nouseva Marine Gateway”