Juhannus ilman heilaa

Vuodenajat vaihtuvat nopeaan ja on uskomatonta että tällä viikolla on jo juhannus. Suomen tapaan myös täällä Vancouverissa paras kesäkausi alkaa yleensä juhannuksen jälkeen ja itse kesäkuu on monesti sateinen ja kolea (poikkeuksena ehkä viime vuosi, jolloin hellekausi alkoi jo toukokuussa). Eli edessä on varmasti mukavia lämpimiä kesäpäiviä grillata omaa ja kaupan lihaa kattoterassilla.

Jatka lukemista ”Juhannus ilman heilaa”

 

Juhannusretki rannikkovuorten ympäri

Viime viikonloppuna vietettiin jälleen keskikesän juhlaa ja vuoden pisintä päivää eli juhannusta. Koska juhannusta ei juhlita Kanadassa sen ihmeemmin, päätimme Niinan sekä luonamme olevan suomalaisen vieraan kanssa lähteä nauttimaan kauniista lauantaista vuorten keskelle. Reitiksi valikoitui pitkä yli 600 kilometrin mittainen rannikkovuorten kierros, jonka kiersimme Niinan kanssa viimeeksi kaksi vuotta sitten.

Jatka lukemista ”Juhannusretki rannikkovuorten ympäri”

 

Juneary sekä keskikesä Kanadassa

Tänään on vuoden pisin päivä. Aurinko on Vancouverissa horisontin yläpuolella yhteensä 16 tunnin 15 minuutin ja 3 sekunnin ajan. Huomenna päivä on jo kaksi sekuntia tänäistä lyhyempi ja vuosi kääntynyt kohti talvea. Vaikka Kanada onkin pohjoinen maa, ei keskikesää taikka juhannusta juhlita täällä kovin suureellisesti. Ainoastaan ranskalaisessa Quebecin osavaltiossa 24. kesäkuuta juhlitaan valinnaisena vapaapäivänä, jonka yritykset voivat niin halutessaan työntekijöilleen myöntää.

Jatka lukemista ”Juneary sekä keskikesä Kanadassa”

 

Rauhallinen juhannus

Kuten viime vuonna kerroin, ei juhannuksella ole Saksassa sen erikoisempaa statusta. Kyseessä on aivan normaali kaksipäiväinen viikonloppu, joka on mennyt tänä vuonna hyvin rauhallisissa merkeissä. Perjantai-iltana työpaikan suomalaiset järjestivät pienimuotoiset juhannusjuhlat, jossa grilli oli kuumana ja takapihalla poltettiin jopa pienimuotoinen juhannuskokko naapureiden ihmetykseksi. En ollut itse paikalla, mutta Niinan mukaan ruoka oli erittäin hyvää ja kokon poltosta selvittiin ilman että kukaan soitti paikalle palokuntaa.

Eilinen lauantai meni puolestaan rauhallisissa merkeissä kotosalla niitä näitä puuhaillessa. Myös tuleva kesälomareissu tuli oikeastaan sekä suunniteltua että kiinnitettyä eilen. Suunnitelmana on matkata nauttimaan Suomen suvesta ensi kertaa viiteen vuoteen. Lomalla ollaan 21.7. – 8.8. välinen aika ja näiden kahden ja puolen viikon ainoa suunnitelma on mökkeillä Etelä- ja Itä-Suomessa. Toivon mukaan kelit ovat tuolloin kohdallaan, tosin ajankohdan pitäisi olla niitä keleiltään parhaimpia..

Jatka lukemista ”Rauhallinen juhannus”

 

Juhannus Saksassa

Tänään vietetään kesäpäivänseisausta, mikä tarkoittaa vuoden pisintä päivää täällä pohjoisella pallonpuoliskolla. Tähän aikaan vuodesta aurinko ei laske napapiirin pohjoispuolella lainkaan ja Etelä-Suomessakin yö on  lyhyt ja valkea. Saksassa tätä keskikesän on paljon vaikeampi huomata, sillä Berliininkin korkeudella ollaan sen verran Suomea etelämpänä, että aurinko ehtii laskea ja pimeä saapua. Berliinissä pimeä tulee näihin aikoihin tuossa iltakympin maissa ja aamulla aurinko pompsahtaa ylös jo hieman ennen viittä. Valoisuus ei siis aiheuta Saksassa yhtä herkästi yöttömiä öitä  kuin Suomessa.

Jatka lukemista ”Juhannus Saksassa”