Tuloksettomat parlamenttivaalit

Kanadassa käytiin maanantaina parlamenttivaalit, joita kukaan ei olisi halunnut käytävän. Kanadalaiset kävivät vaaliuurnilla edellisen kerran ainoastaan kaksi vuotta sitten, jolloin Justin Trudeaun johtama liberaalipuolue menetti enemmistönsä, synnyttäen maahan vähemmistöhallituksen. Syksyn 2019 vaalien jälkeen maata on kuitenkin hallinnut koronaepidemia, jonka kohtuullisen tuloksekkaan hoitamisen jäljiltä Trudeau yritti nyt mahdollisuutta enemmistöhallitukseen.

Jatka lukemista ”Tuloksettomat parlamenttivaalit”

 

Kanada panttivankina

Kanadassa on ihmetelty viime viikot suureen ääneen pähkähullua kiistaa, joka on saanut ison osan maasta pysähdyksiin. Oudossa kiistassa ovat vastakkain Kanadan heikot päättäjät sekä alkuasukasoikeuksien puolesta vauhkoontuneet sosiaalisen oikeuden puolesta taistelevat, joiden laittomat mielenosoitukset ja saarrot ovat aiheuttaneet suurta haittaa ympäri maata ja joiden aikana jopa pääministeri on joutunut melkein kidnapatuksi. 😯

Jatka lukemista ”Kanada panttivankina”

 

Sekava vaalitulos

Parlamenttivaalit ovat jälleen neljäksi vuodeksi ohitse ja politiikan analyytikoilla on ollut muutama vuorokausi aikaa pureskella vaalien sekavaa tulosta. Vaaleja ennen julkaistut ennusteet osuivat lopulta sangen hyvin kohdilleen, mutta liberaalien vähemmistöhallitusta tarkoittava monimutkainen lopputulos tulee tarkoittamaan vaikeita hallitusneuvotteluita. Tulos vaatii myös pääministerinä jatkavalta Justin Trudeaulta tarvetta osoittaa nöyryyttä ja yhteistyökykyä monilla alueilla, liberaalien menetettyä tuntuvasti kannatustaan.

Jatka lukemista ”Sekava vaalitulos”

 

Vaalit skandaalien varjossa

Kanadan kuluva vaalivuosi huipentuu maanantaina viralliseen äänestyspäivään, jolloin maalle valitaan uusi parlamentti liittovaltion johtoon. Neljä vuotta sitten vaalit voitti suurella äänivyöryllä tuolloin vielä kokemattomana pidetyn Justin Trudeaun luotsaama liberaalipuolue, joka palasi hallitusvastuuseen lähes kymmenen vuoden jälkeen. Kiiltokuvamaisella imagolla sekä vastustamattomalla hymyllä kanadalaiset tuolloin vakuuttanut pääministeri on kuitenkin sittemmin ryvettynyt monissa skandaaleissa ja käy nyt vaalitaistelua puolustusasetelmissa.

Jatka lukemista ”Vaalit skandaalien varjossa”

 

Kannabiksesta tuli laillista

Kanadan pääministeri Justin Trudeaun hallituskausi ei ole sujunut järin vahvasti. Tyytymättömyys pääministerin toimia kohtaan vähän kaikessa on kasvanut viimeisen vuoden aikana nopeasti, kun Kanadan rajojen yli saapuu edelleen tuhansia laittomia rajanylittäjiä. Kaikkein heikoiten Trudeau on kuitenkin pärjännyt talousasioissa ja talousviisaat laskevat Kanadan jääneen monilla alueilla etelänaapuri Yhdysvaltojen jälkeen.

Jatka lukemista ”Kannabiksesta tuli laillista”