Kannabiksesta tuli laillista

Kanadan pääministeri Justin Trudeaun hallituskausi ei ole sujunut järin vahvasti. Tyytymättömyys pääministerin toimia kohtaan vähän kaikessa on kasvanut viimeisen vuoden aikana nopeasti, kun Kanadan rajojen yli saapuu edelleen tuhansia laittomia rajanylittäjiä. Kaikkein heikoiten Trudeau on kuitenkin pärjännyt talousasioissa ja talousviisaat laskevat Kanadan jääneen monilla alueilla etelänaapuri Yhdysvaltojen jälkeen.

NAFTA-neuvotteluissa Kanadan ”superdelegaatio” (josta on tullut jo internetmeemi) joutui käytännössä taipumaan Yhdysvaltojen vaatimuksiin, Meksikon vietyä Kanadalta neuvotteluaseman sopimuksellaan. Trudeaun hallituksen ainoaksi saavutukseksi jäikin korostaa miten vähän Kanada joutui antamaan neuvotteluissa periksi, minkäänlaisten voittojen puuttuessa kokonaan.

Jatka lukemista ”Kannabiksesta tuli laillista”

 

Hakemus Kanadan kansalaisuudesta

Olemme Niinan kanssa keskustelleet jo useamman vuoden ajan, josko haluamme jossain vaiheessa hakea Kanadan kansalaisuutta. Kanada tunnustaa Suomen tavoin kaksoiskansalaisuuden, joten paikallisen passin hankkiminen ei vaadi Suomen kansalaisuudesta luopumista. Kansalaisuus on myös lopullinen maahanmuuton vaihe, jonka myötä on viimeinkin täysin yhdenvertainen paikallisten kanssa, pystyen osallistumaan täysipainoisesti yhteiskunnan toimintaan sekä matkustamaan vaivattomammin.

Jatka lukemista ”Hakemus Kanadan kansalaisuudesta”

 

Öljy ajoi British Columbian ja Albertan kauppasotaan

Uhkaukset ovat viimeisen viikon aikana lennelleet lumisten Kalliovuorten ylitse, kun British Columbia ja itäinen naapurimme Alberta ovat ajautuneet yhä syvemmälle poliittiseen kiistaan, joka on laajentunut nyt myös pienimuotoiseksi kauppasodaksi. Kaiken takana on öljy, joka on energiasektoristaan riippuvaiselle Albertalle tärkeä tulonlähde ja joka tuottaa myös liittovaltion kassaan miljardeja. Halpa öljynhinta on kuitenkin sakannut Albertan aiemmin kovaa kiitäneen talouden, mistä provinssi ei ole toipunut vielä tähän päiväänkään mennessä.

Jatka lukemista ”Öljy ajoi British Columbian ja Albertan kauppasotaan”

 

Rikosaalto hienostoalueilla

Vancouverin alati paheneva asuntomarkkinatilanne saa yhä vain hullumpia muotoja. Asuntojen keskimääräinen hinta kaupunkialueella oli viime kuussa peräti 1,3 miljoonaa dollaria, mikä on 11,2% enemmän kuin vuosi sitten. Edullisimpia ovat edelleen kerrostaloasunnot (keskihinta $888K), toiseksi halvimman asuinmuodon ollessa hieman tilavammat townhouset ($1,3M). Kaikkein kallein asumisen muoto on yhä omakotitalo, joka on Vancouverissa jo täysin tavallisilta ihmisiltä karannut unelma, sillä niiden keskimääräinen hinta on 2,6 miljoonaa. 8O

Jatka lukemista ”Rikosaalto hienostoalueilla”

 

Kadonneiden sielujen paraati

Tiistaina vietettiin kaikkien lasten ja myös monien aikuisten rakastamaa halloweenia. Kuiva ja lämmin sää sai ihmiset liikkeelle suurin joukoin ja monien suosittujen kadunvarsien taloissa vieraili illan aikana jopa satoja lapsia ”karkki vai kepposella”. Lehdestä luetun perusteella Vancouverin suosituimmalla talolla vieraili illan aikana peräti 1209 lasta, mikä on järisyttävä määrä vierailijoita, joille talon asukkaat tarjosivat ilolla karkkia ja suklaata läpi koko pitkän illan. :D

Jatka lukemista ”Kadonneiden sielujen paraati”