Kaikki ennätykset rikkonut metsäpalokausi

Sateisen ja kolean syksyn keskellä monen on vaikea muistaa, että vielä kaksi kuukautta sitten Kanadassa tuskailtiin ennätyksellisen metsäpalokauden keskellä. Vaikka Vancouver säästyikin tänä vuonna kaikkein pahimmilta savuhaitoilta, rikkoi mennyt kesä silti lähes kaikki mahdolliset ennätykset, uhaten useita merkittäviä asutuskeskuksia.

Jatka lukemista ”Kaikki ennätykset rikkonut metsäpalokausi”

 

Kesäisiä seikkailuja

Kesä on Vancouverissa parhaimmillaan ja kuluva kesä onkin ollut keleiltään huomattavasti paria viime kesää parempi. Vaikka +30 asteen ylittäviä lämpötiloja onkin ollut niin heinä- kuin elokuussakin useina päivinä, ei tänä kesänä ole koettu historiallisia helleaaltoja. Myös sadetta on saatu pieniä ripauksia niin, että metsäpalotilanne ei ainakaan tällä hetkellä ole lähellekään edellisvuosien savuisia loppukesiä.

Jatka lukemista ”Kesäisiä seikkailuja”

 

Kesälentelyä kotiseudun taivaalla

Itä-Suomen lämpimissä kesäkeleissä nopeasti hujahtaneiden kolmen lomaviikon jälkeen oli aika pakata matkalaukut ja vaihtaa majapaikkaa allekirjoittaneen kotipuoleen Uudellemaalle. Vanhempani olivat saapuneet alkuviikosta Itä-Suomessa vietettyyn tyttäremme kastejuhlaan, joten matka etelään tapahtui kahden auton voimin mukana myös Niinan vanhemmat, jotka lähtivät omalle pienelle Etelä-Suomen kesälomareissulleen.

Jatka lukemista ”Kesälentelyä kotiseudun taivaalla”

 

Pitkällä kesälomalla Suomessa

Blogissa on pitänyt kesän ajan hiljaista, sillä olemme olleet pitkällä lomamatkalla Suomessa. Edellisestä Suomen matkastamme ehti koronan vuoksi kulua peräti kaksi ja puoli vuotta, joten odotuksemme matkan suhteen olivat arvatenkin korkealla. Normaalin kaksiviikkoisen loman sijaan käytössämme olisi isyysvapaastani johtuen peräti viisi ja puoli viikkoa aikaa nauttia kesäisistä maisemista.

Jatka lukemista ”Pitkällä kesälomalla Suomessa”

 

892 päivää poissa Suomesta

Huomenna tulee noustua lentokoneeseen ensimmäistä kertaa yli kahteen vuoteen, suunnatessamme odotetulle kesälomamatkalle Suomeen! Vielä lentämistäkin pidempi aika on kulunut edellisestä kerrastamme Suomen kamaralla tammikuussa 2020, mistä on kulunut tarkalleen 892 päivää.

Jatka lukemista ”892 päivää poissa Suomesta”