Kanadan työllisyystilanne (2020)

Vuosi 2020 on ollut huonojen uutisten täyttämä. Vuosikymmenen mittainen maailmantalouden ennätyspitkä kasvukausi törmäsi maaliskuussa seinään, kun pandemiaksi ryöstäytynyt koronavirus sai ison osan maailman maista eristäytymään ja sulkeutumaan. Toimien vaikutus talouteen on ollut massiivinen ja eri maiden tilastoissa nähtiin loppukeväästä historiallisia työttömyyslukemia jopa miljoonien menetettyä työnsä.

Jatka lukemista ”Kanadan työllisyystilanne (2020)”

 

Toinen aalto

Britishcolumbialaiset saivat tänään huonoja uutisia, kun provinssin ylin terveysviranomainen tohtori Bonnie Henry kertoi 102 uudesta koronatapauksesta kolmen viime päivän ajalta. Lukema on suurin sitten huhtikuun lopun ja kertoo toisen tartunta-aallon tulosta voimalla. Provinssin alueella on tilastoitu jo toista viikkoa 15-20 tartunnan päivälukemia mikä on nostanut huolta ihmisten unohtamisesta varoa kesähelteiden keskellä.

Jatka lukemista ”Toinen aalto”

 

Virtuaalinen Canada Day

Kanadassa vietetään tänään maan 153. itsenäisyyspäivää eli Canada Dayta. Meillä Niinan kanssa kyseessä on järjestyksessään toinen itsenäisyyspäivä Kanadan kansalaisina ja tämänvuotisia juhlallisuuksia vietetään koronaepidemian vuoksi poikkeuksellisesti virtuaalisesti. Lähes kaikki suuret yleisötapahtumat ympäri maata on peruttu ja siirretty nettiin sekä televisioon, jossa pyörii koko päivän monenlaisia virtuaalistriimejä.

Jatka lukemista ”Virtuaalinen Canada Day”

 

Normaalimpaa arkea

British Columbiassa aloitettiin kaksi viikkoa sitten paluu kohti normaalia kun ravintolat, kampaajat sekä monet liikkeet saivat provinssin terveysviranomaisilta luvan palata toimintaan. Kyseessä on neliportaisen suunnitelman toisesta vaiheesta, jonka aikana avattavalle liiketoiminnalle on kuitenkin edelleen tarkat säännökset. Esimerkiksi ravintoloissa ruokailijoiden määrää on rajoitettu tyhjien pöytien jättämiseksi pöytäkuntien väliin, minkä lisäksi terassi- ja patiotilat on maksimoitu paremman tuuletuksen vuoksi.

Jatka lukemista ”Normaalimpaa arkea”

 

Suunnitelma paluusta normaaliin

Pian kymmenen viikkoa jatkuneessa koronakaranteenissa tultiin viikko sitten käännekohtaan, kun British Columbia julkaisi odotetun suunnitelmansa paluusta kohti normaalia. Elämä on ollut viimeisten kahden kuukauden ajan monilta osin rajattua, vaikkei provinssissa ollakaan oltu missään vaiheessa tiukkojen rajoitusten alaisuudessa. Pitkä lista välttämättömäksi määritellyistä palveluista on ollut auki koko kriisin ajan, mutta esimerkiksi tärkeillä palvelu- ja matkailualoilla työt ovat loppuneet kymmeniltätuhansilta ihmisiltä.

Jatka lukemista ”Suunnitelma paluusta normaaliin”