Kolmen tähden Per Se

New Yorkissa vietetty vuoden viimeinen viikko osui mukavasti samaan rakoon Niinan syntymäpäivien kanssa. Tätä piti tietysti juhlistaa jotenkin ja hienon fine dining -ruoan ystävinä tutkimme jo ennen matkaa kaupungin huippuravintoloiden tarjontaa. New Yorkista löytyy monenlaista hienostoravintolaa ja esimerkiksi arvostettuja Michelin-ravintoloita on kaupungissa kymmeniä. Näistä täyden kolmen tähden ravintoloita on kuitenkin ainoastaan viisi ja niistä illallispaikaksemme valikoitui huippukokki Thomas Kellerin vuonna 2006 avaama Per Se.

Jatka lukemista ”Kolmen tähden Per Se”

 

Maailmaa valaiseva Vapaudenpatsas

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Railakkaan syntymäpäiväillallisen sekä myöhään menneen yöllisen valokuvauskierroksen jäljiltä nukuimme seuraavana aamuna hieman edellisaamua pidempään. Uusi aamu valkeni aavistuksen utuisena, mutta silti aiempien päivien tapaan kesäisen lämpimänä ja päivän retkemme suuntana olisi jo toistamiseen Manhattanin eteläkärki sekä sen edustalla ylväänä seisova Vapaudenpatsas!

Jatka lukemista ”Maailmaa valaiseva Vapaudenpatsas”

 

Kiertelyä Lower Manhattanilla

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Hyvin nukutun yön sekä tukevan aamiaisen jälkeen, otimme aamusta suunnaksemme Manhattanin eteläkärjen eli Downtownin. Matkaa kertyy Midtownista viitisen kilometriä, joten matka on parasta taittaa hyppäämällä New Yorkin kuuluisan metron kyytiin. Kaupungin massiivinen metroverkosto on yksi maailman vanhimpia, laajimpia ja vilkkaimpia, minkä lisäksi se toimii ympäri vuorokauden, mikä on suurkaupungeillekin sangen harvinaista. New Yorkin ensimmäinen junayhteys alkoi liikennöimään vuonna 1863 ja vuonna 1904 ensimmäinen maanalainen linja avautui. Sittemmin järjestelmä on laajentunut huomattavasti ja nykyisin  metroon kuuluu yhteensä 24 yhteyttä (services).

Jatka lukemista ”Kiertelyä Lower Manhattanilla”

 

Empire State Buildingin huipulla

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Vilkkaalta Times Squarelta on ruutukaavaa halkovaa Broadwayta pitkin vain lyhyt kävelymatka New Yorkin ja mahdollisesti koko maailman ikonisimmalle pilvenpiirtäjälle, vuonna 1931 valmistuneelle Empire State Buildingille. Tämän huikean tornin katto sijaitsee kunnioitettavat 381 metriä katutason yläpuolella ja maston huippu siintää peräti 443 metrin korkeudessa.

Empire State Building on oikea art deco tyylisuunnan mestariteos, joka valmistui 30-luvun pahimpaan lama-aikaan. Valmistuessaan pilvenpiirtäjä vei maailman korkeimman rakennuksen tittelin läheiseltä Chrysler Buildingiltä, joka ehti pitää titteliä hallussaan vain alle vuoden ajan. Empire State Building puolestaan piti titteliä hallussaan peräti 40 vuotta, aina nykyisin surullisenkuuluisten World Trade Centerin kaksoistornien valmistumiseen saakka.

Jatka lukemista ”Empire State Buildingin huipulla”

 

Kesälomalla New Yorkissa

Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Se oli joskus loppukeväästä, kun päätimme Niinan kanssa lähteä kesäkuun alussa jonnekin hieman Eurooppaa kauemmas. Pienen lentojen metsästyksen jälkeen kohteeksi valikoitui kiehtova New York, jonne oli halpoja lentoja 430 eurolla. Käytettävissämme olevat kaksitoista päivää tuntuivat kuitenkin pitkältä ajalta yhdessä kaupungissa, minkä vuoksi päätimme laajentaa reissuamme myös toiseen pilvenpiirtäjäkaupunkiin, Keskilännessä sijaitsevaan mahtavaan Chicagoon.

Jatka lukemista ”Kesälomalla New Yorkissa”