Kaksi viikkoa, 3300 kilometriä ja kahdeksan osavaltiota. Veljeni ja minun automatka vuodenvaihteessa 2013-2014 Amerikan päästä varpaisiin on nyt luettavana täydellisenä 9-osaisena matkakertomuksena. Satoja kuvia, runsaasti tietoutta sekä juttua pitkän matkamme kaupungeista ja maisemista, sekä joulun ja uudenvuoden vietosta Amerikan Yhdysvalloissa.
Avainsana: matkakertomus-joulu-amerikassa
Mahtavan Mississippin päätepiste New Orleans
Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.
Minun ja veljeni huikea automatka halki Amerikan oli johdattanut meidät kahden viikon aikana Pohjois-Michiganin lumisilla lakeuksilla sijaitsevasta suomalaisvaikutteisesta Houghtonin pikkukaupungista, halki Amerikan Keskilännen valtavien preeriatasankojen ja aina Etelä-Texasin suurkaupunki Houstoniin saakka. Matkaa Houghtonista Houstoniin oli kertynyt 2700 kilometriä ja matkamme varrella olimme viettäneet joulun Chicagossa ja juhlistaneet uuttavuotta Dallasissa.
Jatka lukemista ”Mahtavan Mississippin päätepiste New Orleans”
Apollon jalanjäljissä Houston Space Centerillä
Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.
Noin 40 kilometriä Houstonista kaakkoon sijaitsee Yhdysvaltojen avaruushallinto NASA:n kuuluisa koulutus- ja komentokeskus Lyndon B. Johnson Space Center. Avaruuskeskus perustettiin vuonna 1961, presidentti John F. Kennedyn käynnistettyä vuosikymmenen loppuun huipentuvan avaruuskilpailun Neuvostoliiton kanssa ihmisen viemisestä Kuuhun ja takaisin kuuluisassa puheessaan kansalle.
Jatka lukemista ”Apollon jalanjäljissä Houston Space Centerillä”
Kaikki moottoritiet johtavat Houstoniin
Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.
Hieman pettymykseksi osoittautuneen Dallasin uudenvuodenaaton jälkeen oli jälleen aika jatkaa matkaa. Olin onneksi tervehtynyt Dallasissa vaivanneesta matalasta kuumeestani ja vuoden 2014 ensimmäisen päivän aamuna lähdimme ajamaan etelään kohti Texasin suurinta kaupunkia, Houstonia. Dallasista on matkaa Houstoniin 385 kilometriä ja maisemat moottoritien varrella muodostuvat lähinnä preeriasta. Vakionopeudensäätimen kanssa onkin miellyttävää ajella suoraa tietä ja poikkesimmekin matkalla vain burgereille paikallisessa pikkuravintolassa.
Mahtava Dallas
Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.
Kauniista, joskin hieman koleasta Oklahomasta, jatkui suuri automatkamme kohti etelää ja legendaarista Texasia. Tämä sekä pinta-alaltaan että väkimäärältään Yhdysvaltojen toiseksi suurin osavaltio on liittovaltion eteläosien merkittävä talouskeskus, jonka pääkaupunki on Austin. Emme olleet kuitenkaan matkalla Austiniin, vaan automme nokka osoitti kohti legendaarista Dallasia.
