Berliini ja Potsdam – In Motion

Berliini oli kotikaupunkimme neljän ja puolen vuoden ajan, joten ei ole ihme että kaupunki ehti jättää jälkensä sydämiimme. Kaikkea kaupunkiin liittyvää tuleekin edelleen seurattua siinä määrin kun vain kerkeää ja varsinkin erilaisia valokuvia ja videoita on mukava nähdä tästä mahtavasta kaupungista, joka on täynnä elämää. Tänään tulikin vastaan hieno ja energinen video kesäisestä Berliinistä, joka näyttää kuvatun joko viime tai edelliskesänä.

Samainen henkilö on tuottanut upean videon myös Berliinin naapurikaupunki Potsdamista, jonka tunnelma on kartanoineen ja arvorakennuksineen huomattavasti historiallisempi kuin isoveljensä. Videota katsoessa minusta tuntuukin, että olen laiminlyönyt tämän kauniin ja mielenkiintoisen kaupungin esittelyn täällä blogissa, vaikka siellä lukuisia kertoja tulikin käytyä.

 

Einsteinturm

Mennyt viikonloppu olisi varmaan mennyt kokonaan kotona laiskotellessa, mutta onneksi sunnuntaina suomalainen tuttavapariskuntamme soitti meille ja ehdotti pientä autoretkeä iltapäivää piristämään. Koska heillä ei ollut kohdetta mielessä, valkkasin lähiseudun kiinnostavista paikoista Potsdamin keskusta-alueen lähettyvillä sijaitsevan Wissenschaftspark Albert Einsteinin. Kyseessä on aivan päärautatieaseman vierellä kohoavan Telegrafenberg kukkulalla laella sijaitseva tiedekampus, jossa toimii monia eri tiedeinstituutteja. Kampus on rakentunut paikalla 1800-luvun puolivälissä sijainneen optisen lennätinaseman (josta kukkulan nimi) ympärille. Tämä semaforeihin (puisiin opastimiin) perustuva lennätinsasema oli yksi yhteensä 62:sta, jotka välittivät yksinkertaisia viestejä Berliinin ja Koblenzin välillä. Ennallistettu opastintorni on edelleen nähtävissä vapaasti liikuttavissa olevalla kampusalueella.

Jatka lukemista ”Einsteinturm”

 

Aatelishäät

Saksassa ei ole ollut monarkiaa sitten ensimmäisen maailmansodan päättymisen ja sitä seuranneen Versailesin rauhansopimuksen, mutta entiset aatelissuvut ovat toki silti edelleen olemassa. Suvuista kenties merkittävin on Berliinin ja Brandenburgin seuduilla aikoinaan pääpaikkaansa pitänyt Hohenzollernin 950-vuotinen kuninkaallinen ruhtinassuku. Suku tunnetaan erityisesti 1700- ja 1800-lukujen Preussin kuningaskunnan kuninkaistaan sekä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Saksan keisarikunnan (”Zweites Reich”, suom. ”toinen valtakunta”) keisareina. Suvun kenties tunnetuin hallitsija oli keisari Vilhelm II, joka jäi historiaan Saksan viimeisenä monarkkina. Hohenzollernin nimeen törmää kuitenkin yhä edelleen esimerkiksi Berliinissä kulkiessaan, sillä monet aukiot ja rakennukset kantavat edelleen suvun nimiä.

Jatka lukemista ”Aatelishäät”

 

Potsdamin palatseja sekä risteily Spreellä

Saimme viime viikolla luoksemme tuttuja vieraita, kun Niinan vanhemmat saapuivat luoksemme pitkäksi viikonlopuksi. Heille visiitti Berliinissä oli jo toinen täällä asumiemme kahden vuoden aikana, joten päänähtävyydet oli ehditty jo kiertää viime vierailulla. Niinpä päätimmekin lauantaina lähteä katsomaan meillekin vielä sangen vierasta naapurikaupunki Potsdamia, jossa sijaitsee lukuisia Preussin aikaisia palatseja.

Jatka lukemista ”Potsdamin palatseja sekä risteily Spreellä”