Vehreä joululoma

Joulu on jälleen takana ja vuosi vaihtunut uuteen. Kyseessä oli jo viides joulumme Kanadassa ja viime vuotiseen tapaan saimme ilahduttavasti Niinan vanhemmat luoksemme joulun pyhiksi. Joulu ei olisi kuitenkaan voinut olla ainakaan keleiltään viime vuotta erilaisempi, sillä tuolloin joulun oli pilata suuri viime hetken lumimyrsky sekä paukkuva pakkanen, kun tänä vuonna nautiskeltiin El Niñon aiheuttamasta äärimmäisen leudosta loppuvuodesta.

Jatka lukemista ”Vehreä joululoma”

 

Pääsiäisvieraita

Kevään merkittävin juhlapyhä pääsiäinen oli ja meni viikko sitten. Pääsiäinen osui tänä vuonna sangen myöhäiseen ajankohtaan huhtikuun puolivälin kieppeille ja saimme silloin luoksemme katraan vieraita. Tämän vuoden vieraskauden avasivat Niinan vanhemmat sekä hänen veljensä perhe, jotka vierailivat luonamme kuuden päivän ajan. Appivanhemmat kävivät luonamme viimeeksi viime toukokuussa, mutta veljen perhe on vieraillut luonamme edellisen kerran Berliinissä.

Ajankohta vierailulle oli otollinen, sillä meillä oli pitää pääsiäisenä neljä päivää vapaata. Vieraamme saapuivat viime viikon torstaina ja lähtivät pitkälle paluumatkalle nyt keskiviikkona. Jo ennakkoon arvasimme, että kymmenen tunnin aikaero tekisi kiusaa näin lyhyellä matkalla, mutta siitä huolimatta kerkesimme tehdä ja nähdä vieraidemme kanssa monenlaista.

Jatka lukemista ”Pääsiäisvieraita”

 

Värikkäitä lintuja kuvaamassa

Niinan ollessa paraikaa Washingtonissa, olen nyt viikon ajan yksin kotosalla täällä Vancouverissa. Onneksi yksin olo on kuitenkin vähäistä, sillä reilussa vuodessa on ehtinyt kertyä liuta tuttuja, joita olen nähnyt viikonlopun aikana. Eräs hauska idea oli paikallisen tuttuvapariskuntamme sunnuntainen ehdotus lähteä katsomaan miltä näyttää Vancouverin Queen Elizabeth Parkissa sijaitseva Bloedel Floral Conservatory.

Jatka lukemista ”Värikkäitä lintuja kuvaamassa”