Luontonähtävyyksiä sekä herkuttelumatka Seattleen

Meillä on riittänyt viime vuosina runsaasti seuraa, kun aiemmin Berliinissä kanssamme työskennellyt tuttumme saapuu usein työmatkalle Vancouveriin. Viimeisin visiitti oli kaksi viikkoa sitten, kun jo tuttu vieras saapui viimeisimmälle työmatkalleen. Vieraamme kanssa onkin tullut nähtyä runsaasti paikkoja ja olemmekin esimerkiksi ajaneet rannikovuorten ympäri ja vaeltaneet Vancouverin lähivuorilla.

Jatka lukemista ”Luontonähtävyyksiä sekä herkuttelumatka Seattleen”

 

Juhannusvieraita kotopuolesta

Toukokuussa luonamme vierailleiden Niinan vanhempien jälkeen saimme seuraavat vieraamme vain kuukautta myöhemmin, kun luoksemme saapuivat vuorostaan omat vanhempani muutamaa päivää ennen juhannusta. Kaksiviikkoinen vierailu alkoi tutuissa merkeissä ensiksi pari päivää kaupunkiin tutustuen ja viikonlopun koittaessa suuntasimme porukalla kohti Whistleriä.

Jatka lukemista ”Juhannusvieraita kotopuolesta”