Piparintuoksuinen joulunalus

Joulumyyjäiset kuuluvat monen joulunalusaikaan ja Burnabyn Skandinaviakeskuksella järjestettävät suomalaiset joulumyyjäiset ovat yksi Vancouverin alueen lukuisista myyjäisistä. Vaikka asummekin vain kymmenen minuuttia keskukselta, olemme käyneet myyjäisissä ainoastaan kerran aiemmin. Itse keskus on kuitenkin tullut meille tutuksi, sillä käymme siellä joka toinen viikko iloisessa musiikkileikkikoulussa, jossa on ollut tänä syksynä mukana leikkimässä 16 suomalaista taaperoa ja vauvaa.

Jatka lukemista ”Piparintuoksuinen joulunalus”

 

Lentokoneella Kuuhun ja takaisin

Olen melkoinen tilastonörtti ja rakastan sekä dataa että numeroita. Tähän liittyen kirjoitin yhdeksän vuotta sitten lentotilastoistamme, joita seuraan aktiivisesti flightmemory.com nimisessä palvelussa. Tuolloin itselläni oli tullut juuri kasaan pyöreät 101 lentomatkaa, mikä tuntui vielä tuolloin paljolta. Yhdeksän viime vuoden aikana on kuitenkin ehtinyt tapahtua monenlaista ja niinpä onkin aika tehdä päivitys lentotiedoistamme.

Jatka lukemista ”Lentokoneella Kuuhun ja takaisin”

 

Kesälentelyä kotiseudun taivaalla

Itä-Suomen lämpimissä kesäkeleissä nopeasti hujahtaneiden kolmen lomaviikon jälkeen oli aika pakata matkalaukut ja vaihtaa majapaikkaa allekirjoittaneen kotipuoleen Uudellemaalle. Vanhempani olivat saapuneet alkuviikosta Itä-Suomessa vietettyyn tyttäremme kastejuhlaan, joten matka etelään tapahtui kahden auton voimin mukana myös Niinan vanhemmat, jotka lähtivät omalle pienelle Etelä-Suomen kesälomareissulleen.

Jatka lukemista ”Kesälentelyä kotiseudun taivaalla”

 

Pitkällä kesälomalla Suomessa

Blogissa on pitänyt kesän ajan hiljaista, sillä olemme olleet pitkällä lomamatkalla Suomessa. Edellisestä Suomen matkastamme ehti koronan vuoksi kulua peräti kaksi ja puoli vuotta, joten odotuksemme matkan suhteen olivat arvatenkin korkealla. Normaalin kaksiviikkoisen loman sijaan käytössämme olisi isyysvapaastani johtuen peräti viisi ja puoli viikkoa aikaa nauttia kesäisistä maisemista.

Jatka lukemista ”Pitkällä kesälomalla Suomessa”

 

892 päivää poissa Suomesta

Huomenna tulee noustua lentokoneeseen ensimmäistä kertaa yli kahteen vuoteen, suunnatessamme odotetulle kesälomamatkalle Suomeen! Vielä lentämistäkin pidempi aika on kulunut edellisestä kerrastamme Suomen kamaralla tammikuussa 2020, mistä on kulunut tarkalleen 892 päivää.

Jatka lukemista ”892 päivää poissa Suomesta”