Isovanhemmat vierailulla

Kuluva vuosi on ollut meille todella erityinen, elokuussa syntyneen tyttäremme muokattua perustavalaatuisesti arkeamme. Ihanasta tapahtumasta on ehtinyt kulua nyt hieman yli kolme kuukautta, missä ajassa on saanut todeta pienien vauvojen kasvavan hurjaa vauhtia ja ihanan vauvavaiheen olevan oikeasti todella lyhyt aika!

Jatka lukemista ”Isovanhemmat vierailulla”

 

Valloittava keijumetsä

Etelä-Surreyssä, lähellä White Rockin esikaupunkia, sijaitsee pieni ja monille tuntematon puisto nimeltä Redwood Park. Pienellä kukkulalla sijaitsevalla puistolla on kokoa 32 hehtaaria ja se oli alun perin 1870-luvulla raivattua viljelysmaata. Maan omisti paikallinen uudisasukas David Brown Senior, joka  lahjoitti tilan lapsilleen Peterille ja Davidille vuonna 1893. Kyseessä oli kuurojen kaksospoikien 21-vuotissyntymäpäivä.

Jatka lukemista ”Valloittava keijumetsä”

 

Jengisodan keskellä

Vancouverissa on kauhisteltu viime viikot poikkeuksellisen laajaksi levinnyttä jengisotaa, jossa on kuollut tähän mennessä jo 15 ihmistä. Sotaa käyvät keskenään useat metropolialueen rikollisjengit, mutta sen kaksi merkittävintä osapuolta ovat United Nations ja Brothers Keepers, jotka ovat kummatkin kytköksissä Vancouverin huumemarkkinoihin.

Jatka lukemista ”Jengisodan keskellä”

 

Taistelu lähiöiden jouluvaloherruudesta

Synkän ja sateisen syksyn keskellä lähestyvä joulu on mieltä lämmittävä asia. Vaikka suurkaupungissa (ja varsinkin sen yläpuolella) asuttaessa ympärillä loistavatkin joka ilta miljoonat valot, on joulun värikkäissä valoasetelmissa silti jotain erityistä ja niiden kautta on helppo virittäytyä tunnelmaan. Perinteisesti olemme vierailleet joulukuun aikana Vancouverin lukuisissa jouluvalonäytöksissä, mutta tänä vuonna päätimme katsastaa metropolialueen laajojen asuinlähiöiden valotarjontaa.

Jatka lukemista ”Taistelu lähiöiden jouluvaloherruudesta”

 

Lohennousua Serpentine Riverillä

Sateiseen marraskuun säähän osui eilen lauantaina sopivasti tauko, mikä sai meidät lähtemään ulkoilemaan useamman sisällä vietetyn päivän jälkeen. Lupsakan kelin innoittamana päädyimme ajaa Surreyhin, jossa sijaitsee Guildfordissa Tynehead Regional Parkina tunnettu metsäpuisto. Puisto on yksi pohjoisen Surreyn suurimpia, edellään vain hieman idempänä Fraser Riverin rannassa sijaitseva metropolialueen uusin puisto Surrey Bend Regional Park.

Jatka lukemista ”Lohennousua Serpentine Riverillä”