Koko perheen kiitospäivä Uclueletissa

Kanadassa lokakuun alussa vietettävä kiitospäivä on vuoden merkittävimpiä perhejuhlia. Tuolloin poissa kotoa asuvat lapset matkaavat yleensä kotiin vanhempiensa luokse viettämään yhteistä aikaa sekä nauttimaan sunnuntai-iltana syötävästä kalkkuna-ateriasta. Viikonlopun yhteyteen ajoittuva juhla tarkoittaa myös pitkää viikonloppua, seuraavan maanantain ollessa aina vapaa.

Jatka lukemista ”Koko perheen kiitospäivä Uclueletissa”

 

Taittuva toinen aalto

British Columbiassa ylitettiin torstaina henkinen rajapyykki, kun epidemian aikana todettujen koronatapausten yhteismäärä ylitti maagiset 10 000 tapausta. Epidemiaa sen alkuaikoina erittäin menestyksekkäästi hoitaneessa provinssissamme on eletty viruksen toista aaltoa aina heinäkuun puolesta välistä saakka, jolloin rajoituksista liiketoiminnalle sekä ihmisten liikkumiselle luovuttiin laajasti talouden avaamisen kolmannessa vaiheessa.

Jatka lukemista ”Taittuva toinen aalto”

 

Sekavat pyhäpäivät

Vuoden aikana juhlittavat pyhäpäivät ja arkivapaat ovat kaikkien rakastamia vapaapäiviä. Pyhien ajankohta kalenterissa määrittyy yleensä historiallisin sekä kulttuuriperinnöllisin syin, jotka luovat maakohtaisia eroja. Kristillisinä maina sekä Suomessa että Kanadassa juhlitaan monia pyhäpäiviä kuten joulua ja pääsiäistä samoina päivinä, mutta suomalainen korkkaa pääsiäisestä ylimääräisen vapaapäivän, kanadalaisten ollessa vapaalla ainoastaan pitkäperjantaina. Poikkeuksen tähän tekee Quebec, jossa ainoana Kanadan provinssina myös pääsiäismaanantai on vapaapäivä.

Jatka lukemista ”Sekavat pyhäpäivät”

 

Syysulkoilua ja jättikurpitsoja

Kanadassa vietettiin viime viikonloppuna jokavuotista kiitospäivän pitkää viikonloppua. Viime vuosia sateisemman syyskuun jälkeen lokakuu on alkanut sangen aurinkoisessa säässä ja varsinkin viime viikon lauantaina keli oli mitä loistavin lähteä ulkoilemaan. Kelin innoittamana päätimmekin Niinan kanssa suunnata Maple Ridgen suunnalle, jossa sijaitsee kauniin vehreä Kanaka Creek Regional Park.

Jatka lukemista ”Syysulkoilua ja jättikurpitsoja”

 

Happihyppely Rice Lakella

Nyt kun Vancouverissa on tullut asuttua jo lähes neljä vuotta, alkavat aivan lähellä sijaitsevat uudet ulkoilureitit käydä vähiin. Pientä happihyppelyä kaipaavana suuntasimmekin tänään kolmen vuoden tauon jälkeen North Vancouverissa sijaitsevalle pienelle Rice Lakelle, jonka olemme kiertäneet viimeeksi kolme vuotta sitten.

Jatka lukemista ”Happihyppely Rice Lakella”