Kiivasta rakentamista Downtownissa

Vancouverissa tulee käytyä tätä nykyä melko harvakseltaan paitsi viimeisen vuoden koronarajoitusten, mutta myös kaupungissa rehottavan rikollisuuden johdosta. Edellisestä rakennustyömaiden katsannostani olikin ehtinyt kulua jo pidempi tovi ja niinpä olikin paikallaan käydä katsastamaan miten Vancouverin kaupunkikuva jatkaa voimakasta muuttumistaan.

Reilussa vuodessa ehtii tapahtua runsaasti ja moni viime kerralla vasta aluillaan ollut projekti on kohonnut viime keväästä melkoisesti, osan saavuttaessa jo harjakorkeutensa.

Jatka lukemista ”Kiivasta rakentamista Downtownissa”

 

Rakennusnostureiden viidakko

Vancouverissa on eletty viime vuodet kuuman rakennusbuumin aikaa. Kaupunkialueelle on noussut uusia siluetteja vuosikymmenen aikana useisiin paikkoihin ja erityisesti korkeita asuinpilvenpiirtäjiä on kohonnut kymmenittäin. Vahvana ainakin viimeaikaiseen koronakriisiin jatkunut työllisyys on saanut myös yritykset investoimaan uusiin toimitiloihin ja keskustassa kohoaakin paraikaa kymmenkunta uutta toimistotornia.

Näistä korkein tulee olemaan jo aiemmin kertomani 161-metrinen The Stack, joka on tätä kirjoittaessa kohonnut vasta maanpinna tasolle. Pinta-alallisesti kaikkein muhkeinta rakennushanketta edustaa Canada Postin entisen logistiikkakeskukseen tiloihin rakentuva kauppakeskuksen ja kahden toimistotornin projekti, josta tulee amerikkalaisen teknologiajätti Amazonin merkittävä keskus. Amazon on laajentanut Vancouverin toimintojaan viime vuosina huomattavasti ja yhtiöllä on kaupungissa jo yli tuhat työntekijää. Määrää ollaan kuitenkin kasvamassa yli 4000:lla ja toimitilan puutteen vuoksi Amazon onkin ahminut lukuisia pieniä toimitiloja ympäri keskustaa ennen uuden keskuksen valmistumista.

Jatka lukemista ”Rakennusnostureiden viidakko”