Kaksi kuukautta koronaa

Kevät on vaihtunut jälleen kesän puolelle ja kalentereissa on käännetty esille toukokuu. Vaikka Kanadassa ei vietetäkään vappua ennen kuin vasta syyskuussa, on täällä saatu nauttia kauniista ja lämpimistä keleistä. Ensi viikon lopulla saatetaan jopa kokea kesän ensimmäinen hellepäivä, mikä olisi mitä oivallisinta!

Jatka lukemista ”Kaksi kuukautta koronaa”

 

Kuninkaallinen vierailu

Kuninkaallisten vierailu on suuri uutinen ja tapahtuma missä tahansa päin maailmaa erityisesti, kun kyseessä ovat Iso-Britannian tuleva kuningaspari sekä superjulkkikset William ja Kate. Pari vieraili Kanadassa ensimmäisen kerran vuonna 2011, mutta tuolloin he eivät ennättäneet tänne British Columbiaan, mikä jäi harmittamaan monia. Nyt haavoihin saadaan kuitenkin balsamia, sillä eilen pariskunta saapui kahdeksan päivän mittaiselle visiitille juuri tänne länsirannikolle.

Jatka lukemista ”Kuninkaallinen vierailu”

 

Cycleangelon piirustelut

Kerroin syksyllä, miten minuun oli iskenyt pyöräilyhulluus, jossa pitkiä pyörämatkoja oli kiva tarkastella jälkeenpäin kartalta. Hulluuteni oli on kuitenkin melkoisen pientä verrattuna Vancouverinsaaren pääkaupunki Victoriassa asustavaan 50-vuotiaaseen pyöräilymaanikko Stephen Lundiin, joka pyöräili viime vuonna huikeat 22 300 kilometriä. Jo pelkkä lukema on kunnioitusta herättävä, mutta erityisen mielenkiintoista on miten Lund on kerryttänyt noin neljäsosan näistä kilometreistä.

Jatka lukemista ”Cycleangelon piirustelut”

 

Lähistöllä järisi

Maanjäristykset ovat Vancouverin alueella tavallinen ilmiö ja vain muutama vuosi sitten peräti 7,7 Richterin suurjäristys ravisutti länsirannikkoa. Järistys sattui kuitenkin Haida Gwaiin saarten luona rannikon edustalla, josta on matkaa Vancouveriin noin 600 kilometriä. Silti järistys tuntui Vancouverissakin saakka, kuten tuolloin täällä kirjoitin.

Jatka lukemista ”Lähistöllä järisi”