Miljoona rokotettua

Kanadan länsirannikolla taistellaan paraikaa koronaepidemian kolmatta ja toistaiseksi vaikeinta aaltoa vastaan, samalla kun rokotuksissa ylitettiin perjantaina henkisesti merkittävä miljoonan rokoteannoksen virstanpylväs. Kolmas aalto on jyllännyt erityisesti maaliskuun Spring Breakin lomien jäljiltä useissa paikoissa ja päivittäisten tartuntatapausten määrä on kohonnut korkeammalle kuin koskaan aiemmin, ollen tällä viikolla huikeat 1200-1300 tapausta päivässä.

Jatka lukemista ”Miljoona rokotettua”

 

Runsassateinen tammikuu

Vuosi 2019 jäi Vancouverissa mittaushistoriaan poikkeuksellisen aurinkoisena, vaikka vuosi itsessään olikin lämpötiloiltaan vain aavistuksen normaalia lämpimämpi. Aurinkoisia kelejä riittikin aina alkutalveen asti ja tyypilliset rankat syyssateet loistivat poissaolollaan. Joulukuussa alkoi vaikuttaa jo siltä, että tulossa voisi olla huono laskettelutalvi kun edes Whistlerissä ei ollut lunta juuri ollenkaan.

Jatka lukemista ”Runsassateinen tammikuu”

 

Nuiva laskettelukauden avaus

Poikkeuksellisen kuiva ja aurinkoinen syksy on saanut monet laskettelijat huolestumaan tulevan talven laskettelukaudesta, joka alkoi tänä vuonna Whistlerillä viikko sitten marraskuun 26. päivä. Avajaispäivään mennessä auki saatiin kuitenkin vain muutama rinne, minkä vuoksi odotimmekin yhden viikon ennen paikalle suuntaamista tänään sunnuntaina.

Jatka lukemista ”Nuiva laskettelukauden avaus”

 

Metrin syvyisessä puuterihangessa

Tämänvuotinen laskettelukausi on ollut sangen poikkeuksellinen. Kausi alkoi kurjasti ja vaikka Whistler Blackcomb avautuikin suunnitellusti marraskuun lopulla, saatiin siellä ensimmäisen kahden viikon aikana auki ainoastaan 8 rinnettä. Tämä on erittäin vähän 240 rinteen suurkeskuksessa ja normaalisti ensimmäisellä viikolla on auki kymmeniä rinteitä. Lähdimme kuitenkin nauttimaan ilmaisesta alkukauden päivästä, joskin näky oli masentava ja muistutti viime vuoden laskettelumatkaamme Utahiin. Lunta oli vain rinteissä, missä sitä oli pystytty valmistamaan lumitykkien kanssa.

Jatka lukemista ”Metrin syvyisessä puuterihangessa”

 

Whistlerin uusi riippusilta

Whistler elää tällä hetkellä renesanssia, jonka lähtölaukaus oli laskettelukeskuksen kaksi vuotta sitten tapahtunut myynti Vail Resortille. Vaikka 1,4 miljardin dollarin kauppa herättikin tuolloin suuria tunteita paikallisen ikonin myymisestä amerikkalaiselle korporaatiolle, on kaupasta seurannut tähän mennessä paljon hyvää.

Suurin pelko oli jo valmiiksi kalliiden hissilippujen kallistuminen entisestään, mutta kahden talven perusteella näin ei kuitenkaan näytä käyneen ja kausikorttien hinta jopa hieman laski, etujen parantuessa. Oikeastaan ainoa harmituksen aihe on ollut aiemmin todella maukkaan purilaisen vaihtuminen uuteen vähemmän eeppiseen Epic Burgeriin. 🙄  Jatka lukemista ”Whistlerin uusi riippusilta”