Kuten aiemmin kerroin, olin edellisviikolla kahden kollegani kanssa työmatkalla Yhdysvaltojen itärannikolla. Lensimme tuona maanantaina Vancouverista Torontoon, josta meillä oli jatkolento määränpäähämme Bostoniin. Keli Vancouverin päässä oli selkeä, joten nousun aikana sain ihailla lentokoneen ikkunasta Vancouverin Downtownia vuoret takanaan. Näky oli todella upea ja harmittaa ettei minulla ollut kameraa lähettyvillä näyn ikuistamiseksi. Myös ensimmäisen tunnin aikana ylitettävät Kalliovuoret olivat upea näky lumihuippuineen, mutta niiden jäätyä taakse ei alapuolella ole enää mitään nähtävää.
Lento Vancouverista Torontoon on pituudeltaan neljä tuntia ja 15 minuuttia. Lensimme kaikki lentomme Air Canadalla ja on pakko sanoa, että siinä on lentoyhtiön jonka jokaisessa koneessa oli turistiluokassakin runsaasti jalkatilaa! Lisäksi jopa pienissä Embraer mallisissa koneissa oli jokaisella paikalla henkilökohtainen videojärjestelmä, mikä on kerrassaan loistava juttu. Harmillisesti kotimaanlennoilla kuulokkeet ovat maksulliset, mitä en ollut tullut edes ajatelleeksi, joten sellaiset oli pakko ostaa suolaiseen hintaan. Myös tarjoilu on Air Canadan lennoilla melkein tyystiin maksullista ja edes yli viiden tunnin mittaisilla rannikkojen välisillä kotimaanlennoilla ei tarjoilla ilmaiseksi kuin pelkkää juomaa.
Vaihto Torontossa oli sangen simppeli ja alle tunnin mittainen vaihtoaika oli riittävä. Maahantulomuodollisuudet Yhdysvaltoihin tehtiin jo Torontossa ja olivat simppelit. Jatkolento Torontosta Bostoniin on lyhyt ja kestää vain tunnin. Perille saavuttaessa oli tullut jo pimeä ja onnekkaana sain nähdä istumapaikaltani laskeutumisen aivan Bostonin keskustan viereltä Logan International Airportille. Koska maahantulomuodollisuudet oli tehty jo Torontossa, lampsimme koneesta suoraan autovuokraamon yhteysbussille.
Perillä autovuokraamolla oli vastassa ennennäkemätön näky. Hertzin toimipisteellä nimittäin jonotti tiskeille noin 50 ihmisen jono ja myös viereiselle kultapossukerhon tiskille oli kymmenien ihmisten jono! 😯 Ruuhka johtui varmasti siitä, että monet olivat joutuneet lykkäämään matkaansa Bostoniin edellisviikkoisen Sandy-hurrikaanin vuoksi, minkä takia vuokraamolla oli nyt seuraavan viikon maanantaina oli näin ruuhkaista. Hertzillä ei oltu varauduttu ruuhkaan alkuunkaan, sillä asiakaspalvelijoita oli paikalla vain kolme, joten ei ihme että jonossa kävivät hermot kuumana. Onneksi tiskien vieressä oli kuitenkin Hertzin check-in automaatteja, joilla sai kätevästi videoyhteyden jossain muualla sijaitsevaan varauskeskukseen. Vain viidessä minuutissa sain varaukseni selvitettyä ja pääsimme kävelemään autollemme. Auton löytäminen monen sadan vuokra-auton joukosta vei meiltä hetken, mutta lopulta löysimme Toyota Camrymme.
Autoa ei tällä kertaa pystynyt valitsemaan, mikä oli vähän harmi, koska saamassamme autossa ei ollut esimerkiksi navigaattoria. Niinpä jouduimme turvautumaan kännykälläni olevaan Nokia Mapsiin. Minun tehtäväni oli olla matkamme kuljettaja ja olikin ”mukavaa” joutua välittömästi Bostonin lentokentän melkoisen hirveiden tiejärjestelyjen keskelle, jossa kaistoja ja ramppeja on kaikkiin suuntiin. Suurten betonirakennelmien alla GPS-signaalin ylläpitäminen on puhelimelle melko haastavaa, mutta löysimme kuitenkin oikealle tielle.
Liittymähässäköitä lentokentän luona ja keskustassa
Koska emme halunneet ajella maksullisia pääteitä pitkin, seikkailimme melko hämärien seutujen läpi, päätyen lopulta Hyatt House nimiselle hotellillemme. Siellä kirjauduimme huoneistoihimme (täysimittainen keittiö jokaisessa huoneessa), minkä jälkeen lähdimme etsimään vielä jotain ruokapaikkaa. Kello oli jo puolikymmenen illalla, joten ruokapaikan löytäminen moottoritielähiöstä osoittautui yllättävän haastavaksi. Lopulta löysimme etsimämme Subwayn, joka tosin osoittautui entiseksi subiksi ja nykyiseksi pizza-paikaksi. Sieltä saimme kuitenkin ruokaa, jolla selvisi seuraavaan aamuun.
Tiistai, keskiviikko sekä torstai menivät lähinnä töiden merkeissä hotellin viereisellä toimistolla palaveeraten. Vaikka toimisto sijaitseekin vain 200 metriä hotellilta, oli ulkona aamuisin pakkasta, mikä tuntui meistä länsirannikon leutoon ilmastoon tottuneista niin kylmältä, että kuljimme matkan muutamana päivänä autolla. Itärannikolle iski myös juuri tuolla viikolla nor’easter nimellä tunnettu myrsky, jonka pahin osuus sivuutti Bostonin, mutta viskasi silti sielläkin yli 10 senttiä lunta. Varsinkin tiistai-iltana lumipyry oli niin sakea, että olimme aivan kahden vaiheilla lähteäkö hotellilta mihinkään. Tiistai-iltana olikin mieluisampaa pysytellä vain hotellilla ja katsoa telkkarista vaali-illan etenemistä.
Näkymä hotellilta torstaiaamuna
Koska hotellimme sijaitsi kehätien varrella kaukana Bostonin keskustasta, oleskelimme koko alkuviikon lähinnä toimistolla tai sitten hotellilla. Kuitenkin perjantaina keli oli kauniin aurinkoinen, joten lopettelimme työt jo puolilta päivin ja suuntasimme kohti keskustaa. Tuohon aikaan Bostonissa yleensä painajaismainen liikenne oli sekin vielä inhimillinen ajaa kohti keskustaa.
Liikennettä Bostonissa kyllä riittää, kuten käy ilmi sikäläisen kollegamme päivittäiseen työmatkaan menevästä ajasta. Kollegamme tulee normaalisti töihin jo aamukuudeksi ja taittaa työmatkansa tuolloin noin 25 minuutissa. Kuitenkin iltapäivästä (eikä silloin edes pahimpaan ruuhka-aikaan) kuluu samaan matkaan hyvällä kelillä puolitoista tuntia ja huonolla kelillä vielä huomattavasti enemmän. Tällaiset työmatkat kuuluvat olevan aivan normaaleja Bostonin suunnalla ja on oltava tyytyväinen ettei liikenne ole yhtä takkuista meillä Vancouverissa.
Bostonin keskustassa ruuhkat kävivät sietämättömiksi jo 1980-luvun alussa, jolloin kaupunki teki päätöksen jättimäisestä Big Dig nimellä tunnetusta megaprojektissa. Siinä keskustaa aiemmin halkonut ruma ja huonokuntoinen kaksikerroksinen korotettu I93-moottoritie kaivettiin koko 5,6 kilometrin matkaltaan tunneliin, jonka päälle istuettiin saman mittainen uusi puisto. Keskustasta rakennettiin myös kokonaan uusi tunneliyhteys lentokentälle, parannettiin keskustaan saapuvien moottoriteiden suuria liittymäalueita sekä rakennettiin keskustan pohjoispuolelle kokonaan uusi jättimäinen Zakim Bridge, jota pitkin I93 ylittää Charles Riverin.
Big Digin koko työmaa-alue
Zakim Bridge iltaruskossa
Projekti on Yhdysvaltojen kaikkien aikojen kallein tieprojekti, joka kärsi lukuisista myöhästyksistä, suunnitteluvirheistä sekä kustannusten jatkuvasta noususta. Rakennustöissä käytettiin myös huonolaatuiseksi osoittautunutta betonia sekä liimaa, minkä vuoksi tunnelissa on havaittiin pian sen valmistumisen jälkeen jopa toistatuhatta vuotoa. Lisäksi vuonna 2006 yksi ihminen kuoli, kun suuri pala kattorakenteita putosi tunnelia ajaneen auton päälle. Myös monen tunnelin katossa roikkuvan 54-kiloisen lampun on todettu kärsivän suolaisen meriveden aiheuttamasta pahasta korroosiosta ja saattavan pudota jossain vaiheessa katosta. Kahdeksan ihmisen katsotaan myös kuolleen tunnelissa sattuneissa kolareissa suojakaiteiden terävien reunojen takia, minkä vuoksi kaiteet ovatkin saaneet nimen ”Ginsu turvakaiteet” Amerikassa suositun veitsisarjan mukaan.
Ongelmien vuoksi projektista on käyty oikeutta moneen otteeseen ja hankkeen hinnaksi on tullut vuoteen 2006 mennessä huikeat 14,6 miljardia dollaria. Bostonilaisten lehtien arvion mukaan lopullinen hintalappu voi olla jopa 22 miljardia, kun korko- ja muut huoltomenot huomioidaan. Ei siis ihme, että järjestelmän käyttö on osin maksullista. Kuitenkin pohjoisesta tultaessa Zakim Bridge sekä I93:sen päätunneli keskustan alitse ovat ilmaiset. Amerikkalainen televisiokanava Discovery Channel on tehnyt projektista kokonaisen jakson osana Extreme Engineering -sarjaansa, joka on sangen kiintoisaa katsottavaa megaprojektista kiinnostuneelle.
Ajo pohjoisesta keskustaan on erittäin urbaani kokemus. 8-kaistainen freeway ahtautuu hieman ennen keskustaa pieneen pätkään vielä jäljellä olevaa kaksikerroksista korotettua moottoritietä joka ylittää Zakim Bridgen ja sukeltaa sitten leveään tunneliin. Taustana kohoavat koko ajan keskustan pilvenpiirtäjät. Rakennelmien keskellä navigaattorilla on tehtävää pysyä tilanteen tasalla, mutta kuin ihmeen kaupalla selvisimme liittymien lävitse perille. Kohteemme oli Bostonin keskustan länsipuolella sijaitseva Prudential Center, jonne parkkeerasimme automme.
Monikerroksisia tiejärjetelyjä
Koska meillä ei ollut paljon aikaa nähdä keskustaa ennen auringonlaskua, päätimme ostaa liput kiertoajelulle. Kehuttu kiertoajelu on Boston Duck Tours, jonka 80-minuuttisen kierroksen aikana näkee Bostonin tärkeimmät kohteet. Kierroksella käytettävät ”ankat” ovat amfibioajoneuvoja eli niillä voidaan ajaa niin maalla kuin vedessäkin. Kierroksen aikana käydäänkin noin 20 minuutin mittaisella ”purjehduksella” Charles Riverillä, jonka aikana turistitkin saavat mahdollisuuden istua ankan ohjaksissa.
Ankka
Vaikka Boston Duck Tours vaikuttaakin ensi vilkaisulta lapsiperheille suunnatulta, ei tämän saa antaa hämätä. Vaikka kierroksen juontavat kuljettajat ovatkin hullunkurisen rempseitä, on kertomuksissa todella paljon asiatietoutta ja me pidimme sitä aikuiseenkin makuun erittäin hyvänä. Jutut ovat hauskoja ja on uskomatonta miten kuljettaja jaksaa pälpättää aivan yhtenäisesti koko kierroksen ajan.
Inceptionissa näkyvä rakennus (huomaa ”robottisammakko” oikealla)
Kierroksella nähdään muun muassa Trinity Church, keskustan suuri Boston Common -puisto, kaupungintalo, Charles River sekä itse keskusta joelta nähtynä. Lisäksi kierretään Charlestownin sekä keskustan vanhojen kortteleiden läpi, mutta Beacon Hillin kaunista aluetta nähdään ainoastaan ulkopuolelta. Kiertoajelu liikkuu koko ajan, eikä siltä ole mahdollista poistua vieraillakseen kohteilla. Se on kuitenkin hyvä yleiskuvan saamiseksi ja päänähtävyyksien näkemiseksi sekä eri kohteiden historian ymmärtämiseksi.
Trinity Church John Hancock Towerin varjossa
Boston Common sekä televisiosta tuttu alkuperäinen Cheers
Näkymä risteilyltä
Historiaahan Bostonissa riittää, sillä kaupunki on yksi Pohjois-Amerikan vanhimmista ja ollut mukana monessa Yhdysvaltojen itsenäistymiseen liittyvässä tapahtumassa. Pitkän historiansa vuoksi Bostonissa on paljon arkkitehtuuria satojen vuosien takaa, mikä tekee kaupungista hyvin erilaisen huomattavasti nuorempaan Vancouveriin verrattuna. Juuri historian ja vanhan rakennuskannan vuoksi Boston onkin sangen viehättävä yhdysvaltalaiskaupunki ja nyt kahden sinne suuntautuneen matkan jälkeen jo melko tuttukin (kertomus aiemmasta matkasta joskus myöhemmin).
Bostonin vanhin rakennus vuodelta 1713
Koristeelliset valaisimet
Kiertoajelun jälkeen poikkesin itsekseni katsastamassa Bostonin yläilmoista. Prudential Centerin keskustassa sijaitsee Bostonin toiseksi korkein rakennus, 228-metrinen ja 52-kerroksinen Prudential Tower. Ulkoa sangen ruman pilvenpiirtäjän 50. kerroksessa sijaitsevalta näköalatasanteelta aukeaa kuitenkin upea näkymä yli ympäröivän Bostonin. Aiemmin näköalatasanne oli kaupungin toiseksi korkein, mutta vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen läheisen John Hancock Towerin näköalatasanne suljettiin vähän epäselvistä syistä kokonaan, eikä sitä ole avattu tähän päiväänkään mennessä.
Bostonin keskusta ja Charles River ylhäältä (vastarannalla MIT)
Vanhoja kortteleita
Hieno pilvenpiirtäjä
240-metrinen John Hancock Tower on kaupungin korkein rakennus ja näkyy hyvin Prudential Towerin huipulta. Myös kaupungin keskusta sen takana sekä Beacon Hillin kuuluisa vanha hienostoalue ovat helposti erotettavissa. Charles Riverin toisella puolen näkyvät niin Massachusetts Institute of Technologyn (MIT) kuin Harvardin yliopistojen kampukset, tosin niitä oli vähän vaikea erottaa hämärtyvän illan keskeltä. Näihin alueisiin tutustuimme tarkemmin vuoden 2009 matkallamme.
240-metrinen John Hancock Tower
Auringonlasku
360-asteen näkymä ylhäältä
Auringonlasku oli kaunis korkeuksista nähtynä. Ylhäältä oli myös helppo havaita, miten järkyttävä perjantai-illan ruuhka kaupungista ulospäin onkaan. Näyttikin siltä, että miljardiprojektista huolimatta liikenne onnistuu ruuhkautumaan pahasti ainakin iltapäivisin, mikä kertonee omaa kieltään siitä, ettei autoliikenteelle voi rakentaa koskaan tarpeeksi infrastruktuuria. Ei vaikka siihen investoisi sitten toistakymmentä miljardia.
Julmetusti liikennettä
Prudential Tower pimeällä
Ruuhkan välttämiseksi kävimme illallisella läheisessä ravintolassa, minkä jälkeen ajoimme ilta-aikaan vilkkaan Harvardin lävitse takaisin hotellillemme. Seuraavana aamuna suuntasimme heti aamupalan jälkeen lentokentälle, josta lensimme Montrealin kautta takaisin Vancouveriin. Montreal oli Toronton tapaan näppärä vaihtokenttä ja näin laskeuduttaessa tuttuja keskustan maisemia. Montrealin olympiastadionkin oli erotettavissa kaukaisuudessa kauniina päivänä. Montrealissa tuntui ensimmäistä kertaa matkan aikana, kuin olisimme ulkomailla, sillä voimakkaasti ranskalaisessa kaupungissa kuulee ranskaa kaikkialla. Lentokentällä sentään kyltit ovat englanniksikin, toisin kuin keskustassa ja alueen maanteillä…
Bostonin keskusta lentokentältä nähtynä
Reissumme oli onnistunut ja mukavaa vaihtelua normaaliin arkeen. Vaikka en työmatkustamisesta niin perustakaan, niin oli kuitenkin mukava olla välillä matkassa. Vaikka en haluaisi Bostonissa asuakaan, on kaupunki kuitenkin (pohjoisamerikkalaisittain) pitkän historiansa vuoksi kiintoisa kaupunki vierailla. Ja kauniskin Boston on kelin ollessa kohdillaan, kuten tästä videosta näkee. Mukava oli silti palata takaisin Kanadaan ja Vancouveriin, sillä kukapa noista itärannikon talvipakkasista niin kauheasti pitäisi…
Matkakertomukseen liittyvät muut kirjoitukset löytyvät täältä.
