Olemme asuneet Vancouverissa nyt noin 16 kuukautta. Tuona aikana luonamme on kerennyt käydä vain yksi vieras, kun entinen työkaverimme pysähtyi viime elokuussa viikon verran luonamme osana maailmanympärysmatkaansa. Tähän on kuitenkin tulossa merkittävä muutos, sillä olemme tänä kesänä saamassa luoksemme ainakin kolmet vieraat. Ensimmäisenä luoksemme saapuivat Niinan vanhemmat, jotka laskeutuivat Vancouveriin noin kolme viikkoa sitten.
Vaikka appivanhemmat ovatkin matkustelleet sangen paljon, oli matka Pohjois-Amerikkaan heillekin hieman harvinaisempi juttu. Vieraamme kuitenkin selvisivät hyvin pitkästä melkein vuorokauden mittaisesta ja kolme eri lentoa sisältäneestä matkastaan ja noudimme heidät lentokentältä torstai-iltana. Olemme oppineet ajoittamaan matkamme lentokentälle sangen hyvin ja näimmekin autosta miten heidän jumbojettinsä laskeutui Vancouverin lentokentälle. Kolmisen varttia myöhemmin lentokentän ovista tepastelikin tuttuja iloisia kasvoja.
Pieni jumbojetti laskeutuu
Torstai-ilta meni asuntoomme tutustuessa ja suomalaisittain erittäin poikkeuksellisia pilvenpiirtäjämaisemia ihmetellessä. Kovin paljon illan aikana ei kuitenkaan keretty ihmetellä, sillä pitkä matka ja 10 tunnin aikaero saivat vieraamme simahtamaan nopeasti.
Perjantai oli työpäivä ja meidän ollessa töissä vieraamme ottivat ensikosketuksen Vancouverin keskustaan. Hieman lyhyemmän työpäivän jälleen suuntasimme yhdessä Granville Islandille. Vieraamme tykästyivät saareen kovasti ja vierailivat siellä seuraavalla viikolla useaan otteeseen. Heidän mielestään alue oli kiintoisa ja mukavan eloisa, minkä lisäksi siellä myydyt tuoreet marjat ja hedelmät olivat erinomaisia ostoksia.
Granville Islandilla ollessamme kävimme myös kokeilemassa lähettyvillä sijaitsevan Go Fish Ocean Emporium -snägärin kuuluisat fish and chipsit. Koleassa kelissä ruokaa ei poikkeuksellisesti tarvinnut edes jonottaa ja se oli hyvää, kuten aina ennenkin.
Lauantaina otimme auton allemme ja lähdimme ajamaan kaupungista etelään. Kävimme vieraiden kanssa kurkkaamassa Stevestonin pientä kalastajakylää, minkä jälkeen matkasimme Tsawwasseniin. Siellä ihmettelimme hetken aikaa Yhdysvaltojen rajaviivaa ja sen toisella puolella olevaa Point Robertsin niemeä, mutta emme ylittäneet rajaa. Alueella sijaitsee joitain näyttäviä omakotitaloja, joita kiertelimme katselemassa ehtaan ”lauantai-illan ajelu” -tyyliin. Paikan nähtyeämmä jatkoimme matkaa Semiahmoo Baynä tunnetun merenlahden vastarannalle, jossa sijaitsee White Rockin pikkukaupunki.
White Rock on reilun 19 000 asukkaan pikkukaupunki aivan Yhdysvaltojen rajan pinnassa. Kaupunki tunnetaan Lower Mainlandin aurinkoisimpana ja on erityisesti eläkeläisten suosiossa. Eläminen White Rockissa on huomattavasti 45 kilometrin päässä sijaitsevaa Vancouveria halvempaa ja varsinkin vedenrajasta lähtevällä rinteellä sijaitsevista sadoista asuintaloista avautuvat kauniit merimaisemat jokailtaisine auringonlaskuineen.
Kaupunki on saanut nimensä 486-tonnisesta valkoisesta graniittilohkareesta, jonka jääkausi on kuljetti aikanaan kaupungin edustan rantahietikolle. Kiven valkoisen värin selittää sen päällä matalassa rantavedessä uiskentelevia kaloja kytänneet tuhannet linnut, joiden uloste teki siitä kauttaaltaan vaalean. Nykyisin lohkareen valkoinen väri on maalia ja se on kylän pienimuotoinen nähtävyys.
White Rockin valkoinen lohkare
Toinen nähtävyys on melkeinpä vieressä sijaitseva, vuonna 1914 valmistunut 470-metriä pitkä laituri ulos merelle. Laituri vie pienelle kivikolle ja sitä pitkin on suosittua kävellä merta katsellen. Matalassa vedessä asustelee runsaasti rapuja ja näimmekin monia paikallisia kalastamassa rapumerroilla pohjan asukkeja, joita näytti nousevan joka heitolla. 💡
Kaupungin kuuluisa laituri
Rantaa sivuavan promenaadin varrella on paljon ravintoloita meriterasseilla ja nautimme eräällä näistä makoisan lounaan. Hieman hassusti promenaadin viereltä kulkee myös Vancouverin ja Seattlen välinen rautatie, jota tömisteli lounaan aikana todella pitkä tavarajuna. Emme tulleet laskeneeksi vaunujen määrää, mutta kolme veturia veti perässään varmaan sataa vaunua täynnä mitä erilaisempaa tavaraa. 😮
White Rockista ajoimme Vancouverin pohjoispuolelle West Vancouveriin, jossa kävimme Lighthouse Parkin luonnonpuistossa kävelemässä noin kolmen kilometrin mittaisen luontopolun. Sillä näimme vanhoja suuria puita sekä kauniita kalliorantoja, joista tämä pieni luonnonpuisto lähellä kaupunkia on kuuluisa. Illalla kävimme vielä katsomassa West Vancouverin rinteillä sijaitsevia valtavia kartanoita, mutta vieraiden jetlag oli sen verran paha, että reissu meni loppuvaiheessa hieman torkkumiseksi.
Maisemia Lighthouse Parkissa
Sunnuntaina kelin luvattiin olevan hieman parempi, joten otimme suunnaksi Whistlerin. Pysähdyimme matkalla katsomassa Shannon Fallsin sekä Brandywine Fallsin vesiputouksia. Whistlerissä oli meno kuin talvella ja kaupungin keskusta oli täynnä ihmisiä. Lumi oli kadonnut kylästä ja alarinteiltä, mutta Blackcombin huipulla lasketeltiin edelleen. Harmillisesti Whistlerin kuuluisa Peak 2 Peak gondolihissi ei ollut vielä kesäkäytössä, joten emme päässee kurkistamaan maisemia vuorten huipulta. Päätimmekin jatkaa matkaamme pohjoisemmas kohti Pembertonia.
Lähellä Pembertonin kylää sijaitsee kolmas vierailun arvoinen vesiputous nimeltään Nairn Falls. Kyseessä ei ole niinkään vesiputouksesta, vaan kanjonimaisesta kurusta, jossa varsinkin keväisin vuolaana virtaavan Rutherford Creekin vesimassat puristuvat kapean kalliomuodostelman lävitse. Kapeikon jälkeen vesimassat sukeltavat kallion sisään muodostuneeseen vedenalaiseen tunneliin, joka pulpauttaa ne ulos juuri ennen parinkymmenen metrin korkuista pudotusta. Vaikka pudotus ei ole järin suuri, ovat joen vesimassat sellaiset, että pauhua riittää.
Kuru alhaalla ja jäätikkö ylhäällä
Pauhaava Nairn Falls
Nairn Fallsille on noin puolentoista kilometrin kävely läheiseltä parkkialueelta ja lyhyt kävelymatka kannattaa. Vieraamme tykkäsivät maisemista kovasti ja keli sattui olemaan kaunis juuri vierailun aikaan.
Putouksilta ajoimme Pembertoniin, josta jatkoimme matkaamme vielä hieman edemmäs Joffre Lakelle. Tämä pieni vuoristojärvi sijaitsee 1200 metrin korkeudessa merenpinnasta, mikä tarkoitti että siellä oli vielä näin toukokuun lopussa puolisen metriä lunta. Onneksi alimman järven rantaan ei ole parkkipaikalta kovin pitkä matka, joten onnistuimme käymään rannassa ilman että kukaan liukastui kovaksi painuneella lumihangella.
Paksu hanki vielä maassa
Hangesta johtuen järven rannassa oli sangen kylmä, mutta hyttysiä oli siitäkin huolimatta. Hetken maisemia ihailtuamme lähdimme paluumatkalle takaisin Vancouveriin, pysähtyen muutamalla paikalla valokuvaamaan kauniita maisemia.
Jääpeitteestä vapautunut Joffre Lake
Melko pitkäksi automatkaksi venynyttä, mutta upeiden vuoristomaisemien tähdittämää sunnuntaita seurasi hieman liikuntapainotteisempi maanantai. Päivä oli meillekin vapaa, sillä tuolloin vietetään Victoria Daytä. Suuntasimme heti aamusta Stanley Parkin suuntaan, jossa vuokrasimme vieraillemme fillarit (itsehän ostimme uudet polkupyörät viikkoa aiemmin) ja lähdimme kierrokselle Stanley Parkin ympäri. Noin kymmenen kilometrin mittainen kierros on ehdottomasti Vancouverin parhaita nähtävyyksiä ja hieman pilvisenäkin päivänä maisemat ovat mahtavat. Mikä parasta, väkeä oli liikkeellä huomattavasti normaalia vähemmän, eikä Seawallina tunnettu rantaraitti ollut ollenkaan ruuhkainen.
Stanley Parkin kierrettyämme päätimme jatkaa matkaa ympäri False Creekin, jolloin pyöräreissulle tulee mittaa noin 25 kilometriä. Poljimme matkan rauhalliseen tahtiin, pysähdellen aina välillä valokuvaamaan ympäröiviä maisemia. Itselläni ei ollut kameraa tällä kertaa mukana, joten laitan kuvia rantaraitin maisemista joskus myöhemmin.
Tiistaina meidän oli Niinan kanssa tarvis mennä jälleen töihin. Päivä oli sateinen, joten päätimme työpäivän jälkeen ajaa West Vancouverin puolelle ostoksille. Tai oikeastaan ostoksille suuntasivat vain naiset ja minä kävin appiukon kanssa vilkaisemassa Cleveland Damia sekä potkimassa renkaita bemariliikkeellä, josta meidänkin BMW X1 hankittiin.
Keskiviikkona keli oli alkuviikkoa parempi, joten ajoimme iltapäivällä Deep Coven seudulle, missä kävelimme porukassa Quarry Rockille. Keli oli hieman pilvinen, mutta viileä ilma ei haitannut alkuunkaan paikoin puuskuttamista aiheuttavalla luontopolulla. Maisema polun päästä löytyvältä kalliolta oli jälleen upea ja alla onkin siitä tällä kertaa nappaamani panoraama, jossa koko Deep Cove on nähtävissä.
Kaunis piha Deep Covessa
Matkalla Quarry Rockille
Deep Coven panoraama Quarry Rockilta
Torstainakin keli oli kaunis ja niinpä vieraamme vuokrasivat itselleen toistamiseen polkupyörät. Poljimme yhdessä keskustasta Vancouverin kaupungin korkeimmalle pisteelle Queen Elizabeth Parkin puistoon. Pitkä ja paikoin raskas nousu palkittiin puistosta aukeavilla maisemilla keskustaan, joista nautimme puistossa sijaitsevalta maisemaravintolalta. En jaksanut raahata järkkäriäni mukana tälläkään pyöräreissulla, joten kuvia ei tullut napsittua. Vieraamme olivat kuitenkin hyvin iloisia tästäkin elämyksestä ja retkestä, johon polkupyörä oli täydellinen kulkupeli.
Perjantai-illan ainoaksi ohjelmaksi muodostui vierailu japanilaisessa ravintolassa Robson Streetin varrella, jota seurasi vielä herkuttelu vohveleilla läheisessä kahvilassa.
Vieraidemme viimeisenä päivänä lauantaina päätimme lähteä vielä kertaalleen tien päälle. Ajoimme aamusta aika tarkalleen sata kilometriä Vancouverista itään, jossa sijaitsee 78 000 asukkaan Chilliwack. Siellä söimme aamupalan aiemmalla vierailullamme hyväksi toteamassamme aamupalapaikassa. Perinteisten pannukakkujen jälkeen ajoimme vielä läheiselle Cultus Lakelle, joka on suosittu leirintäkohde Lower Mainlandin alueella. Keli oli pääasiassa sateinen ja keskityimme lähinnä ajelemaan paikallisteitä alueella ennen paluutamme takaisin Vancouveriin.
Aamiaisella
Yhdeksän vuorokauden mittainen vierailu päättyi illalla vieraiden kuljetukseen lentokentälle. Visiitin pituus oli aika onnistunut, sillä ensimmäiset 2-3 päivää olivat jetlagin vuoksi vieraillemme väsyttäviä. Siitä huolimatta ehdimme kuitenkin nähdä todella paljon eri maisemia ja tehdä monia juttuja. Kaikkea ei todellakaan keretty näkemään, eikä ollut tarkoituskaan, sillä appivanhemmat palaavat varmasti luoksemme myös tulevaisuudessa. Toiveissa on, että vierailusta tänne koilliskulmalle tulisi vuosittainen tapaus, kuten oli tapana Saksassakin asuttaessa. 🙂
