Blogissa on pitänyt hiljaista viimeiset pari viikkoa, sillä luonamme on ollut toinen kattaus Suomen vieraita. Nämä lähtivät luotamme tiistaina ja loppuviikko menikin eräänlaisesta vieraiden aiheuttamasta jetlagista toipuessa. Eilen lauantaina päätimme kuitenkin lähteä ulkoilemaan kauniin kesäpäivän kunniaksi ja otimme retkemme kohteeksi marjatilan Langleyssä, noin 50 kilometriä Vancouverista itään.
Matkalla meille tarjoutui tilaisuus todeta Vancouverin kaikkien aikojen suurimman tierakennushankkeen tämän hetkinen tila. Olen jo aiemmin kertonut Gateway Program nimisestä jättihankkeesta, jossa Vancouver metropolialueen tärkein moottoritie levennetään kymmenien kilometrien matkalta 8-kaistaiseksi. Matkalle valmistuu myös peräti maailman leveimmäksi yltävä moottoritiesilta, kun uusi 10-kaistaisen Port Mann Bridge otetaan käyttöön koko kapasiteetissaan vielä tänä vuonna. Olemme kerenneet jo ajaa sillan ylitse muutamaankin otteeseen, mutta nappasin kokemuksesta muutamia tuoreita kuvia alle.
Yli uuden Port Mann Bridgen
Rakennushankkeen itäisimmät osat ovat nyt kokonaan valmiita pitkältä matkalta ja moottoritiellä on leveyttä hulppeat 8 kaistaa. Alla on muutamia kuvia eiliseltä Surreyn ja Langleyn välimaastosta, jolla liikennettä riittää lauantaipäivänäkin. Uudella väylällä on kuitenkin kapasiteettia ja matkamme etenikin joutuisasti aina perille saakka.
Uusi 8-kaistainen Trans-Canada Highway
Langley on 105 000 asukkaan kaupunki Vancouverin metropolialueen itäosassa. Alueelle nousee uusia omakotitaloja kovaa vauhtia ja kaupunki onkin perinteinen pohjoisamerikkalainen autoiluun tukeutuva laajeneva esikaupunki suurilla kauppakeskuksilla. Kovasta kasvustaan huolimatta Langley on kuitenkin vielä melko maalaismainen kaupunki ja peltoja ja metsiköitä on runsaasti, minkä vuoksi sitä joskus pilkataankin kaupunkilaisten kesken täytenä maaseutuna. Alue on vehreää ja kauniina päivänä onkin mukava ajella pieniä teitä auringon paistaessa lehvästöjen lävitse.
Willowbrookin ostoskeskus Langleyssä
Retkemme kohde Langleyssä sijaitseva Krause Berry Farms niminen marjatila, josta tarkoituksenamme oli ostaa tuoreita marjoja. Niina oli tehnyt tutkimusmatkan paikalle muutamaa viikkoa aiemmin erään suomalaisen tuttumme kanssa ja todennut paikan loistavaksi paikaksi ostaa erilaisia marjoja. Paikan päällä paikka paljastuikin oikeaksi maatilamatkailu kohteeksi, sillä paikalla oli kymmeniä autoja ja satoja ihmisiä. Osa ihmisistä oli tullut poimimaan marjansa itse, mutta suurin osa oli tullut meidän tapaamme ostamaan vastapoimittuja marjoja suoraan tilan myymälästä. Myynnissä olikin vaikka mitä marjatuotteita aina piirakoista ja omista jäätelömerkeistä lähtien ja kauppa näytti käyvän vilkkaana.
Krause Berry Farms
Marjatila tour
Myymälässä kauppa kävi
Väkeä oli kuin pipoa myymälän puolella, mutta kahvilan puolella oli rauhallisempaa. Nautimme terassilla vadelmavohvelit live-musiikkia kuunnellen ja nautimme lämpimästä auringonpaisteesta.
Live-musiikkia ja tuoreita marjoja
Keli oli kerrassaan mahtava ja päätimmekin ajella takaisin Vancouveriin hieman eri reittiä. Minua on jo pitkään kiinnostanut käydä kokeilemassa upouusi South Fraser Perimeter Road niminen maantie, joka ei johda vielä minnekään, mutta tulee kokonaan valmistuessaan yhdistämään Surreyn ja Trans-Canada Highwayn Deltaan ja Tsawwassenin lauttaterminaaleihin. Tie oli mukava ajella, sillä liikennettä ei ollut nimeksikään. Tieltä tarjoutui kuitenkin mahdollisuus nähdä sekä uusi että vielä pystyssä oleva vanha Port Mann Bridge uudesta vinkkelistä suoraan niiden alapuolelta.
Uusi South Fraser Perimeter Road
15 kaistaa yläpuolella
Maantie päättyy tällä hetkellä Surreyn pohjoispuolelle, josta jatkoimme kohti Vancouveria ylittäen vielä yhden sillan, Pattullo Bridgen. Tämä Surreyn ja New Westminsterin yhdistävä vanha nelikaistainen kaarisilta alkaa olla elinkaarensa lopussa, mutta on edelleen tärkeä liikenneväylä näiden kahden kaupungin välillä. Silta on tarkoitus korvata tulevaisuudessa uudella kuusikaistaisella sillalla, mutta tähän menee vielä vuosia. Minua on kuitenkin kiinnostanut käydä ajamassa vanhan sillan ylitse ja nyt siihen tuli mahdollisuus. Tämän ylityksen myötä olemmekin nyt ylittäneet kaikki metropolialueen merkittävimmät sillat, joita jokien halkomalla alueella on lukuisia.
Pattullo Bridge
Loppu lauantai-ilta menikin sitten kotosalla tuoreita marjoja mutustellessa. Iltasella kävimme vielä pyöräilemässä hieman ennen auringonlaskua, nauttien monien muiden tapaan kauniista kesäillasta. Pyöräily olikin hyvä päätös hauskalle retkipäivälle.