Valkea linna, koskettava Hiroshima sekä Japanin päätepiste

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Noin puolenpäivän maissa olimme ehättäneet Kobesta valtavan Akashi Kaikyo Bridge -riippusillan kautta noin 60 kilometrin päähän Himejin kaupunkiin. Tämä noin Helsingin kokoinen pikkukaupunki on maailmankuulu siellä sijaitsevasta linnasta, Himeji Castlesta. Jo juna-aseman ulko-ovella linnan vaaleat seinät sekä mustat katot tervehtivät tulijaa kaupungin keskellä sijaitsevan linnoituskukkulan huipulla.

Himeji Castle

Kyseiselle kukkulalle perustettiin ensimmäinen linnoitus jo vuonna 1333, mutta nykyinen linna on saanut muotonsa 1600-luvun alussa. Poikkeuksellisesti linna on säilynyt niistä ajoista aina tähän päivään saakka samassa muodossa. Onnea on silti tarvittu, sillä esimerkiksi 1800-luvun lopun Meiji-restauraation aikana monia Japanin linnoja tuhottiin osana vallankumousta. Himejin linnakin hylättiin tuolloin, jonka jälkeen se myytiin vuonna 1871 vaivaisella 2258 dollarilla yksityiselle ostajalle. Ostaja oli halukas purkamaan linnan ja rakennuttamaan keskeiselle paikalle muita rakennuksia, mutta purkaminen osoittautui liian kalliiksi.

Toisen maailmansodan aikana Himejiä pommitettiin raskaasti, mutta linna ei saanut kuin yhden osuman: yksi palopommi tipahti katon läpi linnan ylimpään kerrokseen, mutta olikin suutari, eikä räjähtänyt. Vuonna 1995 Koben maanjäristys heilutti Himejinkin aluetta voimakkaasti ja aiheutti sillä suuria vahinkoja. Kuitenkin jälleen linna selvisi ja kertoman mukaan jopa ylimmän kerroksen alttarin ylle asetettu sake-pullo pysyi pystyssä.

Nykyisin tämä yli 400-vuotias linna on paitsi Japanin suurin, mutta myös tunnetuin sekä vierailluin linna yli 820 000 vuosittaisella kävijällä. UNESCO:n maailmanperintölistalle se lisättiin vuonna 1993.

Uskomattoman kaunis linna kaatosateen keskellä

Matkalla linnalle ruokailimme keskustan tavaratalon japanilaisessa ravintolassa, jossa tarjonta käsitti melkoisen paljon raakoja mereneläviä. Ne kiltisti nieleskeltyämme jatkoimme kävellen kohti linnalle, jonne on Shin-Himejin juna-asemalta yhteensä noin kilometrin matka. Vielä aamupäivällä Akashi Kaikyo Bridgellä sää oli ollut harmaa, mutta kuitenkin sateeton. Himejissä vettä satoi kuitenkin koko siellä viettämämme ajan. Näin ollen linna ei ollut kaikkein edustavimmillaan valokuvissa, vaikka viimeiset kirsikankukat toivatkin vielä väriä kuviin. Jos meillä oli sään puolesta huonoa tuuria, niin hyvää tuuria oli myös rutkasti. Katselimme nimittäin Narassa televisiota japanilaisia uutisia. Sattumalta näkemästämme paikalliskanavan lähetyksestä ymmärsimme, että linnalla olisi alkamassa jonkinlainen suuri restaurointityö juuri pari päivää ennen Himejiin saapumistamme. Ymmärsimme myös, että linnaan ei olisi enää pääsyä turisteilta, mikä tuntui pisti harmittamaan jo etukäteen.

Japanilainen lounas

Oikein olimme lähetyksen ymmärtäneen ja linnan päätorniin ei ollut enää pääsyä. Onneksi linnoituksen alueella pääsi edelleen kulkemaan sangen laajasti ja siten ihailemaan kaunista linnaa ainakin ulkoa. Tähän liittyen meillä sitten olikin onnea, sillsä osana restauraatiota koko linna peitetään suojaavan rakennelman sisään aina vuoteen 2014 saakka! Niinpä miellämmekin itsemme onnekkaiksi, että saimme nähdä linnan vielä koko komeudessaan juuri ennen suurempien rakennustöiden alkamista. Suoraan sanoen Himejiin ei kannatakaan suunnata ainakaan linnan takia ennen vuotta 2014, jolloin restaurointityöt päättyvät!

Kohti linnaa

Vesisateisen päivänkin keskellä Himeji Castle oli hieno näky sekä elämys ja pidimme siitä todella paljon. Linna on huomattavasti Osaka Castlea isompi sekä nätimpi, ja varsinkin linnaa ympäröivän linnoituksen alue on tunnelmallinen paikka kuljeskella. Moniin alueen rakennuksiin on pääsy, mutta ainakaan näkemissämme sivurakennuksissa ei ollut nähtävissä mitään huonekaluja, vaan pelkästään tyhjät huoneet. Ja kuten sanottua, kuuluisaan päätorniin ei ole enää pääsyä sisään.

Päätornin monet katot

Poseeraus linnan pihalla

Tunnin linnan alueella kierrettyämme lähdimme takaisin kohti juna-asemaa. Harmillisesti seuraava Shinkansen kohti Hiroshimaa oli täyteen varattu (hyvin normaalia Japanissa, joten on suositeltavaa varata istumapaikka ajoissa), joten jouduimme odottamaan verran tunnin seuraavaa. Aika meni aseman kauppakeskuksella kahvitellessa ja bongasimmepa siellä japanilaisen vaateliikkeen nimeltään ”ehkä söpö”. Kyllä vain, erityisesti Suomi, mutta myöskin muut pohjoismaat tuntuivat olevan kovassa huudossa pitkin Japania ja näimme muun muassa muutamia Marimekon liikkeitä ja tuotteita.

Japanilainen vaateliike nimeltä ”ehkä söpö”

Marimekon liike Tokion Harajukussa

Pohjoismaalaisten tuotteiden liike Kiotossa

Junamatka Hiroshimaan kesti reilun tunnin, joten kello oli jo pitkällä iltapäivässä perille päästyämme. Majapaikkamme oli pieni hotelli puolivälissä rautatieasemalta keskustaan, kävelyetäisyydellä kaikista tärkeistä kohteista. Hiroshimassa on sangen laaja raitiovaunuverkosto, joten otimme ratikan hotellille jalkojamme säästääksemme. Matkan maksu oli hieman mysteeristä ja se tapahtui kuskin kohdalla olevaan laitteeseen raitiovaunusta poistuttaessa. Tämä on hyvä ennakoida, sillä raitiovaunut ovat hyvin täynnä iltapäivisin ja rinkat selässä on melko hankalaa ängetä koko vaunun läpi maksamaan ja jäämään kyydistä. Sanonkin tämän kokemuksen äänellä.

Illan aikana kävimme syömässä läheisellä ostosalueella. Hotellille palatessamme ostimme kadun varren automaatista vielä juomat mukaamme. Japanilaiset rakastavat automaatteja ja niitä onkin maassa yksi jokaista 23 ihmistä kohden. Kaupunkien kadut ja sivukujat ovat monesti täynnä automaatteja, joista saa kaikkea kylmistä ja kuumista juomista keittoihin, olueen, purukumiin, filmirulliin, aikuisviihde tarvikkeisiin, sateenvarjoihin sekä vessapaperiin. Kyllä vain, jälkimmäistä myyvät koneet ovat jopa yleisiä, sillä suurin osa japanilaisista julkisista vessoista ovat ilmaisia, mutta niistä puuttuu vessapaperi. Tämäkin on hyvä tiedostaa etukäteen ikävien yllätysten välttämiseksi.

Kymmeniä automaatteja sivukaduilla

Kobesta lähettämämme matkatavarat saapuivat Hiroshiman hotellille vasta seuraavana aamuna, mikä ei kuitenkaan haitannut mitään. Aamu valkeni edellisen sadepäivän jälkeen kauniina ja aurinko paistoikin koko päivän. Tämä oli hieno juttu, sillä suuntaisimme juuri tuolloin katsomaan sitä kuuluisimpaa asiaa, mistä Hiroshima on tunnettu: maailman ensimmäisen atomipommin pudotuspaikkana.

6. elokuuta 1945, kello 08:15 on hetki, jolloin Yhdysvaltojen ilmavoimien kone Enola Gay päästi 9470 metrin korkeudessa irti 4034 kilon painoisen Little Boy nimellä kutsutun atomipommin. 43 sekuntia pudottuaan pommi räjähti 580 metrin korkeudessa, noin 280 metriä ohi kohteena olleesta Aioi Bridgestä, joka T:n muotoisena oli helposti nähtävissä ilmasta käsin. Räjähdyksen voima sekä tulipalot tuhosivat kutakuinkin täydellisesti noin 12 neliökilometrin kokoisen alueen, mikä vastasi noin 69% Hiroshimasta. Lisäksi 6-7% kaupungista vaurioitui jossain määrin. Räjähdyksen aikana Hiroshimassa arvioidaan olleen 340 000-350 000 ihmistä, joista kuoli räjähdyksessä välittömästi 70 000-80 000. Suunnilleen vastaavan määrä ihmisiä kuoli palovammoihin sekä säteilyihin loppuvuoden 1945 aikana, mikä nostaa iskun kokonaisuhrimäärän yli 150 000:nen.

Räjähdyshetkeen jämähtänyt taskukello

”Little Boyn” jäljennös museossa

Hiroshiman pommitukseen johtivat monet asiat ja tuota hirveää päivää on selvitetty perusteellisesti Hiroshima Peace Memorial Museumissa, joka on osa suurta Hiroshima Peace Memorial Parkia. Pääasialliset tarkoitukset olivat paitsi Yhdysvaltojen halu päättää pitkittyvä Tyynenmeren sota nopeasti, mutta myöskin halu päästä kokeilemaan uutta ja pitkään kehitettyä super-asetta. Tämä, sekä päivää edeltäneet vaiheeet, tehdään museossa hyvin selväksi alkuperäisten dokumenttien teksteillä, joita on paljon esillä englannin kielellä.

Ensimmäisen atomipommin pudotuspaikaksi oli muitakin kandidaatteja, muun muassa Kioto, Yokohama sekä Kokura. Kohteen piti täyttää monia kriteerejä, kuten olla tarpeeksi suuri. Lisäksi alueen maaston piti mahdollistaa (esim. vuorien sijainnin) mahdollisimman laajamittainen tuho aseen vaikutuksen arvioimiseksi. Kaikki mainitut kaupungit oli säästetty aiemmilta pommituksilta, sillä kohteen tuhon piti olla juuri atomipommin tekemää, jälleen thovoiman arvioimiseksi. Kioton valintaa puolivat paitsi kaupungin sotateollisuus, myös kaupungin asema Japanin henkisenä keskuksena. Sellaisena kiotolaisten arvioitiin osaavan paremmin ”arvostaa” tuhoa ja siten myötävaikuttaa Japanin henkiseen antautumiseen. Loppuvaiheessa Kioto kuitenkin poistettiin listalta, mahdollisesti Yhdysvaltojen sotaministerin Henry L. Stimsonin myötävaikutuksesta. Tämä oli viettänyt kuherruskuukautensa Kiotossa vuosikymmeniä aiemmin ja viehättynyt kaupungista, mikä saattoi vaikuttaa herran päätökseen. Loppujen lopuksi kohteeksi valikoitui Hiroshima sillä lopullisella sinetillä, että kaupungissa vallitsi pommituksen päivänä kaunis poutakeli. Se kun mahdollistaisi tuhon mahdollisimman tarkan kuvaamisen ja arvioinnin ilmasta käsin.

Yön suojissa Enola Gayn miehistöineen lähti kuuden tunnin lennolleen kohti Hiroshimaa. Japanin päässä tehtiin lähestyvistä koneista havainto tuntia ennen pommin pudostusta, minkä johdosta hiroshimalaiset hakeutuivat suojiin. Kuitenkin kun lähestyvien koneiden määräksi todettiin vain muutama, peruttiin hälytys ja ihmiset palasivat normaaleihin aamurutiineihinsa. Koneita vastaan ei lähetetty edes hävittäjiä, sillä lentueen estämisen ei uskottu olevan siihen kuluvan polttoaineen arvoista. Niinpä Enola Gayn miehistö sai pudottaa pomminsa rauhassa ja todistaa valtavaa tuhoa vapaasti. Yhdysvallat oli Japanin pommitusten aikana varoittanut japanilaisia kaupunkeja pommituksista lentolehtisillä etukäteen, mutta atomipommista, saati Hiroshiman ja Nagasakin pommituksista ei annettu mitään ennakkovaroitusta. Museon dokumenttien mukaan tällä haluttiin jälleen maksimoida tuhon vaikutuksesta saatava informaatio.

Pommi siis räjähti tarkoituksella kaupungin yllä 580 metrin korkeudessa. Täystuhon alue oli säteeltään noin 1,6 kilometriä ja se lanasi tieltään melkein kaikki rakennukset kaupungista. Vain aivan kaupungin keskustassa, jossa paineaalto tuli lähinnä suoraan ylhäältä eikä sivulta, muutaman betonirakenteisen rakennuksen seinät pysyivät pystyssä. Noin 300 metriä räjähdyksen hyposentrumista sijainneen Bank of Hiroshiman holvissa räjähdyksen hetkellä ollut Akiko Takakura on tiettävästi lähinnä räjähdyspistettä selvinnyt ihminen. Melkein kaikki muut ihmiset parin kilometrin säteeltä kuolivat silmänräpäyksessä.

Nykyisen rauhanpuiston alue ennen atomipommia

Hiroshiman keskusta atomipommin jäljiltä

Tunnetuin pystyyn jäänyt rakennus on Hiroshima Prefectural Industrial Promotion Hall, eli entinen esittelytila alueen teollisuuden tuotteille. Nykyisin tämä raunioitunut rakennus tunnetaan kupolinsa mukaisesti nimellä A-Bomb Dome. Se on näkyvin ja tunnetuin raunio, joka on sattuman oikusta jäänyt pystyyn muistoksi tuosta kauheasta päivästä. Vähän samaan tapaan kuin Kaiser-Wilhelm-Gedächtniskirche Länsi-Berliinin keskustassa, myös nämä rauniot oli alunperin tarkoitus purkaa osana jälleenrakennusta, mutta ne jäivät sittemmin paikalleen. Vuonna 1996 raunioille myönnettiin paikka UNESCO:n maailmanperintölistalla, Yhdysvaltojen ja Kiinan vastustuksesta huolimatta. Nämä kun pelkäsivät muistomerkin vievän huomiota Japanin toisessa maailmansodassa tekemiltä sotarikoksilta.

Hiroshiman tunnetuin maamerkki A-Bomb Dome

Muita raunioita Hiroshimassa ei olekaan jäljellä, vaan kaupunki on uskomattomasti noussut tuhkasta nykyiseksi 1,17 miljoonan asukkaan moderniksi suurkaupungiksi. Varsinaisen hyposentrumin kohdalta löytää nykyisin vain pienen muistolaatan, joka on kiinnitetty siinä sijaitsevan yksityisen sairaalan kylkeen. Samaisen suvun omistama sairaala tuhoutui samalla paikalla räjähdyksessä, mutta rakennettiin sittemmin uudelleen ja toimii edelleen.

Tuhkasta noussut Hiroshima

Hyposentrumin kohta ja muistolaatta sairaalan kyljessä

Tapahtuneen muistoksi rakennetussa rauhanpuistossa on valtavasti erilaisia muistomerkkejä ydinaseettomalle rauhalle. Erityisen hieno on muistomerkki, jolta on suora näkymä A-Bomb Domelle. Puolivälissä palaa ”ikuinen tuli”, joka sammuu vasta kun maailmassa ei ole enää ydinaseita. Puiston paras pala on tosiaankin jo mainittu museo, jossa on paitsi valtavasti tietoa tapahtuneesta, myös tietoutta ydinaseista ympäri maailman, sekä niiden hitaasta riisunnasta.

Koskettavien kuvausten lisäksi karmaisevinta museossa ovat aidot esineet ja asiat tapahtumapaikalta. Säteilyn johdosta lähteneitä kynsiä ja hiuksia, lämmön sulattamia esineitä ja pommituksen jälkeen vakavaan leukemiaan sairastuneen ja siihen kuolleen ihmisen selkäytimen pala!! Järkyttäviä ovat myös valokuvat uhrien vammoista sekä nuket, jotka kuvastavat miten räjähdyksen jälkeen kaduilla oli nähty ihmisiä palanut iho kaikkialta roikkuen. Monelle uhrille tuska olikin liikaa ja nämä heittäytyivät kaupunkia halkovaan jokeen. Joesta ongittiinkin seuraavina päivinä tuhansia ruumiita.

Näkymä museolta A-Bomb Domen suuntaan

Yhteen sulaneita lasipulloja

Radioaktiivista ainetta museossa sekä pala leukemiaan menehtyneen selkäydintä

Museo on varmasti koskettavin paikka, missä olemme koskaan käyneet. Se ei ole provosoiva, vaan esittää asiat niin kuin ne ovat. Kellekään museossa käyneelle ei jääne epäselväksi miten hirveitä ydinaseet ovat ja miten pitkälle ulottuvia vaikutuksia sellaisen käytöllä onkaan ihmisiin ja luontoon. Kaikkien valtionpäämiehien tulisikin nähdä tämä museo ja kymmenet siellä ovatkin käyneet. Toivoa sopii, että vierailu on lisännyt kaikilla malttia edes harkita turvautumista ydinaseisiin konfliktitilanteessa.

Iltapäivän ollessa kaunis, kävelimme Hiroshiman linnalle, joka sijaitsee puolisentoista kilometriä keskustasta ja hyposentrumista. Myös tämän hienon linnan paineaalto tuhosi täysin ja jäljelle ei jäänyt kuin tyhjä kukkula. Todellakin, puurakenteisen linnan rakenteet paiskautuivat paineaallon mukana kauas. Uskomattomasti muutamat linnan alueen eukalyptuspuut sekä muutama paju kuitenkin kestivät paineaallon sekä valtavan lämmön, ja ovat sittemmin palanneet eloon. Miten hurja onkaan nähdä ydiniskun kärsinyt vihertävä puu. Ilahduttavasti voidaankin todeta, että ehkei ihminen sittenkään pysty koskaan lopullisesti tuhoamaan luontoa, edes kaikkein hirveimmällä aseellaan.

Hiroshiman linna

Atomipommista selvinnyt paju

Linna on sittemmin rakennettu uudelleen ja tarjoaa ihan mukavat maisemat yli kaupungin. Linnalta palasimme hotellillemme. Meillä oli käynyt mielessä vierailla Hiroshimassa päämajaansa pitävän Mazdan tehtaalla, jonne järjestetään kuulemma mielenkiintoisia kierroksia, mutta harmillisesti niitä ei ollut juuri tuona päivänä tarjolla. Niinpä vietimme henkisesti raskaan päivän iltapäivän hotellilla leväten. Illan aikana kävimme vielä illallisella läheisessä ranskalaisessa ravintolassa, jossa tuli maistettua simpukkapastaa. Pasta oli pienesti työlästä syötävää, kun simpukoista pitää imeä yksitellen syötävät osat, mutta muuten kyseessä oli oikein hyvä illallinen.

Seuraavana aamuna nukuimme sangen pitkään. Meillä ei ollut sen kummoisempaa kiirettä, sillä jälleen kerran otimme vain seuraavan kohdalle sattuneen Shinkansenin Hiroshimasta eteenpäin. Tämä olikin viimeisin etappimme Japanin luotijunien kyydissä ja reilun tunnin matkan jälkeen saavuimme Fukuokaan. Kaupunki sijaitsee yli tuhannen kilometrin päässä Tokiosta, mutta nopeimmalla junayhteydellä välin taittaa silti alle viidessä tunnissa, mikä on melkoinen saavutus Japanin kaltaisessa vuoristoisessa maassa.

Fukuoka, japaniksi Hakata, on 1,45 miljoonan asukkaan suurkaupunki Länsi-Japanissa. Kaupunki on erittäin kansainvälinen ja siellä asuu suuri ulkomaalaisten yhteisö. Erityisesti korealaisia ja kiinalaisia on paljon, sillä kaupungista on suoria lento- ja lauttayhteyksiä kumpaankin maahan. Kaupunkia sanotaan Japanin vanhimmaksi, sillä todennäköisesti juuri sinne asutus on ensiksi levinnyt Kiinasta ja Koreasta.

Vehreä talo Fukuokassa

Fukuokan melko alakuloinen suojateiden sävelmä

Olimme suunnitelleet viettävämme Fukuokassa kaksi yötä. Tämä siitäkin huolimatta, ettei kaupungissa ole sen ihmeempää nähtävää. Ajatuksemme olikin tässä vaiheessa pitkään reissua levätä kunnolla ennen viimeisiä seitsemää päivää Etelä-Korean puolella. Hotellimme sijaitsi aivan ydinkeskustassa, mikä oli kätevää, sillä siitä oli helppo poiketa läheisiin kauppoihin. Aika menikin kauppoja kierrellessä ja hyvää korealaisia vaikutteita omaavaa ruokaa syödessä.

Korealaisia vaikutteita omaava lounas

Toiset näkemämme kaartuvat liukuportaat

Maininnan arvoinen on hieman keskustan ulkopuolella sijaitseva valtava Canal City Hakata -ostoskeskus. Keskus rakennettiin 1990-luvun puolivälissä ajatuksella ”kaupungista kaupungin sisällä”. Tällaisia visioita on esitelty monesti, mutta aika harva suurprojekti on varsinaisesti onnistunut. Yhtenä onnistuneena tulee mieleen kotoisen Berliinin Potsdamer Platz. Canal Citykin onnistui suunnitelmissaan, sillä kompleksi rakennettiin näyttävällä arkkitehtuurilla ja sinne saatiin houkuteltua satoja liikkeitä. Kaarevaan muotoon rakennettu ostoskeskus tarjoaa vähän näkymiä ympäröivään kaupunkiin, joten se tosiaankin tuntuu omalta kaupungiltaan. Arkkitehtuuri on melko huikeaa ja kompleksi kooltaan valtava (234 460 neliömetriä!). Keskuksen keskeltä löytyy esiintymislava sekä tanssiva suihkulähde, joka ”esiintyy” tunnin välein. Esitys on ihan hieno ja niitä on ainakin muutama erilainen eri musiikin tahdissa. Hassusti esityksen aikanakin pieni ahkera huoltomies yritti kovasti pestä viereisen hotellin ikkunoita, vesisuihkuista välittämättä.

Valtava Canal Cityn ostoskeskus

Tanssiva suihkulähde Canal Cityssä

Kompleksin ylimmissä kerroksissa sijaitsee suuri elokuvateatterikeskus, jossa esitetään elokuvia myös englanniksi. Me kävimmekin maanantai-iltana katsomassa Alice in Wonderlandin 3D:nä. Japanissakin elokuvat yleensä dubataan, mutta ainakin tämä tuolloin tuore elokuva veti englanninkieliseenkin näytöökseen paljon nuoria japanilaisia. Elokuva oli ihan hyvä, mutta ei mitenkään erityisen mieleen jäävä. Kyseisestä teatterista mainittakoon sen verran, että sen valmistumisen myötä Fukuokan elokuvissa käynti nousi välittömästi peräti 50%:ia. Koko ensimmäisen vuoden joka ikinen näytös oli kertoman mukaan loppuunmyyty, millaista en ole kuullut mistään muusta teatterista.

Me pidimme keskuksesta paljon ja kävimmekin siellä pari kertaa. Liikenteellisesti se on hieman syrjässä, vaikka täysin keskustassa sijaitseekin. Silti kävelymatka lähimmältä metroasemalta ei ole hirmuinen. Erityisen hauskana juttuna mainittakoon, että keskuksesta löytyy Muumi-kahvila! Kahvila on rakennettu Muumi-teemalla, sisältäen Muumitalon sinisen laudoituksen ja kaikki. Kahvilassa sumppinsa voikin juoda muumien seurassa, sillä suuret muumi-pehmolelut istuvat kahvipöydissä! Selkeästi japanilaisten muumi-rakkaus ei olekaan vain legendaa, vaan totista totta.

Muumi-kahvila!

Fukuokassa ollessamme vierailimme myös kaupungin Hard Rock Cafessa, joka sijaitsee Länsi-Fukuokan lähiössä. Siellä saimme pitkästä aikaa syötyä kunnon pihvit ja tulipahan ostettua paitakin muistoksi. Ravintolan vierellä sijaitsee myös Fukuoka Dome -stadion sekä 234 metrinen lasinen Fukuoka Tower -näköalatorni. Joku voi tunnistaa tornin vuoden 1994 menestyselokuvasta Godzilla vs. SpaceGodzilla, jossa torni on keskeisessä roolissa… tai sitten ei.

Me emme ehtineet tornilla käymään, sillä se sijaitsee sangen syrjässä ja hämärä oli jo tässä vaiheessa laskeutunut. Niinpä palasimmekin pihveistä kylläisinä takaisin hotellillemme.

Pihviä Hard Rock Cafessa

Koska Fukuokasta ei riitä paljoa muuta kerrottavaa, kerrottakoon lopultakin japanilaisista vessoista. Japanilaiset rakastavat tekniikkaa ja sen näkee muun muassa vessassa! Talossa kuin talossa, jopa ryokanissa, vessanpönttö on viimeisintä mallia kaikkine toimintoineen. Pöntön kyljessä on kiinni pieni käsinoja, josta löytyy rivi nappuloita. Tällä kaukosäätimellä ohjataan pöntön kaikkia toimintoja. Toimintoja on mallista riippuen erilaisia ja yleisimpiä ovat istuimen lämmitys sekä erilaiset suihkutoiminnot. Nappulaa painaen pöntön takaosasta tulee esille pieni ruiskutin, joka antaa takapuolelle lämpimän suihkauksen. Eräänlainen bidee-toiminto siis, mutta suihkauksen sumuisuus-asteen sekä voimakkuuden voi säätää mieleisekseen. Voin kertoa, että täysille säädettynä on takapuolta kutittavaa ja saattaa aiheuttaa kiljahtelua…

Ota näistä nappuloista selvää…

Pöntöistä löytyy yleensä myös toiminto, joka tuottaa ”liruääntä”. Ideana sillä on peittää intiimit vessaäänet alleen. Häveliäät japanilaiset ovatkin ajatelleet kaikkea! Pönttö voi myös osata puhdistaa istuimensa itse 360 astetta istuinta kääntämällä. Nerokkain idea on kuitenkin yleensä se yksinkertaisin. Eräässä näkemästämme pöntöstä meinaan löytyy käsien pesuun kraana pöntön päältä. Siitä vesi menee suoraan pöntön vesisäiliöön lavuaarin sijaan, eli kyseessä on vettä säästävä oivallus. Sangen nerokasta.

Nerokas kraana pöntön päällä

Fukuokan kaksi päiväämme menivät nopeasti ja saimme siellä mukavasti levättyä menneet kolmisen viikkoa matkaamista alta pois. Keli oli Fukuokassa sekä pilvinen, että sateinen, mutta se ei pahemmin haitannut, koska mitään tämän kummoisempaa ohjelmaa ei oltu sinne edes suunniteltu.

Seuraavaksi matkamme jatkuisi lautalla Japaninmeren yli naapurimaahan Etelä-Koreaan, jossa edessä olisivat ensiksi kaksi päivää Busanissa ja sitten vielä viisi päivää pääkaupunki Soulissa. Näistä tunnelmista kerron tarkemmin tulevissa viimeisissä viesteissäni.

Seuraavaan osaan tästä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.