Talvi on alkanut sangen vaihtelevasti täällä British Columbiassa. Ensilumi satoi lähivuorilla jo lokakuun 3. päivä, mutta kunnon talven alkua on saatu odottaa näihin päiviin asti. Syynä on ollut poikkeuksellisen kuiva syksy, joka ei ole tarjonnut normaalisti runsaita vesi- ja lumisateita kaupungissa ja vuorilla, vaan aurinko on paistanut kauniisti muuten kylminä syyspäivinä. Lunta on kuitenkin saatu paikallisesti ja esimerkiksi Whistlerin laskettelukeskus pääsi aukeamaan 16. päivä marraskuuta, mikä on 13 päivää normaalia aiemmin.
Ja pitihän tämä lähteä toteamaan omin silmin menneenä viikonloppuna ja niinpä suuntasimmekin perjantaina heti töiden jälkeen Whistleriin. Yövyimme yön hotellissa ja olimme heti aamusta ensimmäisten vuorelle nousijoiden joukossa. Meneillään on vielä alkukausi, joten hissiliput olivat alennuksessa, mikä tarkoittaa Whistlerissä 75 dollaria 😯 , normaalin lipun maksaessa kauden aikana peräti 109 dollaria.
Kauden ensimmäinen lasku
Lunta oli pienesti noin 660 metrin korkeudessa sijaitsevassa Whistlerin kylässäkin, mutta sen määrä lisääntyi nopeasti ylös mentäessä. Ylhäällä lunta oli jo puolisentoista metriä, mikä saattaa kuulostaa paljolta, mutta ei ole vielä riittävästi jyrkemmille rinteille. Niinpä auki olikin vain viisi hissiä Whistler Mountainin puolella ja viitisentoista rinnettä vuoren keskivaiheilla. Se ei ole kovin paljon, sillä Whistlerissä on yli 200 rinnettä.
Lunta on paljon ja ei ole paljoa
Näkymä 1700 metrin korkeudessa
Vaikka alkukauden tarjonta olikin hieman vaisua, oli laskettelu heti ensimmäisistä metreistä lähtien puhdasta parhautta. Rinteissä oli tilaa ja ne olivat sangen hyvässä kunnossa. Hisseille ei muodostunut keskikaudella tyypillisiä jonoja ollenkaan, vaan hissille pääsi sadoista muista laskettelijoista huolimatta käytännössä jonottamatta. Ohessa on joitain ensi kertaa rinteessä olleella uudella kamerakännykällä napattuja kuvia rinnemaisemista.
Kauden aloittajia
Päivä meni nopeaan, mutta ehdimme laskea sen aikana noin 44 kilometriä reilun viiden tunnin aikana. Uudet sukset olivat aivan loistavat ja purivat rinnettä niin että päästellä sai minkä vain uskalsi.
Puhdasta parhautta
Illaksi suuntasimme takaisin Vancouveriin. Yksi laskettelupäivä oli juuri sopivasti näin alkukaudella, sillä nyt auki olleet rinteet ehti tuossa ajassa laskea perusteellisesti. Paluumatkalla meille myös selvisi miksi rinteissä oli niin paljon tilaa. Whistleriin vievällä Sea to Sky Highwaylla oli nimittäin sattunut aamulla kuolonkolari, joka oli sulkenut tämän ainoan tien kokonaan. Neljän 19-20 vuotiaan tytön Jeepin ja vastaan tulleen kuljettajan välinen kolari vaati kolmen ihmisen hengen, minkä vuoksi tie oli kokonaan suljettuna peräti 10 tunnin ajan.
Tytöt olivat olleet varmastikin matkalla Whistleriin laskettelemaan päiväksi ennen kauheaa onnettomuutta. Näin oli varmaan tekemässä moni muukin vancouverilainen tuona lauantaina, sillä kolaripaikan luokse muodostui päivän aikana kilometrien mittainen autojono. Osa paikalle sattuneista joutui istumaan autojonossa jopa lähes 10 tuntia. Mekin jouduimme odottamaan puolisentoista tuntia Squamishin mäkkärillä tien aukeamista illalla, ennen kuin pääsimme pitkän jonon mukana takaisin kotiin.
Kauheasta onnettomuudesta huolimatta lauantai oli kerrassaan mahtava päivä ja kauden aloitus niin upea asia. Tässä poltteleekin jo pahasti päästä uudelleen rinteeseen, mutta Niinan tuleva työmatka varmaan lykkää seuraavaa kertaa joulukuun puolelle. Jotenkin tässä pitää vain yrittää malttaa ja toivoa lisää lunta vuorille.
