Kuten otsikko antaa olettaa, tuli tänään täyteen neljä vuotta Saksassa. Kaikki tosiaankin alkoi 31. elokuuta, 2006, kun muutimme Joensuusta Länsi-Saksan Dortmundiin. Mikä sitten sai meidät muuttamaan tuolloin ulkomaille ja millaista se on sittemmin ollut? Koska tämän blogin lukijoista monikaan ei tiedä menneistä vuosistamme, lieneekin paikallaan kerrata menneet neljä vuotta.
Itse olen aina tiennyt, että haluan elää osan elämääni ulkomailla. Ajatus on muhinut päässäni vuosikausia ja hiljalleen hautoutunut konkreettisemmaksi suunnitelmaksi. Yliopiston loppuaikana, vuoden 2005 lopulla, tuli sitten Niinan kanssa yhdessä päätettyä, että vaihto-opiskeluun lähtö olisi täydellinen tilaisuus kokeilla ulkomailla asumista. Täydellinen siksi, että ainakin Joensuun yliopistosta vaihtoon lähteminen on erittäin helppoa, sillä vaihtopaikkoja on enemmän kuin halukkaita. Tämän lisäksi vaihtoon lähtevää tuetaan ihan mukavasti korotetuilla tuilla sekä yliopiston antamalla pienellä stipendillä. Lähteminen ei siis ole itse opiskelijalle kovinkaan kallista.
Suunnitelmamme oli lähteä vaihtoon kolmeksi kuukaudeksi syksyllä 2006. Halumme oli lähteä vaihtoon juuri Saksaan, sillä halusimme päästä hyödyntämään koulussa viisi vuotta opiskeltua saksan kieltämme. Lisäksi Saksa on Euroopan talousmahti, joten varsinkin teknisellä alalla kokemus maasta olisi varmasti eduksi. Kaupungista meillä ei ollut preferenssiä ja siihen vaikuttikin se, minkä yliopiston kanssa Joensuun yliopistolla oli tuolloin sopimus. Vaihtosopimus oli meille vielä tuolloin täysin tuntemattoman Dortmundin kanssa, joten Dortmund it was.
Lähtöä edeltävät ajat, sekä itse lähtöpäivä ja ensimmäinen viikko olivat jännittäviä, mutta niistä selvittiin hyvin. Koska meillä oli jo kaikki maisterin papereihin tarvittavat kurssit (mukaan lukien pro gradu) tehtynä, valitsimme Dortmundin yliopistolla pelkästään kielikursseja. Tässä valinnanvapaudessa riitti muilla vaihtareilla ihmeteltävää, sekä siinä, miten vaihdossa oloamme tuettiin rahallisesti yliopistomme sekä valtion toimesta.
Kolme kuukautta meni nopeasti ja ne jättivät meihin syvät jälkensä. Niin syvät, ettemme halunneet vielä palata Suomeen. Tämän lisäksi Saksassa syyslukukausi kestää syyskuusta helmikuun loppuun, joten hölmösti kielikurssimme olisivat jääneet osin kesken. Niinpä anoimme kolmen kuukauden jatkoa vaihdollemme, mikä onnistui helposti. Näin saimme suoritettua yhteensä 29,5 opintopistettä (noin 20 opintoviikkoa) tutkintomme päälle. Vaikka meillä oli kasassa kaikki opinnot sekä tarvittava määrä opintoviikkoja, emme kuitenkaan vielä valmistuneet yliopistosta. Meiltä nimittäin puuttui koulutusohjelmaamme kuuluva toinen työharjoittelu, joka on pituudeltaan kuusi kuukautta. Jotta vaihdostamme olisi jotain todella konkreettista hyötyä, tuntui meistä, että tämä harjoittelu olisi syytä suorittaa Saksassa.
Niinpä aloimme hakemaan työpaikkaa ympäröivältä Ruhrin alueelta. Alueella sijaitsee lukuisien kansainvälisten yritysten toimistoja, joten toivoimme että jossain tärppäisi. Ja tärppäsihän se, nimittäin harjoittelupaikat löytyivät Dortmundin naapurikaupunki Bochumissa sijaitsevasta Nokian tuotekehityskeskuksesta. Mielettömänä sattumana saimme vieläpä molemmat töitä sieltä, joten seuraava puoli vuotta elämästä oli täten sinetöity.
Kun harjoittelu alkoi lähestyä loppuaan, aloimme miettimään yliopistosta valmistumisen jälkeisiä suunnitelmia. Vaihtoehtona oli palata takaisin Suomeen työnhakuun tai yrittää löytää työpaikka Saksasta. Bochumin Nokialla ei ollut avoimia paikkoja, mutta Nokian uudella Berliinin toimistolla näytti olevan. Niinpä haimme sinne ja kuin ihmeen kaupalla, pääsimme molemmat vakituisiin työpaikkoihin. Edessä olikin vuoden jälkeen muutto Länsi-Saksasta Itä-Saksaan, pääkaupunki Berliiniin. Suoraan sanoen aluksi muutto ei täysin innostanut meitä, sillä Berliini tuntui olevan niin ”syrjässä” Ruhrin metropoliin verrattuna. Lisäksi se oli 500 kilometriä kohti Suomea, eli kotiin päin, mikä oli not good either.
Työn perässä oli silti muutettava ja täällä sitä ollaan oltu sittemmin, nyt jo kolme vuotta. Vaikka Berliini alussa tuntuikin oudolta, nappasi se meidät pian pihteihinsä ja on pitänyt meidät täällä kaikki nämä vuodet. Kaupunki tarjoaa edelleen uutta nähtävää ja koettavaa, ja työmme täällä on erittäin mielenkiintoista. Kukaan ei tiedä tulevaisuudesta, mutta tällä hetkellä horisontissa ei ole mitään mikä olisi meitä täältä muualle saamassa, joten varmasti alkava viideskin vuosi menee kokonaisuudessaan berliiniläisenä.
Mitä neljästä vuodesta on sitten jäänyt käteen? Paljon, erittäin paljon. Ulkomailla asuminen sekä huima matkustelu ovat avartaneet maailmaa valtavasti ja tehneet siitä mielessämme paljon pienemmän. Lisäksi maahanmuuttajana olo on ollut mielenkiintoinen asetelma samaistua, kaikkine sen puolineen. Saksa on ollut kyllä hyvin vastaanottava ja minkäänlaista rasismia yms. emme ole kertaakaan kohdanneet. Toki vuodet ovat tuoneet näkyville Saksan huonotkin puolet, kuten byrokraattisuuden sekä romuttaneet käsityksen Saksasta sekunnilleen toimivana yhteiskuntana. Hyvinä puolina Saksa kuitenkin tarjoaa rajattomia mahdollisuuksia sekä kohtuullisen mukavan tulotason verrattuna Suomeen. Lisäksi varsinkin Berliini on miellyttävän halpa kaupunki elää ja tarjonnaltaan aivan ainutlaatuinen.
Ajatustasolla neljä vuotta Suomesta on tietenkin hieman irrottanut entisestä kotimaasta. Suomen tapahtumia tulee kuitenkin seurattua päivittäin ja työkavereissammekin on paljon suomalaisia. Suomessa tulee vierailtua 3-4 kertaa vuodessa, mikä on sangen harvoin. Jokainen vierailu on mukava hetki, mutta pakko se on myöntää, että yhteiset puheenaiheet ovat joskus hieman kortilla siellä oltaessa. Täällä kun ei tiedä kaikkea siellä tapahtunutta ja toisinpäin. Kiva sitä silti on aina Suomeen tulla sukulaisia ja kavereita näkemään. Silti en voi kieltää, etteikö Suomesta lähtö tunnu aina kotiin palaamiselta, eikä toisinpäin. Koti kun on tällä hetkellä Saksassa.
On menneistä vuosista jäänyt käteen muutakin kuin kokemuksia, nimittäin rutkasti kielitaitoa. Olemme puhuneet saksaa aivan ensimmäisestä päivästä alkaen, sillä otimme periaatteeksemme, että yritämme selvitä kaikesta saksallamme. Se on ollut hyvä periaate ja kaikki arkinen rullaa erittäin hyvin saksalla. Kielitaidon kehitys oli huimaa ensimmäisen vuoden aikana, kun opiskelimme saksaa Dortmundin yliopistolla ja minä työskentelin saksalaisessa tiimissä Bochumissa. Sittemmin työympäristömme on vaihtunut kansainvälisempään, jonka vuoksi englantia tulee puhuttua suurin osa työajasta. Osa päivästä tulee puhuttua myös suomea, kotimaisesta työpaikastamme johtuen.
Näin ollen kielitaidon karttumista viimeisen kolmen Berliinin vuoden aikana onkin vaikea arvioida. Perusasiointi kaupoissa ja ravintoloissa ei tarjoa juuri kaavasta poikkeavaa keskustelua, vaan sujuu monesti rutiineilla. Silti kielitaito on kehittynyt kaiken aikaa taustalla, sillä vaikka kieltä ei käyttäisikään paljoa, sitä kuitenkin koko ajan poimii informaatiota ympäröivästä maailmasta. Niinpä kielitaitomme onkin tasolla, jolla saksaa pystyy ymmärtämään loistavasti. Esimerkiksi televisiota voi seurata aivan hyvin katsomatta lähetystä, pelkästään puhetta kuuntelemalla. Kaiken kuullut nopea suomentaminen on toki aina hieman hankalaa, mutta asiat tulee kyllä täysin ymmärrettyä päänsä sisällä. Kuunteleminen onkin kaikkein helpointa ja toiseksi helpoimpana tulee varmaankin lukeminen. Meille ei tule mitään saksalaisia lehtiä, mutta aina joskus sellaisia tulee luettua esim. parturissa. Lisäksi itse seuraan jonkin verran saksalaista mediaa internetissä. Lukeminen ei tuota ongelmia, vaikka kirjoitetussa tekstissä aina viliseekin puheessa harvemmin käytettyjä sanoja. Tämän vuoksi lukeminen onkin erittäin hyödyllistä sanavaraston lisäämiseksi yhä edelleen.
Kolmas osuus on kirjoittaminen, joka menee lukemisen kanssa samaan kategoriaan vaikeudeltaan. Kirjoittaessa on kuitenkin aina aikaa miettiä sanomaansa, ja niinpä kaikkein vaikein osuus onkin itse puhuminen. Se luonnistuu kyllä hyvin ja keskustelua voimme hyvin käydä saksaksikin. Silti ulkomaalaisuutemme tulee kyllä pian esille, sillä tilanteen keskellä on kirjoittamista hankalampi käyttää harkitumpia ja monipuolisempia sanoja sekä lauserakenteita. Lisäksi iänikuinen mysteeri joidenkin sanojen kohdalla on, onko sana der, die vai das -sukuinen. Tästä johtuvat pienet kielioppivirheet, sekä tietenkin suomalainen ääntämyksemme, tekee kyllä selväksi että olemme ulkomaalaisia. Mutta kaiken kaikkiaan sitä pärjätään oikein hyvin tällä kielitaidolla ja ylpeästi voi sanoa osaavansa saksaa hyvin. Loistavaan on aina pitkä matka, mutta eipä tässä ole suuntana kuin eteenpäin. Toki kehitys on jatkossakin hidasta, jos emme ajaudu nykyistä useammin saksankielisiin tilanteisiin, mutta sitä silti kaiken aikaa tapahtuu.
Jos menneet neljä vuotta pitää jotenkin tiivistää yhteen sanaan, ovat ne olleet mahtavia. Ja jos viimeisin vuosi pitää tiivistää pariin sanaan, on se ollut mielenkiintoinen, mutta jo arkinen. Ja mitä viides vuosi tuo tullessaan? Sitä ei kukaan tiedä varmaksi, mutta eiköhän sitä jotain mielenkiintoista taas tapahtune ensi vuonna tänne kirjoiteltavaksi.
