Viime viikonloppuna vietettiin Kanadassa vuosittaista Victoria Dayn juhlapäivää, josta johtuva pitkä viikonloppu sai meidät tien päälle. Olimme vain muutamaa päivää aiemmin varanneet itsellemme majoituksen Vancouverinsaarella (eng. Vancouver Island) sijaitsevasta Tofinosta, jossa suunnittelimme viettävämme tulevan viikonlopun.
Vancouverinsaarella on pituutta 460 kilometriä ja leveyttä saaren leveimmästä kohdasta noin 80 kilometriä. Se sijaitsee Vancouverin edustalla, mutta valtavasta koostaan huolimatta saari on vasta Kanadan 11. kookkain ja maailman mittapuulla se jää sijalle 43. Saarella on kuitenkin huomattava merkitys Vancouverin alueen säähän, sillä saaren keskivaiheelle harjanteen muodostavat vuoret kohoavat aina 2200 korkeuteen, pakottaen suuret määrät tyyneltä valtamereltä saapuvaa kosteutta putoamaan sateena saaren länsirannikolla ennen kuin keventyneet sadepilvet pääsevät niiden ylitse. Vancouverinsaaren länsirannikko onkin koko Kanadan sateisimpia paikkoja ja Tofinon vuotuinen sademäärä on huikeat 3270 millimetriä eli yli kolme metriä!
Pitkulaisella saarella on myös Vancouveria (sekä myöskin Seattlea) tsunameilta suojaava vaikutus, sillä vesimassoilla on pääsy saaren ohitse vain Juan de Fucan salmea pitkin. Pohjoisessa saaren erottaa mantereesta vain muutaman kilometrin levyinen Johnstronen salmi, jossa kapeus aiheuttaa toisinaan suuria vuorovesi-ilmiöitä.
Vancouverinsaarelle ei ole olemassa suoraa tieyhteyttä tai siltaa, sillä etäisyys rannikosta sekä meren syvyys tekisivät hankkeesta erittäin haastavan sekä kalliin. Ainoa yhteys onkin autolautan kyydillä, joita lähtee Vancouverin lähellä sekä Tsawwassenin että Horseshoe Bayn terminaaleista. Meidän lauttamme lähti ensiksimainitusta Tsawwassenista lauantaiaamuna kello seitsemän, mikä edellytti sangen aikaista heräämistä. Järjestelyt lauttaterminaalilla olivat kuitenkin helpot ja olimme pian jonossa odottamassa käskyä autolauttaan ajamisesta.
Tsawwassenin lauttaterminaali
Tsawwasenista lähtee Vancouverinsaarelle kaksi reittiä: provinssin pääkaupunki Victoriaan sekä saaren keskivaiheilla sijaitsevaan Nanaimon kaupunkiin. Reittimme oli Nanaimoon, joka sijaitsee paljon lähempänä Tofinoa ja purjehdus sinne kesti puolitoista tuntia. Valtionyhtiö BC Ferriesin omistavat suuret autolautat ovat hyvinvarustellut ja auton pysäköinnin jälkeen on reilusti aikaa ruokailla ja käyskennellä lautalla. Lautoilta löytyy myös ilmainen WiFi eli nettiinkin pääsee niin halutessaan.
Matkalla Nanaimoon
Perillä Nanaimossa ohitimme itse kaupungin ja jatkoimme matkaamme kohti pohjoista. Päätimme ajaa moottoritien sijaan rantatietä, jolloin näkisimme Nanaimon pohjoispuolella sijaitsevat Parksvillen sekä Qualicum Beachin. Nämä pikkukaupungit ovat erityisesti kanadalaisten eläkeläisten suosiossa, mutta varsinkin kesällä myös vancouverilaiset lapsiperheet suuntaavat alueelle kesälomalle. Koko Vancouverinsaaren asukasluku on 760 000, josta noin puolet asuu pääkaupunki Victorian liepeillä. Lopuistakin suurin osa asuu pitkin itärannikoa, sillä saaren länsirannikko on vuoristoista ja vuonojen halkomaa. Itse asiassa Tofino sekä sen naapurikaupunki Ucluelet ovat länsirannikon ainoat merkittävät taajamat koko saaren mitalta.
Nanaimon lähettyvillä
Tie Tofinoon lähtee Qualicum Beachin kohdalta ja maisemat muuttumat nopeasti laakeista metsistä vuoristoiseksi. Noin parinkymmenen kilometrin jälkeen on syytä pysähtyä pienen MacMillan Provincial Parkin kohdalla, jossa sijaitsee Cathedral Grovena tunnettu luonnonnähtävyys. Tältä pieneltä suojellulta alueelta löytyy näkemisenarvoisia jättipuita, joista vanhimmat ovat noin 800 vuoden ikäisiä! Kaikkein suurimman douglaskuusen ympärysmitta on kunnioitettavat yhdeksän metriä ja korkeus peräti 76 metriä. Se on enemmän kuin esimerkiksi Pisan kaltevalla tornilla on korkeutta, kuten alueella oleva kyltti hyvin havainnollistaakin.
Jättiläisen mitat
On pieni ihme että Cathedral Groven ikivanhat jättiläiset on onnistuttu säästämään, sillä alue oli vaarassa joutua metsäyhtiön kaatamaksi 1930-luvulla. Alue onnistuttiin kuitenkin säästämään ja suojelemaan, mutta lähialueille tehdyt hakkuut voimistivat laakson tuulia siinä määrin, että talvella 1996 koettu voimakas myrsky kaatoi suuren määrän puita alueella. Nämä puut muistuttavatkin tuosta päivästä vielä 16 vuotta myöhemminkin, maaten sikinsokin pitkin tannerta.
Myrskyssä kaatunut puu
Alueelle on tehty muutama lyhyt kävelyreitti, joiden varrella alueen suurimmat puut ovat nähtävissä. Niiden juurella on pakko todeta olevansa todellisten jättiläisten keskuudessa, sillä Suomen pieniin petäjiin tottuneelle puut ovat järisyttävän kokoisia erityisesti halkaisijaltaan. On hurjan surullista ajatella, miten samanlaiset jättipuut peittivät koko vuosituhansien ajan koko länsirannikkoa ennen valkoisen miehen saapumista ja metsien hakkaamista melkein kokonaan 1800-luvulla.
Cathedral Groven korkein puu
Maantie jatkuu Cathedral Grovelta yli pienen harjanteen, saapuen seuraavaksi Port Albernin pikkukaupunkiin. Tämä 18 000 asukkaan kaupunki koki kovia vuonna 1964 tapahtuneen Pitkäperjantain maanjäristyksen aikoihin. Alaskassa sijaitsevan Valdezin pikkukaupungin lähettyvillä tapahtunut 9,2 magnitudin megajäristys on edelleen voimakkain Pohjois-Amerikassa koskaan mitattu maanjäristys. Maanjäristys aiheutti valtavaa tuhoa Alaskassa, mutta sen synnyttämät jopa 67 metrin korkuiset tsunamiaallot tekivät tuhoa ympäri tuunen valtameren. Port Albernin sijainti kapean vuonon pohjukassa synnytti tulva-aallon, joka pyyhki kaupungin ylitse kahteen otteeseen, tuhoten yhteensä 375 kotia.
Tsunamivaarasta muistutetaan kaikkialla
Port Albernin jälkeen tie jatkuu kauniissa vuoristomaisemissa, tarjoten pysähtymisen arvoisia taukopaikkoja. Loppumatkasta tien kunto huononee, kun se kiemurtelee vuorenrinnettä ennen laskeutumistaan Clayoquot Soundina tunnettuun laaksoon, jossa Tofino ja Ucluelet sijaitsevat.
Kaunis paikka tauolle
Maantiellä Tofinoon
Kello oli kaksi iltapäivällä, joten päätimme suunnata ensiksi Uclueletiin. Nimi Ucluelet tulee alkuperäiskansojen kielestä ja tarkoittaa ”turvallisen sataman väkeä”. Alueella on säilynyt merkkejä ihmiselosta ainakin 4700 vuoden ajalta ja alue olikin syrjäinen kalastajakylä aina vuoteen 1959 saakka, kunnes maantie Port Albernista valmistui. Ucluelet on edelleen kalastuksesta riippuvainen 1627 asukkaan taajama, mutta Tofinon tapaan myös se panostaa nykyisin voimakkaasti turismiin ja alueelle onkin rakentunut viime vuosina uutta majoituskapasiteettia.
Turvallisen sataman taajama
Uclueletin yksi päänähtävyys on sen pienen niemen kärjessä sijaitseva Wild Pacific Trail niminen polku Tämä vain parin kilometrin mittainen polku on helppo ja lyhyehkö kävely rantakallioiden tuntumassa ja se tarjoaa hyvät maisemat merelle. Talvikuukausina yksi koko alueen vetonauloista ovat voimakkaat myrskyt, jotka saavat meren tyrskyämään ja Wild Pacific Trail tarjoaa aitiopaikan meren raivon turvalliseen näkemiseen. Keli oli vierailumme aikaan pilvinen, mutta polulta aukesivat silti hienot ensimmäiset näkymämme tyynelle valtamerelle. Vancouverissa asuvana itse mertahan ei koskaan näe, edes ylhäältä vuorilta, vaan ympäröivä vesi on Strait of Georgian salmea joka on tietenkin yhteydessä valtamereen. Tässä mielessä aavan ulapan näkeminen ensikertaa oli meistä hieno kokemus.
Wild Pacific Trail
Karua rannikkoa
Kävelyn jälkeen siirryimme Tofinon puolelle, jossa majapaikkamme oli Middle Beach Lodge muutama kilometri kylän ulkopuolella. Rantametsän suojassa sijaitseva pieni majapaikka oli ehkä tunnelmallisin majoituksemme ikinä, sillä sateisen viikonlopun aikana se sadesäätä pystyi katsella takan lämmössä kahvia viltin alla hörppien. Myös itse sijainti aivan keskellä luontoa oli upea ja mökiltä pääsi portaita pitkin alas rantaan, missä oli mahdollista kävellä vuoroveden paljastamalla hietikolla. Vietimmekin lopun päivän majoituksestamme nauttien ja voimia seuraavan päivän aktiviteetteihin keräten.
Rauhallinen majapaikka kaukana arjesta
Keskellä vehreyttä
Sunnuntaina sadepilvet olivat tiivistyneet entisestään ja ajoimmekin Tofinoon sateisessa säässä. Hieman Ucluelettia suurempi Tofino on koti 1876 ympärivuotiselle asukkaalle ja tunnettu rennosta elämänmenostaan. Pienestä keskustasta löytyy paikallisten asukkaiden pitämiä kivoja pikkuravintoloita ja satamasta lähtee veneitä erinäisille retkille. Meidän suunnitelmissamme oli katsastaa Tofinon lähettyvillä sijaitseva Meares Island, jonne pääsee veneellä parinkympin hintaan. Matkalla saarelle venekuski osoitti meille puissa pesiviä kotkia ja nostipa hän veneeseen matalassa vedessä tepastelleen pienen ravunkin.
Kaikki matkat päättyvät Tofinoon
Alueen asukkeja
Itse Meares Island on melkoinen paratiisi, sillä se on välttynyt täysin ihmiskäden vaikutukselta. Saari toimi aikoinaan paikallisten alkuasukkaiden pyhänä hautausalueena, jossa ruumiita ei haudattu maahan vaan koverrettiin sisälle saaren jättimäisiin puihin. Saari on tunnettu suurista jättipuistaan, jotka ovat koko Kanadan vanhimpia ja suurimpia koskaan näkemiämme. Aution erämaasaaren ainoa ihmiskosketus on 90-luvulla rakennettu vähän yli kilometrin mittainen pitkospuista muodostuva polku, joka tunnetaan nimellä The Big Tree Trail.
The Big Tree Trail
Heti polulle astuessaan tuntuu kuin astuisi ajassa tuhansia vuosia taaksepäin. Meitä oli veneen kyydissä vain kolme pariskuntaa ja koko saari oli kokonaan meidän seuraavan tunnin ajan. Polku kulkee halki sakean sademetsän, jossa kasvaa jättimäisiä puita. Jos Cathedral Groven puut tuntuivat meistä suurilta, ovat Meares Islandilla sijaitsevat ikiaikaiset jättiläistuijat (puulaji) vielä paljon isompia! Polun varrella on kolme erityisen merkittävää puuta, joiden iän on arveltu olevan 1000 ja 1500 vuoden välillä. Kyseessä ovat yhdet koko Kanadan (ja myös maailman) vanhimmista puista, joista kahden ympärysmitta on käsittämättömät yli 15 metriä. Kaikkein valtavin on aivan polun päässä sijaitseva The Hanging Garden nimellä tunnettu ikivanha puu, jonka ympärysmitta on peräti 18,3 metriä! On siinä puunhalaajalla työtä!
Meares Islandilla ihminen on pieni
Istuessamme kahdestaan sateisessa metsässä näiden jättiläispuiden juurella, tunsimme olevamme jossain täysin epätodellisessa paikassa – kuin jonkinlaisessa sadussa. Kaupungin kuhina tuntui sillä hetkellä erittäin kaukaiselta ja tunnelma niin rauhallinen. Voimmekin ihan omakohtaisella kokemuksella todeta, että Meares Islandilla jos jossain ihmismieli lepää ja keho rentoutuu arjen kiireistä!
Yksin autiolla saarella
Tunnin jälkeen vene palasi hakemaan meitä ja kuullun mukaan kaikki olivat rakastaneet kokemusta. Takaisin Tofinon satamassa kuulimme venekuskilta, että sunnuntaina vietettiin vuoden ainoaa päivää, jolloin vierailijoilla on ilmainen ja vapaa pääsy läheiseen Stubbs Islandiin, joka on yksityisomistuksessa. Siellä sijaitseva hyvinhoidettu puutarha oli kaunis ja lyhyiden polkujen päässä sijaitsi upeita hiekkarantoja. Tilaisuus oli todellakin ainutkertainen ja olemme tyytyväisiä että tartuimme siihen.
Stubbs Islandin puutarha
Sunnuntaimme jatkui ajolla Tofinon ja Uclueletin puolivälissä sijaitsevaan Pacific Rim National Parkin alueelle, joka on laaksossa sijaitseva kansallispuisto. Aivan maantien varrella sijaitsee Rainforest Trailina tunnettu kaksiosainen luontopolku, joka vie halki sakean sademetsän. Myös tällä reitillä näkyy suuria puita, joskaan ne eivät tee ihan samanlaista vaikutusta Meares Islandilla vierailun jälkeen. Itse reitit ovat kuitenkin kiinnostavia ja varsinkin sateisena päivänä erittäin tunnelmallisia. Me pidimme hieman enemmän maantien länsipuolella sijaitsevasta kierroksesta, tosin molemmat reitit ovat sen verran lyhyitä, että ne kävelee samalla pysähdyksellä.
Sademetsäpolku
Hieman pohjoisempana sijaitsee Tofinon pisin hiekkaranta, ytimekkäästi nimetty Long Beach. Tämä 16 kilometrin mittainen pehmeähiekkainen ranta on varmasti kesäisin upea paikka uida tyynessä valtameressä. Sateisena päivänä uimaan ei kuitenkaan tee mieli, mutta surffaajia mereltä saapuvat aallot kuitenkin houkuttelevat. Tofino onkin sijaintinsa vuoksi Kanadan surffauspääkaupunki, jossa on mahdollista ratsastaa varsinkin myrskykaudella suurilla aalloilla. Merivesi on vain hyvin kylmää läpi vuoden (esimerkiksi Havajiin) verrattuna, mutta se ei estänyt paikallisten surffaajien harjoittelua rannalla.
Surf’s up!
Piiiitkä Long Beach
Toisen hotellilla vietetyn yön jälkeen koitti maanantai ja oli aika aloittaa pitkä paluumatka Vancouveriin. Ajokeli oli erittäin huono ja teimme matkaa kaatosateen keskellä. Pysähdyimme matkalla vain lyhyesti syömään Nanaimossa sekä ihmettelemään Duncanin kylässä törröttäviä toteemipaaluja. Paluulauttamme lähti Nanaimon sijaan Victorian lähellä sijaitsevasta Swartz Baystä, jonne kesti ajaa Tofinosta peräti kuusi tuntia. Matkaa kertyikin mittariin melkein 340 kilometriä, eikä meille jäänytkään aikaa vierailla itse Victoriassa.
Sateinen paluumatka
Toteemipaaluja Duncanissa
Swartz Bayn lauttaterminaali
Pitkän viikonlopun reissumme oli kuitenkin todella onnistunut ja löysimme Tofinossa todellisen paratiisin tyynen valtameren rannalta. Oikastaan vain Neah Bayn retkemme hieman etelämpänä Yhdysvaltojen puolella on tullut tunnelmassa lähelle Tofinon retkeämme ja tulemmekin varmasti palaamaan Tofinoon taas uudelleen. Tofinossa edes huono sää osuminen kohdalle ei haittaa, sillä sade ja myrsky vain lisäävät paikan tunnelmaa ja meistä kävely jättipuiden täyttämässä sademetsässä oli kaikkein parasta juuri sateisella kelillä!
