Cokiksen alkulähteellä Atlantassa

Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Koska mennyt kesämme kului täällä Vancouverissa ja sen lähiseuduilla, oli poikkeuksellisen mukavaa lähteä viime viikolla pitkästä aikaa ulkomaille. Hieman poikkeuksellisesti matkamme Atlantaan syntyi Niinan sinne suuntautuneen työmatkan ympärille, jonka peesissä minä lähdin turistiksi mukaan. Tästä johtuen päädyimme lentämään perille myös eri reittejä, Niinan lentäessä Seattlen ja minun Chicagon kautta.

Lentomme lähtivät maanantaina aamukuuden maissa, joten reissuun lähdettiin lyhyiden yöunien saattelemana. Keli oli hyvä ja minulla oli kerrankin kamerapuhelin käden ulottuvilla kun lentoni ohitti aamuauringon värjäämän 3285-metrisen lumihuippuisen Mount Bakerin. Kuvaan tallentui myös yli 200 kilometrin päässä kohoava 4392 metriä korkea Mount Rainier Seattlen eteläpuolella. Molemmat vuoret ovat Vancouverin ja Seattlen maamerkkejä ja niiden näkeminen kertoo aina kotiinpaluusta. Mount Bakerin itäpuoleisilla kaskaadivuorilla ei ollut aivan vielä uutta lunta, mutta jäätikköjen täplittämät terävät huiput halkoivat silti näyttävästi mereltä valunutta pilviverhoa.

Mount Baker aamuauringossa

Pilviä kaskaadivuorten ympärillä

Lento Chicagoon kului kirjaimellisesti nopeasti, sillä olimme perillä peräti 40 minuuttia aikataulua edellä. 😯 Minulla olikin hyvää aikaa syödä lounas ennen parin tunnin jatkolentoa Atlantaan. Ilmasta käsin Chicagon lentokenttä näytti paljon Atlantaa suuremmalta, mikä on hieman yllättävää sillä Atlanta Hartsfield-Jackson International on koko maailman vilkkain lentokenttä. Kentän kautta kulkee vuodessa yli 95 miljoonaa matkustajaa, mikä on peräti viisi kertaa Vancouverin ja Helsinki-Vantaan matkustajamäärä! Itse lentojakin kentälle laskeutuu ja siltä lähtee huikeat 950 000, mikä tekee peräti 2668 päivässä! 😮

Chicagon ja Atlantan jättikentät

Atlanta on maailman toiseksi suurimman lentoyhtiö Delta Air Linesin pääkenttä sekä myös halpalentoyhtiö Southwest Airlinesin merkittävä hubi. Kenttä palvelee koko kaakkoista Yhdysvaltoja ja merkittävä osa matkustajista onkin kotimaan lennolla. Lentokentällä on seitsemän terminaalia, jotka kytkeytyvät toisiinsa kätevästi maanalaisella metrolla.

Oma lentoni saapui näppärästi kaikkein läntisimpään terminaaliin, josta on vain lyhyt kävely kaupungin keskustaan vievälle metroasemalle. Atlantan metroverkosto tunnetaan nimellä MARTA ja siihen kuuluu neljä metrolinjaa sekä yksi raitiovaunulinja keskustassa. Verkosto on helppo turistin omaksua, sillä kaksi linjaa (punainen ja kultainen) ajavat pohjoisesta etelään ja kaksi linjaa (sininen ja vihreä) lännestä itään. Kummankin suunnan linjat kulkevat suurimman osan matkasta samoja raiteita ja kaikki turistille kiintoisa sijaitsee punaisen ja kultaisen linjan varrella. Linjojen eteläinen päätepiste on juuri lentokentällä ja ne kulkevat kummatkin sekä Downtownin, Midtownin että Buckheadin keskusten halki.

Kätevästi matkalippuna toimii yksi ja sama elektroninen kortti nimeltä Breeze Card, jonka voi ostaa automaatista dollarilla. Lippuun voi sitten ladata matkoja tarpeen mukaan ja käytännössä yksittäinen matka maksaa pituudesta ja vaihdoista huolimatta hyvin kohtuulliset 2,5 dollaria.

Itse junakalusto muistuttaa huomattavasti Washingtonin metroa ja on malliltaan raskasta raideliikennettä. Sekä asemalaiturit että junat ovat pitkiä ja kulkevat päivisin 10 minuutin välein. Päällekkäisistä linjoista johtuen todellinen vuoroväli on kuitenkin lähempänä viittä minuuttia, mikä on hyvin kohtuullinen lukema. Kaikesta kätevyydestään huolimatta Atlantan metro ei kuitenkaan ole valtavan suosittu ja päivittäinen matkustajamäärä on vaivaiset 232 000.

Atlantan tehokas metro

Metrolla hurauttaa 20 minuutissa Downtowniin, jossa yöpaikkanamme toimiva Hilton sijaitsi. Saimme huoneen hotellin 24. kerroksesta, josta aukeni urbaani maisema ympäröivään Downtownin alueeseen.

Hilton Atlanta Downtown

Hotellihuoneen maisema

Aamulla minun oli aika lähteä turistiksi kaupungille. Jo illalla hotellille kävellessäni olin kiinnittänyt huomiota siihen miten autio keskusta oli ihmisten lähdettyä työpaikoilta. Hieman yllättäen tilanne ei ollut eri edes normaalin työpäivän aikaan, sillä kadut olivat todella autioita. Downtownin ydin muodostuu lähinnä toimistoista sekä hotelleista, mutta valtavista kolosseista huolimatta kaduilla ei ole juurikaan jalankulkuliikennettä.

Keskustan hiljaista katuja

Yksi syy tähän ovat valtavat parkkitalot, jotka yhdistyvät ympäröiviin toimistotorneihin kulkusilloilla, joita kulkee sikin sokin katujen yläpuolella. Tuloksena katujen varteen ei ole muodostunut liiketiloja, jotka houkuttelisivat kävelemään ulkona. Atlanta on myös autokaupunki henkeen ja vereen, sillä metropolialueen 5,5 miljoonasta ihmisestä vain 448 000 asuu itse kaupungissa. Miljoonat ihmiset asuvat kymmenien kilometrien etäisyyksille levittäytyvillä omakotitaloalueilla ja matkaavat keskustaan autolla jättimäisiä moottoriteitä pitkin. Näistä valtavista moottoriteistä kuitenkin lisää matkakertomuksen kolmannessa ja viimeisessä osassa.

Kulkukäytäviä kaikkialla

Todellinen betonibunkkeri

Hieman ankean toimistokeskittymän länsipuolella sijaitsee monia turistille kiintoisia kohteita. Päivän ensimmäinen kohteeni oli CNN Center, joka on kansainvälisesti tunnetun uutiskanavan maailmankeskus. Kolmen rakennuksen ympäröimä keskus sai alkunsa 70-luvun puolivälissä läheisen tapahtuma-areenan yhteyteen rakentuneena Omni Complex nimisenä viihdealueena, jossa sijaitsi maailman ensimmäinen sisähuvipuisto. Ympäröivä alue oli kuitenkin tuolloin nuhjuista, minkä lisäksi puiston liput hinnoiteltiin niin kalliiksi, eivätkä lapsiperheet saapuneetkaan paikalle odotetuissa määrissä. Koko paikka ajautuikin konkurssiin vain kuusi kuukautta avajaistensa jälkeen.

CNN:n maailmankeskus

Tätä seurasi vuosien mittainen ongelmien putki joka katkesi vasta vuonna 1987, kun Atlantassa asuva mediamoguli Ted Turner osti kompleksin itselleen. Turnerin suunnitelma oli siirtää tiloihin Midtownin alueella sijainneet ja pieneksi käyneet televisiokanavan tilat. Turnerin perustama CNN eli Cable News Network on maailman ensimmäinen 24-tuntinen uutiskanava ja kanavan tapa välittää uutisia vuorokauden ympäri, niiden vielä tapahtuessa, nousi nopeasti suosituksi. Se jopa loi ”CNN efektinä” tunnetun politiikan, mikä on pakottanut viranomaiset kommentoimaan äkkinäisiä tapahtumia kärkkäästi utelevalle medialle.

Jättimäinen CNN Center

CNN:n muutto CNN Centerin tiloihin uudisti kompleksin täysin uutisstudioiden ja -toimitusten täyttäessä toimistotilat ja uuden ruokasalin avautuessa rakennuksen aulaan. Rakennukseen on vapaa pääsy ja vierailu siellä kannattaa. Jo pelkkä valtava aula on näkemisen arvoinen, sillä se on brändätty kokonaan CNN:n väreihin ja suuret televisiot välittävät suoraa uutislähetystä jatkuvalla syötöllä.

Kompleksin valtava sisäaula

Aula ylhäältä

Rakennuksia yhdistävä katto

Turistien iloksi CNN tarjoaa myös kierrosta toimituksen kulisseihin. Noin 50 minuutin mittainen kierros alkaa matkalla ylös maailman pisimpiä vain päistään tuettuja rullaportaita (pituus 59,7 metriä) rakennuksen kahdeksanteen kerrokseen. Siellä esitellään uutislähetyksissä käytettävää tekniikkaa, muun muassa uutistenlukijoiden käyttämiä telepromptereita ja niiden toimintaa. Kiintoisa on myös havainnoillistava esitys siitä miten reaaliaikaiset sääkartat tuodaan television ruudulle vihreän kankaan edessä.

Maailman pisimmät rullaportaat

Säälähetyksen magiaa

Alemmassa kerroksessa tarjoutuu mahdollisuus kurkistaa sisälle CNN:n pääuutistoimitukseen, jossa kaikki uutiset toimitetaan eri lähteisiinsä. Suuressa toimituksessa on kuhinaa ihmisten prosessoidessa jatkuvalla syötöllä sisääntulevia uutissähkeitä lähetysten materiaaliksi.

CNN:n pääuutistoimitus

Kerrosta alempana nähdään entisen CCN2-kanavan, nykyisen HNL (Highlight News) kanavan uutistoimitus. Kyseinen kanava ei ole Suomessa kovin tuttu, mutta se on CNN:n ”kulttuuriin ja sosiaalisiin tapahtumiin” keskittyvä sisarkanava täällä Pohjois-Amerikassa. Käytännössä tämä tarkoittaa viraalia kontenttia eli tuoreita kissavideoita ja muuta roskasisältöä, mitä HNL lähes yksinomaan suoltaa rikosjuttujen lisäksi. Toimituksen vieressä näkyy myös HNL:n aamu-shown studio, jossa ei kuitenkaan kuvattu mitään juuri kierroksemme aikaan.

HNL:n juorutoimitus sekä aamustudio

Kierroksen viimeinen kohde on espanjankielisen CNN Espanolin studio ja kierros päättyy tietenkin lahjatavarakauppaan. Sitä ennen kuitenkin nähdään vielä video jolla CNN:n reportterit hehkuttavat miten ajantasaista, puolueetonta sekä todellisiin aiheisiin syvällisesti paneutuvaa journalismia CNN edustaa. 🙄 Näin oli ehkä joskus, mutta viime vuosina amerikkalainen media on syöksynyt luotettavuudessaan jyrkästi alaspäin ja CNN:kin nykyisin tuottama sisältö on monilta osin epätarkkaa, virheellistä ja asennoitunutta. CNN ei ole ehkä aivan yhtä suuri vitsi kuin Fox News ja MSNBC ovat, mutta kovin laadukkaaksi CNN:n journalismia ei voi kuitenkaan kutsua. 🙄

Muistutus vapaudesta

Cartoon Networkin ja CNN:n yhteinen lahjatavarakauppa

CNN näkyy nykyisin myös monessa suomalaiskodissa kansainvälisen satelliittikanava CNN Internationalin kautta. Tämä kanava on kuitenkin toimitettu pääasiassa Yhdysvaltojen ulkopuolella ja sillä nähtävät aiheet ja ohjelmat ovat erilaisia, ja yleensä laadukkaampia. Kirjoitin pohjoisamerikkalaisen median alennustilasta tänne blogiini aiemmin tänä vuonna.

Kokonaisuutena kierros oli kuitenkin kiintoisa ja CNN Centeriltä jatkoin matkaani lähistöllä sijaitsevalle Atlantan akvaariolle, joka on koko Georgian suosituin nähtävyys. Koska olen viime aikoina vieraillut useissa akvaarioissa, päätin kuitenkin olla vierailematta siellä ja sen sijaan suuntasinkin naapurissa sijaitsevalle Coca-Colan alkulähteelle. 😮

Coca-Cola on maailman tunnetuin brändi ja yhtiön juomia nautitaan joka päivä yli 1,8 miljardia kertaa. Virvoitusjuoman koko historia juontaa juurensa Atlantaan, jossa apteekkari John S. Pemberton kehitti vuonna 1886 salaisen reseptinsä. Tätä parantavilla voimilla mainostettua virvoitusjuomaa hän markkinoi aluksi tuohon aikaan yleisiin soodabaareihin, jossa uusi maku herätti kovasti kiinnostusta. Pemberton ei kuitenkaan päässyt nauttimaan menestyksestä, sillä hän kuoli vain kaksi vuotta myöhemmin.

Taikalitkun keksinyt herra Pemberton

Entisajan soodabaari

Hieman epäselvien käänteiden jälkeen Pembertonin kanssa työskennellyt bisnesmies Asa Candler sai reseptin haltuunsa vuonna 1889 ja alkoi laajentamaan orastavaa bisnestä. Candlerin suurin keksintö oli valmistaa itse vain itse siirappinen seos ja myydä sitä kiinnostuneille, minkä ansiosta hän pystyi pitämään itse reseptin vain omana tietonaan. Myynnin kasvu jatkuikin jyrkkänä ja räjähdysmäiseksi se muuttui vuoden 1919 jälkeen, kun amerikkalainen sijoittajaryhmä osti koko The Coca-Cola Companyn haltuunsa, suunnitelmanaan tuoda cokis koko maailman tietoisuuteen.

Yhtiön pääkonttori sijaitsee edelleen Atlantassa, lähellä Downtownia. Atlantassa ollaan hyvin ylpeitä statuksesta cokiksen kotikaupunkina ja siksi keskustan kupeeseen avattiinkin vuonna 2007 uusi keskus nimeltä World of Coca-Cola juhlistamaan kuuluisan brändin historiaa. Museo houkuttelee vuosittain noin miljoona kävijää ja varsinkin kesällä jonot voivat olla pitkiä, mutta näin syksyllä sain kävellä sisälle ilman minkäänlaista jonotusta.

World of Coca-Cola

Eri maissa koristeltuja pulloja

Sisällä ihmiset ohjataan ensiksi cokiksen mainoksilla täytettyyn huoneeseen, jossa juontaja huudattaa yleisöstä hetken aikaa hypeä cokiksen nimeen. Tämän suomalaisesta hieman teennäiseltä (mutta amerikkalaisia selvästi miellyttävän) tuntuvan hetken jälkeen astutaan teatteriin, jossa nähdään lyhyt Coca-Colan mainosvideo ”arjen ilosta”, mikä on yhtiön tämän hetkisiä mainosteemoja. Tämän jälkeen ryhmäohjelma loppuu ja voi jatkaa omaa tahtia loppuihin näyttelyihin.

Ei jää epäselväksi missä museossa ollaan

Yksi kiintoisin näyttely on Coca-Colan salaisen reseptin mysteeriä pönkittävä holvi, jossa mielenkiintoisten visuaalien avulla kerrotaan reseptin kopiointiyrityksistä, erilaisista huhuista sen alkuperästä sekä muista alkuaikojen vaiheista. Mielenkiintoisia yksityiskohtia ovat ruutu jolla ohikulkijan kuva haihtuu ilmakuplina tuuleen sekä liiketunnistukseen perustuva pieni ryhmäpeli. Kierroksen lopussa astutaan sisälle 360-asteen videoon, jonka päätyttyä seinästä paljastuu suuri kassaholvi jossa reseptiä väitetään säilytettävän! Tämän lähemmäs mysteeriä ei pääse ja on vierailijan itsensä varassa josko uskoa väitteeseen. 🙂

Ovi salaiseen holviin

Cokiksen mysteerin jäljillä

Monet yrittivät imitoida salaista reseptiä

Jännä virtuaalinen kuva

Täällä sitä säilytetään!

Seuraavassa näyttelyssä esitellään cokiksen mainontaa ja muistoesineitä vuosien varrelta. Vuosikymmenien ajan vain viisi senttiä maksanutta cokista on mainostettu eri aikoina monilla eri konsteilla ja roipetta on kertynyt melkoisesti.

Vanhoja mainoksia

Erityisen kiintoisa näyttely on täysin toimintakuntoinen pullotuslinjasto, jossa pullot liikkuvat läpi normaalin tehdaslinjaston. Toiminnan seuraamisen helpottamiseksi linjaston toimintaa on hidastettu peräti 110-kertaisesti, sillä oikeissa tehtaissa pullot ja robotit viuhuvat ihmissilmälle käsittämätöntä vauhtia. 😮

Hidastettu pullotuslinjasto

Ylemmän kerroksen lopuissa näyttelyissä näytetään hauskoja mainosvideoita ympäri maailmaa sekä esitellään Coca-Colan synnyttämää kulttuuria. Esillä on muun muassa suomalaisia (ahvenanmaalaisia) sukujuuria omaavan Haddon Sundblomin 30-luvulla suunnittelemia joulupukkimainoksia, joista nykyisin laajalti tunnettu mielikuva punanuttuisesta joulupukista on pitkälti peräisin. Suomea ja Korvatunturia ei kuitenkaan mainita mitenkään ja selväksi tulee ainoastaan se että joulupukki juo vain ja ainoastaan Coca-Colaa. 🙄

Cola-pukki

Samassa huoneessa kerrotaan myös cokiksen suurimmasta markkinointimokasta nimeltä New Coke. Vuonna 1985 yhtiö lanseerasi suuren kampanjan kanssa uuden, hienoisesti muunnellun version alkuperäisestä reseptistään. Yhtiön tekemissä sokkotesteissä uusi maku oli saavuttanut suuren suosion, mutta tieto Coca-Colan maun muuttamisesta sai ihmiset kauhistumaan. Uusi cokis maistui ihmisten mielestä alkuperäistä pahemmalta ja nämä vaativat päätöksen pyörtämistä. Yhtiö joutuikin perääntymään ja toi takaisin vanhan tutun maun nimellä Coca-Cola Classic, jolla sitä myydään yhä edelleen.

Jälkikäteen tutkitun perusteella syy kohuun ei ollut varsinaisesti uusi maku, vaan se että ihmisten mielestä yhtiö oli mennyt muuttamaan jotain niin perustavalaatuista ja tuttua ”ilmain heidän lupaansa”. Tämä tiedostamaton muutosvastarinta ajoi ihmiset automaattisesti vihaamaan uutta makua, siitäkin huolimatta että sokkotesteissä vain harva osasi erottaa maut toisistaan.

Cokiksella käyvä jääkarhu

Coca-Colan alkulähteillä kun ollaan, niin eihän paikasta tarvitse kuivin suin lähteä! 😀 Ennen lahjatavarakaupan kautta ulos astumista vierailijat pääsevät tutustumaan Coca-Colan kaikkiin eri makuihin. Vaikka yhtiö onkin tunnetuin päätuotteestaan, omistaa se nykyisin kymmeniä juomamerkkejä ja valmistaa satoja eri juomabrändejä. Tätä valtavaa tuotepalettia pääsee maistamaan huoneessa, jossa on yli 60 eri tuotetta ympäri. Joukossa on sekä kiintoisia että yököttäviä makuja, mutta uusia suosikkeja löytyy useita.

Makujen maailma

Koska makuja on kuitenkin monia, on The Coca-Cola Company alkanut viime vuosina asentamaan moniin ravintoloihin Coca-Cola Freestyle nimisiä laitteita. Tämä laite pystyy tuottamaan yli 100 erilaista makua ja tuotetta, joiden välillä asiakas voi valita laitteen kosketusnäyttöä näpyttelemällä. Makuja voi myös yhdistellä, kiintoisten tulosten luomiseksi. Internetajassa kun eletään, pitää kone tarkkaa laskua sen käytöstä ja välittää tiedot yhtiön palvelimille, jossa sitä voidaan analysoida ja löytää mahdollisesti uusia trendejä ennen niiden yleistymistä. 😮

Coca-Cola Freestyle -automaatteja

Kaikkia tarjollaolevia makuja ei jaksa millään maistaa ja noin parinkymmenen hörppäyksen jälkeen alkaa riittämään. Ennen poistumista jokainen vieras saa vielä matkaansa pienen ilmaisen cokis-pullon, jonka alakerran pullotuslinjasto on valmistanut. Ulko-ovilla sijaitsevassa jättimäisessä lahjatavarakaupassa myydään vielä vaikka mitä cokis-aiheista roinaa kotiin viemisenä.

Ilmainen pullo kotiin vietäväksi

Vaikka kyse onkin pohjimmiltaan brändin palvonnasta ja suuresta mainoksesta, on kierros cokiksen ”alkulähteellä” silti kiintoisa. Koko museo on toteutettu erittäin huolellisesti ja todella interaktiivinen ja vierailusta jää hyvä mieli.

Museolta lähtiessäni kello oli jo pitkälle iltapäivän puolella ja palasinkin loppuillaksi hotellille huilailemaan. Niinan mennessä illalla työporukan kanssa illalliselle, kävin itse ruokailemassa Hiltonin huipulla sijaitsevassa hulppeassa Nicolai’s Roof ravintolassa. Tämä venäläisvaikutteinen ravintola tarjosi hyvät maisemat yli kaupungin, mutta itse ruoka oli vähän liian erikoista, eikä oikein iskenyt omaan makuuni.

Ravintolan maisema

Vähän niin ja näin ollut illallinen

Auringonlaskun hetki

Seuraavana päivänä ohjelmassani oli vierailla televisiosarja The Walking Deadin maisemissa, mistä seuraavassa kirjoituksessa. 🙂

Seuraavaan osaan tästä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.