Saksassa ei ole ollut monarkiaa sitten ensimmäisen maailmansodan päättymisen ja sitä seuranneen Versailesin rauhansopimuksen, mutta entiset aatelissuvut ovat toki silti edelleen olemassa. Suvuista kenties merkittävin on Berliinin ja Brandenburgin seuduilla aikoinaan pääpaikkaansa pitänyt Hohenzollernin 950-vuotinen kuninkaallinen ruhtinassuku. Suku tunnetaan erityisesti 1700- ja 1800-lukujen Preussin kuningaskunnan kuninkaistaan sekä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Saksan keisarikunnan (”Zweites Reich”, suom. ”toinen valtakunta”) keisareina. Suvun kenties tunnetuin hallitsija oli keisari Vilhelm II, joka jäi historiaan Saksan viimeisenä monarkkina. Hohenzollernin nimeen törmää kuitenkin yhä edelleen esimerkiksi Berliinissä kulkiessaan, sillä monet aukiot ja rakennukset kantavat edelleen suvun nimiä.
Hohenzollernin suvun nykyinen päämies on ollut vuodesta 1994 saakka 35-vuotias Preussin prinssi Georg Friedrich Ferdinand. Hän on Vilhelm II:n lapsenlapsenlapsi ja luonnollisesti aatelinen kuitenkin ilman minkäänlaista valtaa. Vaikka Saksassa ei kaipaillakaan keisarikunnan aikaista autoritarismia, on täälläkin yleistä nauttia vanhojen perinteiden harjoittamista juhlallisuuksista. Sellaiseen tarjoutui eilen mahdollisuus, kun Georg Friedrich Ferdinandand avioitui Länsi-Saksalaisen Hessenin alueella hallinneen Isenburgin suvun prinsessa Sophie Johanna Marian kanssa. Juhlallisuuksia vietettiin Potsdamissa Sanssoucin puistossa sijaitsevassa Friedenkirchessä, joka kuului aikanaan Hohenzollernin suvun omistuksiin. Paikalla oli 650 vierasta, joista monet Euroopan aatelissukujen edustajia sekä saksalaisia kuuluisuuksia. Tilaisuus myös televisioitiin ja näytettiin suorana RBB-televisiokanavalla.
Itse en nähnyt lähetystä, mutta bongasin hääuutisen netistä. Kiinnostavaa aiheessa on sukeltaa pintapuolisesti tämän entisen mahtisuvun historiaan, sillä suvulla on ollut suuri merkitys nykyisen Saksan ja Euroopan muodostumiseen. Varsinkin 1700- ja 1800-luvuilla Berliinissä ja Potsdamissa asuneet Preussin kuninkaat ja myöhemmin keisarit hallitsivat koko pohjoista Saksaa ja suuri alueita nykyisestä Puolasta. Nämä alueet olivat perusta Saksan yhdistymiselle, minkä lisäksi juuri Saksan keisarikunnan alueilla tapahtunut voimakas teollistuminen 1800-luvun lopulla loi pohjan Saksan yhä edelleen menestyvälle teollisuudelle ja sitä seuranneelle vauraudelle.
Tässä valossa tällaista eliitin juhlaa on kiinnostavaa seurata, sillä pitkissä perinteissä ja sitä ympäröivässä historiassa on paljon kiintoisaa opittavaa.
