Toukokuun pitkä viikonloppu on joka vuosi hyvä tilaisuus ottaa ja lähteä kaupungista luonnon helmaan. Näin tehtiin myös tänä vuonna ja otimme Niinan kanssa suunnaksemme Vancouverin lähellä sijaitsevan hieman tuntemattoman Sunshine Coastin. Tämä paikallinen ”aurinkorannikko” on saanut nimensä sangen suotuisasta säästään, joka on länsirannikoksi sangen vähäsateinen ja aurinkokin hellii tavallista enemmän. Varsinainen etelän aurinkorannikko Sunshine Coast ei kuitenkaan ole, mutta kyse on silti viihtyisästä lomaseudusta.
Sunshine Coastin itäisin kylä Gibsons sijaitsee vain nelisenkymmentä kilometriä Vancouverista, mutta matkaan sisältyy 40 minuutin mittainen lauttamatka Horseshoe Baystä. Pakollinen lauttamatka tekee alueesta sen todellista sijaintia eristyneemmän tuntuisen, sillä alueelle ei johda yhtään maantietä, ei vaikka se onkin osa mannerta. Jyrkkä ja pitkä Howe Sound nimittäin erottaa rannikon ”mantereesta”, eikä pieni asukasmäärä ole ollut tarpeeksi sillan rakentamiseksi. Silta on tosin palannut puheisiin viime vuosina, mutta mitään konkreettista hanketta sen eteen ei ole olemassa.
Lähdimme matkaan jo torstaina työpäivän jälkeen ja olimme hyvissä ajoin jonossa päivän viimeiselle lautalle Gibsonsiin. Valitettavasti lautta oli kuitenkin kolmisen varttia myöhässä, joten olimme vastarannalla vasta pimeän jo laskeutuessa. Gibsonsista edessämme oli vielä noin 80 kilometrin ajomatka rannikon aivan länsipäässä sijaitsevaan pieneen Egmontin kylään, jossa majapaikkamme sijaitsi. Olimmekin perillä vasta puolenyön jälkeen, mutta onneksi hotellin ravintolalla oli vielä työntekijöitä ja saimme avaimen mökkiimme.
Ensimmäisen aamun pilvinen maisema
Majapaikkanamme toimi West Coast Wilderness Lodge niminen pieni ja yleellinen mökkikylä, joka sijaitsee todella kauniilla paikalla Sechelt Inletin ja Jervis Inletin risteyksessä. Hotellin terassilta aukeaa upea maisema kumpuilevaan maastoon ja iltaisin auringonlaskut ovat huikeita. Aamupäivän ohjelmana suuntasimme lähistöltä lähtevälle SunCoaster Trailille, joka on 37 kilometrin mittainen polku halki kukkulaisten metsien. Olimme ottaneet mukaamme polkupyörämme ja pyöräilimme polkua noin kymmenen kilometrin matkan. Ennakkoon olimme saaneet käsityksen että polku olisi pyöräilyyn hyvin soveltuvaa. Osin näin olikin, mutta maasto oli todella kivikkoista ja erittäin jyrkkää. Siis todella jyrkkää, sillä harvoin näkee 35% asteen noususta varoittavia kylttejä! 😯
Jyrkkä SunCoaster Trail
Reitti vie silti halki kauniiden metsämaisemien ja erikoisella lumilaudoista rakennetulla penkillä oli rentouttavaa katsoa alapuolella aukenevaa maisemaa. Paluumatkalla näimme metsässä myös peuroja, joiden näkeminen täällä Kanadassa on kohtuullisen harvinaista Suomeen verrattuna.
Rauhallinen maisemapaikka
Parituntisen pyöräilyn jälkeen kävimme lounaalla Earl’s Coven lautta-asemalla. Sieltä lähtevät lautat yhdistävät alemman Sunshine Coastin sen ylempään osaan, jossa meidän pitää vierailla joskus toiste. Nyt kuitenkin vain tankkasimme itsemme lounaalla ja lähdimme kohti kuuluisaa Skookumchuck Narrowsia. Kuitenkin juuri tuolla matkalla meille sattui ikävä vahinko, jossa Niina kaatui pyörällä katkaisten ranteensa. 🙁 Tästä harmista sekä siitä seuranneista sairaalaoperaatioista on kerrottu tarkemmin linkin takaisessa kirjoituksessa.
Earl’s Coven lauttaterminaali
Pikkuinen Egmontin kylä
Epäonnisesti päättyneeseen päivään ei mahtunut sairaalareissun jälkeen enää muuta kuin lepoa, mutta seuraavana päivänä Niina päätti rohkeasti, että lähtisimme odotetulle veneretkelle. Hotellimme rannasta tehdään veneretkiä ylös Jervis Inletin kaunista vuonoa. Maisemat retkellä ovat upeat ja jo heti alkumatkasta näimme lauman hylkeitä paistattelemassa päivää rantakivikolla. Joukossa oli myös pieni ruskea kuutti, joka ihmetteli venettämme ennen veteen pulahtamista.
Hylkeet paistattelevat päivää
Ilma vuonossa oli aamulla utuinen ja värjäsi maisemat sinertäviksi. Vesi oli kuitenkin erittäin tyyntä ja paikoin tuntui kuin olisimme liitäneet veden päällä. Maisemat muuttuivat kuitenkin yhä jylhemmiksi pohjoiseen päin mentäessä ja myös aurinko tuli esiin, saaden pilvet väistymään taivaalta. Kiintoisa pysähdys retkellämme olivat rantakallion seinästä löydetyt alkuasukkaiden merkilliset kalliomaalaukset, joiden merkitystä ihmettelimme hetken aikaa.
Sinertävän aamu
Lohjennutta kalliota sekä alkuasukkaiden merkintöjä
Yksi Jervis Inletin sadoista vesiputouksista
Veneretken huipentuma on Jervin Inletin pohjoispäässä sijaitseva kaunis Princess Louisa Inlet, joka on erittäin jylhä oma vuononsa. Tämä suojaisa poukama sijaitsee Malibuna tunnetun kapeikon takana ja on uskomaton luontoparatiisi.
Upea määränpää häämöttää
Malibu on saanut nimensä pienelle nimenkänkäreelle rakennetusta lomakeskuksesta, joka oli 1940-luvulla julkkisten yleellinen pakopaikka arjen murheista. Keskuksessa tiedetään vierailleen muun muassa näyttelijä John Wayne sekä tuolloin senaattorina toiminut John F. Kennedy sekä monia muita aikansa merkkihenkilöitä. Keskus joutui kuitenkin 50-luvulla ongelmiin, sillä yhteydet sinne ovat hankalat ja vaativat joko pitkää venematkaa Egmontista tai sitten vesitasolla lentämistä. Lomakeskus joutuikin sulkemaan ovensa ja lopulta se myytiin uskonnollisille järjestölle, joka on 50-luvun lopusta alkaen järjestänyt siellä kesäleirejä nuorille. Ja huh huh millainen paikka nuorten viettää leiriä, kaukana kaikesta sivistyksestä! 😮
Huikeiden maisemien nuorisoleiri
Syvemmällä Princess Louisa Inletin sisällä meille alkoi hiljalleen valkenemaan miksi tämä vuono on kuuluisa. Jylhät kiviseinämät nousevat vedestä melkein pystysuorina toista kilometriä ja vuonon pohjukkaan on rakennettu pieni laituri, johon veneet voivat ankkuroitua. Ankkurissa olikin muutamia veneitä, jotka olivat saapuneet paikalle Vancouverista saakka. Matkaan kuluu kaksi päivää, mutta yöpyminen tällaisessa ympäristössä on varmasti ikimuistoinen elämys.
Jylhiä vuorenseinämiä
Retkeläiset
Huikea paikka ankkuroitua yöksi
Kaunis Princess Louisa Inlet
Valitettavasti meillä ei ollut perillä aikaa kuin puolisen tuntia tutkia pohjukan ympäristöä. Erittäin näyttävä luonnonmuodostelma aivan sataman lähistöllä on Chatterbox Fallsin vesiputous, joka tulvii näin keväällä vuolaana. Putousta ympäröi todella rehevä metsä, jossa seisoo ikiaikaisia jättiläispuita. Maisemat ovat aivan mielettömät ja meistä Princess Louisa Inletin kauneus yltää aivan Uuden-Seelannin kuuluisan ja sanoinkuvaamattoman Milford Soundin tasolle. On aivan käsittämätöntä että tällainen paikka sijaitsee niin lähellä Vancouveria ja silti vain harva on edes tietoinen siitä! 💡
Polku vesiputoukselle
Chatterbox Falls
Princess Louisa Inletistä on matkaa Egmontiin noin viitisenkymmentä kilometriä ja nopean kumiveneen kyydissäkin matkaan kuluu noin tunti. Tulomatkalla rauhallinen Jervis Inlet oli muuttunut tuuliseksi ja meno olikin pomppuista. Upeita vuonomaisemia oli silti ilo katsella ja Niinakin kesti menon kipsatun ranteensa kanssa.
Paluumatkalla oli tyrskyisää
Urheasti jaksava potilas
Takaisin tasaisella maalla ajoimme illalla Egmontista hieman etelään sijaitsevan Madeira Parkin alueelle, jossa kävimme katsomassa auringonlaskua Daniel Pointin pienessä niemessä. Veteen uppoava aurinko oli kaunis näky upean päivän päätteeksi.
Daniel Pointin niemi
Auringonlasku sadepilven taa
Sunnuntaina Niina halusi lepuuttaa kättään hotellilla, joten minä lähdin yksin katsastamaan perjantaina onnettomuuden vuoksi keskenjäänyttä Skookumchuckin koskia. Tämä erikoisen kuuloinen sana tulee alkuperäisasukkaiden kielestä ja tarkoittaa ”nopeaa vettä”. Syy nimitykseen on kapeikko, joka pakottaa suuren Sechelt Inletin vesimassat kulkemaan lävitseen joka päivä vuoroveden mukana.
Skookumchuckin kapeikko
Kapeikon kautta kulkee joka päivä muutaman tunnin aikana huikeat 760 miljoonaa kuutiota vettä, mikä on valtava tilavuus ja se aiheuttaakin kapeikon kohdalla voimakkaita virtauksia. Kapeikko on niin vesimassaan nähden niin ahdas, että vedenpinnan korkeusero Sechelt Inletin sekä Georgiansalmen välillä voi olla ajoittain jopa kaksi metriä, mikä saa vesimassat virtaamaan jopa 33 kilometrin tuntivauhtia. Lukema on maailman toiseksi nopein ja ainoastaan huomattavasti pienempi Saltstraumenin kapeikko Norjassa on tätä nopeampi.
Tyhjästä ilmestyvät kosket
Tämän kaksi kerta päivässä toistuvan luonnonihmeen näkeminen omin silmin on äärimmäisen kiehtovaa, sillä vesimassojen liike näyttää siltä kuin koko meri olisi tyhjenemässä. Kapeikko ei myöskään ole edes kovin kapea, vaan vastarannalle on toistasataa metriä. Virtaus on kuitenkin niin voimakas, että vesi muodostaa suuria pyörteitä sekä paikallaan seisovia korkeita aaltoja, joilla uskaliaat hurjapäät toisinaan surffailevat. 😯
Voimakkaasti pyöreilevä ja aaltoileva virta
Näkyä katsellessa tulee miettineeksi miten valtava vaikutus Kuun vetovoimalla onkaan Maahan ja millaisia vesimassoja tämä vuorovaikutus liikuttaa joka ainoa päivä. Onnekseni satuin vierailemaan paikalla juuri suurimman XL-kokoisen vuoroveden aikana ja näky oli kyllä ehdottomasti vierailun arvoinen!
Iltapäivästä kävin vielä Madeira Parkin luona sijaitsevassa Francis Pointin pienessä luonnonpuistossa, jossa on lyhyehkö polku pitkin rantakallioita. Polun maisemat olivat kuin kotona Etelä-Suomen rannikolla ja Georgiansalmi avautuu kauniina edessä. Hieman taaempana pilkottavat suuri Vancouverinsaari sekä sen korkeat vuoret.
Polku Francis Pointille
Aava näkymä Georgiansalmelle
Loppupäivä kului hotellilla aurinkotuolissa pötkötellessä ja maanantaina lähdimme hyvissä ajoin ajamaan takaisin kohti Gibsonsia. Perillä meillä oli muutama tunti aikaa kiertää myös Gibsonsin satamaa ennen lauttamme lähtöä takaisin ”mantereelle”. Siellä jouduimme vierailemaan North Vancouverin sairaalalla näyttämässä Niinan kättä, josta seurasikin melkoinen hässäkkä.
Kaunis majapaikkamme
Hulppea terassimaisema
Gibsons on vilkas lauttasatama
Paluumatkalla mantereelle
Harmillisesta onnettomuudesta huolimatta Sunshine Coastin pitkä viikonloppumme oli muilta osin onnistunut ja paikka teki meihin molempiin vaikutuksen monipuolisella kauneudellaan. Alueelle pitääkin ehdottomasti palata joskus toiste tutkimaan sen sokkeloita sekä vaeltamaan alueen lukuisilla vaelluspoluilla. 😛
