Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.
Salmon Armin pikkukaupungissa vietetyn lyhyen hotelliyön jälkeen heräsimme aamulla kauniiseen auringonpaisteeseen. Poissa oli edellisillan sankka lumisade, jonka jäljiltä ympäröivät lumihuiput loistivat kauniin valkoisina aamuista sinitaivasta vasten. Aamupalan syötyämme pakkasimme tavarat autoomme ja ajoimme 150 kilometriä reissumme ensimmäiselle laskettelukeskukselle Revelstokeen.
Ensimmäinen päivä valkeni poutaisena
Pilvistä ennen Revelstokea…
Revelstoke on pieni vähän yli 7000 asukkaan kylä noin 600 kilometriä Vancouverista itään. Kylä sijaitsee Trans-Canada Highwayn varrella ja sitä ympäröivät kaikissa suunnissa korkeat vuoret. Revelstoken laskettelukeskus sijaitsee 2461-metrisen Mount Mackenzien rinteillä ja on kuuluisa syvästä puuterilumestaan sekä jyrkistä rinteistään. Revelstoken seutu onkin erittäin suosittua heli skiing seutua, sillä koskemattomia rinteitä löytyy käytännössä rajattomasti.
…ja jälleen kaunista perillä.
Silti varsinaisista rinteistäkin löytyy paljon laskettavaa. Revelstoken pinta-ala on 1214 hehtaaria, joista melkein puolet on ammattilaistason rinteitä. Keskuksen pisin rinne on mitaltaan huikeat 15,2 kilometriä ja laskuun mahtuu korkeusvaihtelua peräti 1713 metriä – suurin korkeusero koko Pohjois-Amerikassa. 😮
Revelstoke on tunnettu puuterilumestaan
Olimme Revelstokessa vasta puoliltapäivin, joten aamun parhaat rinteet oli jo myllätty. Kaunis lauantaipäivä oli houkutellut paikalle paljon paikallisia, joskin Whistlerin ruuhkiin tottuneina meistä rinteissä oli hyvin tilaa. Laskimme aluksi keskuksen alarinteitä, kunnes iltapäivästä suuntasimme hieman pilviselle huipulle. Sieltä löysimme useita koskemattomia paikkoja, joissa saimme pientä makua Revelstoken kuuluisasta puuterilumesta. Se tekikin meihin vaikutuksen ja pidimme rinteistä muutenkin todella paljon.
Alarinteillä paistoi lämmin aurinko
On harmi, että Revelstoke sijaitsee niin kaukana, sillä rinteitä ja lunta olisi kiva tulla kokeilemaan uudemman kerrankin. Tällä kertaa lyhyt pysähdyksemme Revelstokessa toimi vain lämmittelynä tulevaan viikkoon syvemmällä Kalliovuorilla.
Niinan uudet puuterisukset tositoimissa
Lyhyen mutta mahtavan laskettelupäivän päätteeksi söimme Revelstokessa ennen kuin lähdimme ylittämään Rogers Passin vuoristosolaa kohti yöpaikkaamme Goldenissa. Ajoimme tämän noin 150 kilometrin mittaisen etapin suureksi osaksi pimeässä, minkä vuoksi upeista maisemista ei ole valokuvia. Ajo asumattomien vuoristosolien ylitse on huikea kokemus ja lumikinokset huipulla melkoiset. Rogers Passin pitäminen auki liikenteelle läpi talven on melkoinen urakka ja tietä suojaa lumivyöryiltä yli kymmenen tunnelia.
Reissun toinen yöpaikkamme sijaitsi Goldenissa, joka on pieni 3400 asukkaan turistikylä lähellä Albertan rajaa. Vaikka kylä sijaitseekin British Columbian puolella, on se virallisesti eri aikavyöhykkeellä yhdessä preeriaprovinssien kanssa. Myös Golden sijaitsee Trans-Canada Highwayn varrella ja sieltä alkaa uusi nelikaistainen osuus, joka johtaa aina 262 kilometrin päässä sijaitsevaan Calgaryyn saakka.
Kicking Horsen alppikylässä oli täysi talvi
Golden sijaitsee suuressa Kalliovuorten hautaumassa, joka on yli 1600 kilometrin mittainen vuorijonojen välinen kapeahko laakso. Laakson itäpuolella kohoavat virallisesti Kanadan Kalliovuoret (Rocky Mountains) ja länsipuolella Purcell Mountainsin vuoristoharjanne.
Kicking Horsen maisemat ovat huikeat
Vuorijonoja joka puolella
Kylän suurin vetonaula on Kicking Horse Mountain Resortin laskettelukeskus, joka käsittää yhteensä 137 rinnettä. Suuri määrä on kuitenkin hieman hämäävää, sillä iso osa ”rinteistä” on jyrkkiä laskuja alas kallioseinämiä tai puikkelehtimista puiden välissä. Kicking Horse onkin täydellinen paikka bowleista pitäville, sillä koskemattomia alppikulhoja on yhteensä kolme kappaletta, joista osa todella jyrkkiä.
Kaksipäivää korkeuksissa
Kulhot eivät ole meidän juttumme, mutta onneksi Kicking Horsesta löytyy myös runsaasti laskettevaa ajetuissa rinteissä, jotka johtavat alas alppikylään. Käytännössä jokainen nousu vaatii huipulle vievän gondolan käyttöä, mikä on kätevää ja myös sangen nopeaa.
Puuraja yltää keskirinteille saakka
Laskettelukeskuksen huippu sijaitsee 2450 metrin korkeudessa ja huipulla sijaitseva hieman fiinimpi rinneravintola Eagle’s Eye tituleeraa itseään Kanadan korkeimpana ravintolana. Ainakin ravintolalta aukeavat huikeat maisemat ympäröiville vuorille ja varsinkin kauniin aurinkoisena päivänä näkymä on melkoinen.
Kanadan korkeimmalla lounaalla
Huipulta lähtevät rinteet alkavat kutkuttavan kapeina ränneinä, ennen laskeutumistaan kulhoon ja sieltä alas metsän siimekseen. Kicking Horsen lumi tunnetaan shampanjapuuterina ja ensimmäisenä päivänä saimmekin nauttia ihanasta kuivan höttöisestä lumesta, jolla suksi luisti. Ensimmäisen päivän keli oli melko kylmä ja viimainen, mutta onneksi lämmitetyt sukat pitivät varpaat lämpiminä. 🙂
Vietimme Kicking Horsen rinteissä kaksi päivää, mikä on ihan riittävästi jos ei rakasta laskea jyrkkiä seinämiä. Goldenista matkamme jatkui tiistaiaamuna 250 kilometriä etelään kohti Cranbrookin kaupunkia. Cranbrook on 20 000 asukkaan pikkukaupunki ja niin kutsutun Kootenayn alueen keskus. Kaupunki on yksi British Columbian aurinkoisimmista ja ajoimmekin koko matkan kauniissa auringonpaisteessa. Cranbrook sijaitsee tasaisen laakson keskellä, mutta sitä ympäröivät etäällä kohoavat Kalliovuoret sekä Pursell Mountainsit.
Matkalla kohti Cranbrookia näimme pässinkin
Keväisiä maisemia
Kalliovuorten vuorijono
Cranbrookissa oli paksut hanget
Kaupunki oli hyvä paikka pystyttää tukikohta hiihtolomamme kolmelle viimeiselle laskettelupäivälle. Majapaikkanamme toimi hieman kaupungin ulkopuolella sijaitseva St. Eugene Mission, joka on alkuasukasmailla sijaitseva entinen koulurakennus. Vuonna 1910 valmistuneen upean kivinen päärakennuksen ympärille on kunnostettu yleellinen hotelli, golfkenttä sekä kasino. Majapaikka oli todellinen löytö, sillä sen lämmitetyllä ulkouima-altaalla ja saunassa oli ihanaa köllötellä pitkien laskettelupäivien jälkeen. 😛
Upea vanha koulurakennus
Iltapäivä altaalla
Sisällä on vaalittu vanhaa tyyliä huolella
Hotellin korkealuokkainen ravintola tarjosi maukkaita elämyksiä ja vierailumme oheen osuneena Valentine’s Dayn ystävänpäivänä paikalla saapui runsaasti cranbrookilaisia. Yläkerroksessa sijainnut huoneemme oli oikein miellyttävä ja ainoa harmi oli kolmantena yönä soimaan pärähtänyt palohälytys, joka ajoi meidät ulos kylmyyteen ennen kuin käryn aiheuttanut lähde onnistuttiin paikallistamaan. Kokonaisuudessaan resortti oli kuitenkin kerrassaan loistava ja mikä parasta, ei edes mitenkään kallis!
Ystävänpäivän illallisella
Tukikohdastamme käsin meidän oli hyvä vierailla seuraavina kolmena päivänä lähistöllä sijaitsevilla laskettelukeskuksilla. Ensimmäinen laskettelupäivämme oli Ferniessä, joka sijaitsee Cranbrookista noin 70 kilometriä itään. 5300 asukkaan kylässsä sijaitsee samanniminen laskettelukeskus, jonka strategiset mitat ovat: 142 rinnettä, peräti 6 alppikulhoa, 10 hissiä ja 1082 metriä pudotusta. Keskus on yksi varsinaisten Kalliovuorten lumisimpia ja keskimääräinen talven lumimäärä on 875 senttimetriä.
Pilvisempi toinen aamu
Pilvinen Fernien päivä
Fernien päivämme oli harmillisesti melko pilvinen ja myös hyvin tuulinen. Lämpötila oli myös aivan nollan tuntumassa, sillä koko hiihtolomaviikkoamme varjosti Pineapple Expressin aiheuttama poikkeuksellisen lämmin viikko. Fernien rinteet olivat kuitenkin mieleemme, sillä niissä oli mukavasti profiilia, mutta kelin johdosta hiemankin jyrkemmät kohdat olivat sangen jäisiä. Niinpä kokemuksemme Ferniestä jäikin hieman vaillinaiseksi, mutta paikassa vaikutti olevan potentiaalia. Harmi vain, että 940 kilometrin etäisyys Vancouverista on erittäin kaukainen.
Jäiset mäet latistivat hieman päivää
Kaksi viimeistä laskettelupäivää päätimme viettää Kimberlyssä, joka on perheystävällinen laskettelukeskus vain 30 kilometriä Cranbrookista luoteeseen. Kimberlyn 80 rinnettä ovat pääosin vihreitä ja sinisiä, eikä korkein huippu ole kuin 1982 metrin korkeudessa. Vertikaalia on silti tarjolla noin 751 metrin verran eli Lapin suurempien laskettelukeskusten verran.
Kaksi Kimberlyn päiväämme olivat hyvin erilaiset. Ensimmäisenä päivänä keskuksessa satoi vettä, joka tuli vuoren huipulla sakeana lumipyrynä. Laskettelu olikin kiintoisa kokemus, kun lasku alkoi kuivassa pakkaslumessa, mutta muuttui hieman alempana pahasti tökkiväksi suojalumeksi.
Viimeinen päivä mäessä
Toinen päivä valkeni kuitenkin aurinkoisena ja reissumme viimeinen laskettelupäivä olikin ihana kauniin sinitaivaan alla. Päivä oli loistava päätös kuuden laskettelupäivän mittaiselle matkallemme, sillä seuraavaksi ohjelmassa olisi enää kaksipäiväinen paluumatka kotiin.
Kaunis päätöspäivä
Kalliovuorten alueella sijaitsee kymmenkunta laskettelukeskusta ja syy juuri näiden keskusten valintaan oli niiden kuuluminen (Revelstokea lukuunottamatta) saman yrityksen omistukseen. Tästä syystä niihin on saatavissa erittäin edullinen 5 päivän hissilippu, jolla saa ensimmäisen ja neljännen päivän ilmaiseksi sekä alennusta muista päivistä. Hissilipuille ei tullutkaan paljoa hintaa varsinkin, kun reissun yhteyteen osuneena Family Dayn maanantaina kaikki laskettelukeskukset ovat -50%.
Jos neljästä keskuksesta pitää valita kaikkein paras, olisi se ehkä Revelstoke, johon haluamme palata vielä uudelleen. Kicking Horsen maisemat olivat koko matkan upeimmat ja keli siellä paras mahdollinen. Fernie on varmasti hauska keskus hyvien olosuhteiden vallitessa ja Kimberly on todella perheystävällinen keskus. Kaikki tarjosivat kuitenkin mukavia mäkiä ja kuuden päivän aikana laskimmekin yli 200 kilometrin matkan, mikä tuntui kotiin päästyä jaloissa.
Paluumatka Vancouveriin on pitkä, sillä Cranbrookista kertyy matkaa 843 kilometriä. Yhteensä koko matkamme mitaksi tuli yli 2500 kilometriä, mikä oli uskollisen automme viimeinen pitkä automatka.
Vanhan automme viimeinen road trip
Koko matkareittimme
Paluumatkalla maisemat ja kelit vaihtelivat huomattavasti, kun laaksoissa lämmin keli oli melkein jo sulattanut lumen. Korkeissa vuoristosolissa lunta oli puolestaan metrikaupalla. Katkaisimme paluumatkamme yhdellä yöllä puolivälissä sijaitsevassa Osoyoosissa ennen paluuta Vancouveriin sunnuntai-iltapäivästä.
Paluumatkan vaihtelevia maisemia
Vuorilla lunta piisasi
Vaikka saimmekin lasketella reissullamme sydämemme kyllyydestä, teki mieli kuitenkin mäkeen jo pian kotipuoleen palattuamme. Hiihtolomamme innosti meitä kuitenkin siinä määrin, että jotain vastaavaa tulee varmasti tehtyä tulevinakin talvina. Ehkä silloin päädytään ihan varsinaisillekin Kalliovuorille Albertan puolelle. 🙂
Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.
