Vuosi sitten elämässämme koettiin iso merkkipaalu, kun meille tuli Niinan kanssa täyteen kymmenen vuotta Suomesta muutosta. Kirjoitin tuolloin pitkät pätkät seikkailustamme siihen saakka, joten yhden ”lisävuoden” kertyminen tuntuu nyt hieman arkiselta. Aihetta on silti ainakin jonkinlaiseen kilistelyyn, sillä näinä päivinä täällä Kanadassa asumamme aika ylittää Saksassa viettämämme 5,5 vuotta. Kyllä se aika vain kuluu nopeaan, kun viihtyy hyvin.
”Arkinen” on kuitenkin hyvä termi tässä yhteydessä, kun mennyt vuosi on ollut kaiken kaikkiaan sangen arkinen. Yhdestoista vuotemme ulkomailla on kulunut enimmäkseen työn parissa, sillä aloitin viime vuonna sapattini päätteeksi uudessa todella mahtavassa työpaikassa, jossa olen viihtynyt erittäin hyvin. Myös Niinalla on meneillään todella kiintoisat ajat töissä ja kevään upeiden yrityskauppauutisten jäljiltä hänellä onkin riittänyt työmatkustamista Yhdysvaltojen puolelle.
Matkustella on ehditty myös kaksistaan, siitäkin huolimatta että omat lomaetuni ovat uuden työn alkuun aiempaa huonommat. Kerkesimme silti viimeisen vuoden aikana jouluksi Suomeen, kävimme Kalliovuorilla laskettelemassa sekä vierailimme kesällä Islannissa ja Grönlannissa. Upea lomamatka on tulossa myös tämän vuoden jouluna, jolloin suuntaamme iänikuisen Suomen sijaan paljon trooppisempiin maisemiin.
Kalliovuoret olivat menneen vuoden kohokohtia
Viimeiseen vuoteen on mahtunut monta kiintoisaa asiaa, joista yksi on ollut tutustuminen blogiani pitkään lukeneeseen suomalaispariskuntaan heidän muutettua ainakin osittain sen innoittamana tänne Vancouveriin. Niin se maailma on pieni paikka ja on ilahduttavaa nähdä, että tarinamme ovat inspiroineet muitakin Vancouverin ja Kanadan suhteen.
Lopuksi pohdin yleensä mitä seuraava, nyt jo kahdestoista vuosi, tuokaan mukanaan. Ennustamisen vaikeudesta kertoo miten olen joskus ollut arvailuissani täysin pihalla ja joskus oikeilla jäljillä. Toivon mukaan olen tällä kertaa näistä jälkimmäistä, kun veikkaan että vuoden aikana oleskelumme Kanadassa tulee vakinaistumaan entisestään. Olemme nimittäin nyt syksyllä oikeutettuja hakemaan Kanadan kansalaisuutta, mikä on kieltämättä kiintoisa ajatus. Mitään ei ole kuitenkaan päätetty, mutta kun elämää täällä on takana jo viisi ja puoli vuotta, niin miksei tuotakin kannattaisi miettiä?
Toivon mukaan tuleva vuosi soisi minulle enemmän aikaa kirjoittaa, sillä olen ollut näin kesäkuukausina laiska tänne turinoimisen suhteen. Vancouverin kesä on vain niin lyömätön, mutta siitä huolimatta olisi hauska saada aikaiseksi kirjoittaa valehtelematta sadoista itseäni kiinnostavista aiheista, satojen jo kirjoitettujen jatkoksi. Kuitenkin niin kauan kun lottovoitto ei satu kohdalle, kirjoitan tätä arkisten askareiden puserruksessa ja näin on varmaan asian laita vuoden päästäkin. Kuten aina loppuun totean, aika näyttää.
