Kerroin loppukeväästä, miten olimme tuolloin juuri postittaneet hakemuksemme Kanadan kansalaisuudesta. Tämä oli meille iso alkel ja hakemuksen käsittelyajaksi luvattiin tuolloin 12 kuukautta. Hieman yllättäen saimme kuitenkin jo marraskuussa tiedon, että tulossa olisi hakemuksemme seuraava vaihe eli kansalaisuuskoe Kanadan historiasta sekä yhteiskunnasta, johon osallistuimme viime viikon tiistaina.
Aiheeseen liittyen lue myös: Hakemus Kanadan kansalaisuudesta ja Uunituoreet Kanadan kansalaiset.
Kutsu kokeeseen saapui noin kuukausi ennen koetta, mikä jätti sopivasti aikaa valmistautua kokeeseen. Koe perustuu 68-sivuiseen viralliseen lukuoppaaseen, joka käy läpi kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet, mitä kanadalaisuus edustaa sekä maan 400-vuotisen historian. Tärkeä on myös yleiskatsaus Kanadan hallintojärjestelmään, joka on yhtä aikaa liittovaltio, parlamentaarinen demokratia sekä perustuslaillinen monarkia. Tulevan kansalaisen on myös oleellista ymmärtää maan juridisen järjestelmän perusteet sekä tunnistaa kansalliset symbolit. Viimesenä paketti luo vielä yleiskatsauksen pinta-alaltaan maailman toiseksi suurimman valtion maantietoon.
Lukupaketti on kokonaisuudessaan erinomainen ja myös kiintoisa, sillä se sisältää runsaasti yksityiskohtaista tietoa aiheista, mihin maassa vuosia asuneenakaan ei tule arjen tuoksinassa törmänneeksi. Suosittelenkin lämpimästi paketin lukemista tai sen 2,5-tuntisen äänikirjaversion kuuntelemista, jos Kanada yhtään kiinnostaa. Olen alla kertonutlyhyesti itseäni kiinnostaneista yksityiskohdista sekä Kanadaa muokanneista historian käänteistä.
Tuhti lukupaketti Kanadasta
Kanadalainen nauttii monista oikeuksista ja velvollisuuksista, jotka ovat länsimaalaiselle itsestäänselvyyksiä, mutta jotka ovat perua vuosisatojen varrella tapahtuneista edistysaskeleista. Monet nyky-Kanadan vapaudet sekä aatteet periytyvät Iso-Britannian ja Ranskan siirtomaa-ajoilta, sillä molemmilla on ollut suuri vaikutus modernin Kanadan syntymisessä.
Ehkä suurimmat erot suomalaisuuteen ovat korostettu vastuu omasta itsestään sekä perheestään ja työnteon tärkeyden korostaminen. Kanadalaiset ovat myös velvollisia osallistumaan kutsun saadessaan oikeudenkäynnin valamiehistön jäsenenä. Miehille merkittävin seikka on pakollisen asevelvollisuuden puuttuminen, sillä Kanadassa armeijaan liittyminen on pakon sijaan uravalinta ja ammatti.
Kanadan historia
Kanadalaiset edustavat tänä päivänä useita kansallisuuksia ja etnisyyksiä, mutta Kanadan alkuperäisiä perustajia ovat aboriginaalit intiaaniheimot, britit sekä ranskalaiset. Viikinkien vierailtua itärannikolla noin tuhat vuotta sitten, englantilainen John Cabot oli ensimmäinen joka piirsi Kanadan itärannikosta kartan vuonna 1497. Ranskalainen tutkimusmatkailija Jacques Cartier puolestaan julisti alueen osaksi Uutta Ranskaa vuosina 1534-1542 tekemillään matkoilla. Itärannikolle muodostui hiljalleen pysyvää asutusta, joka levisi edemmäs sisämaahan jokia pitkin ja vuonna 1550 karttoihin merkittiin ensimmäistä kertaa ”Kanata”. Sana periytyy aluetta asuttaneiden Irokeesi-intiaanien kylää tarkoittavasta sanasta.
Kaksi ensimmäistä vuosisataa asutus keskittyi lähinnä Uuden Ranskan alueelle itärannikolla, mutta vuonna 1670 Iso-Britannian kuningas Charles II myönsi Hudson’s Bay Companylle yksinoikeuden metsästää ja käydä kauppaa koko valtavalla Hudson Bayn valuma-alueella. Tämä päätös kesti yli sata vuotta ja sen johdosta Iso-Britannia sai jalansijaa alueella, josta tulisi myöhemmin Ontario.
Brittien ja ranskalaisten uudisasukkaiden rinnakkaiselo oli pitkään kilpailevaa, mutta lopulta brittialueiden vahvempi taloudellinen kehitys kallisti kehityksen englantilaiseen suuntaan. Merkittävä hetki koettiin vuonna 1759, kun brittijoukot löivät ranskalaiset Quebec Cityn edustalla käydyssä taistelussa, päättäen Ranskan siirtomaa-ajan Pohjois-Amerikassa. Kulttuurieroista huolimatta alueet alkoivat työskennellä enemmän yhdessä, mikä huipentui vuonna 1791 solmittuun perustuslakiesitykseen, jok antoi laajoille alueille itsehallinnon ja sinetöi alueen nimeksi Kanada. Alue käsitti kuitenkin vasta kaksi provinssia; Ylä-Kanada (nykyisin Ontario) sekä Ala-Kanada (ranskalainen Quebec), sillä Atlannin rannikon nykyiset provinssit olivat vielä tuolloin omia itsehallintoalueitaan.
Kanadan perustajat koolla
1700-luvun lopun tapahtumat ajoittuivat samoihin aikoihin, kun Yhdysvallat julistautui itsenäiseksi vuonna 1776. Napoleonin kukistuttua Euroopassa, nuori Yhdysvallat päätti yrittää nuoren Kanadan valloitusta Vuoden 1812 sodassa. Amerikkalaisten onnistui valloittaa Detroit, mutta kanadalaiset torjuivat amerikkalaisjoukot yhteisrintamassa Montrealin edustalla sekä Niagara Fallsin putouksilla. Amerikkalaisten onnistui myös polttaa Yorkin (nykyisin Toronto) kaupungintalo sekä raatihuone, minkä kanadalaiset kostivat kaksi vuotta myöhemmin hyökkäyksellä Amerikan pääkaupunki Washingtoniin, jossa joukot polttivat sekä Valkoisen talon että useita hallintorakennuksia – tapahtuma, josta kanadalaiset naljailevat edelleen sopivan tilaisuuden tullen etelänaapureilleen.
Sodan jälkeen Yhdysvaltojen ja Kanadan välit rauhoittuivat ja raja asetettiin nykyiselle paikalleen. Kuohuntaa seurannut 1800-luku oli Kanadan nykyisen liittovaltion synnyn ja laajentumisen aikaa, kun nykyiset provinssit liittyivät yksi toisensa jälkeen osaksi Kanadaa. Neljä ensimmäistä provinssia liittyivät yhteen vuonna 1867, muodostaen itsenäisen Kanadan valtion pääministerinään Sir John Alexander Macdonald. Kanadan perustajien visiona oli kuitenkin alusta saakka valtio joka yltäisi ”mereltä merelle” ja merkittävä askel tähän suuntaan koettiin, kun tuolloin vielä harvaanasuttu British Columbia liittyi liittovaltioon vuonna 1871. Tämä onnistui, kun kauemmas rajasta Ottawaan siirretty Kanadan nuori hallinto suostui rakentamaan maan halkaisevan junaradan, joka valmistui 1885.
1800-luvun lopun Kanada oli kuitenkin vielä melkoinen tilkkutäkki, jossa oli suuria aukkoja keskimaan kohdilla. Esimerkiksi Alberta ja Saskatchewan liittyivät liittovaltioon vasta vuonna 1905, itärannikon Newfoundland and Labrador vuonna 1949 ja koilliskulman pieni, mutta suuren maa-alueen käsittävä Nunavut lohkottiin omaksi osakseen vasta vuonna 1999. Nykyisin tuntemamme Kanada ei siis ole ollut nykymuodossaan kovinkaan pitkään ja itsenäisyyttäkin on takana vasta 151 vuotta.
Liittovaltion vaiheet
1800-luku oli myös lännen valloituksen aikaa ja sadattuhannet ihmiset muuttivat kohti länttä uuden junaradan avustamana. Tulijoita oli ympäri Eurooppaa, muun muassa Skandinaviasta, josta saavuttiin Kanadaan metsä- ja kaivostöihin, ja usein jäätiin sille tielle. Länsi oli kuitenkin villiä aluetta aina Kanadan ratsupoliisijoukkojen (RCMP) perustamiseen saakka vuonna 1873, pääpaikkanaan Reginan kaupunki Saskatchewanissa.
Kanadan naiset saivat äänioikeuden asteittain vuoden 1916 jälkeen ja maailmansotien päätyttyä Kanada alkoi saada nykyistä muotoaan voimakkaan kehittymisen ja vahvan talouskasvun myötä. Kanadalaiset ovat sittemmin kunnostautuneet monessa asiassa ja esimerkiksi ideat hehkulampusta, puhelimesta, aikavyöhykkeistä ja penisiliinistä ovat saaneet alkunsa Kanadassa.
Kanadalaisia symboleja tunnetaan nykyään monia, esimerkkeinä vuonna 1965 nykymuotonsa saanut punavalkoinen lippu sekä vaahteranlehti, joka on perua 1700-luvun kanadanranskalaisten tunnuksista. Muita symboleja ovat majava sekä jääkiekko, joka kehitettiin Kanadassa 1800-luvun alussa. Lätkä on nykyisin maan virallinen talviurheilulaji ja kesäurheilussa samassa asemassa on haavipallo eli lacrosse.
Kanadan hallinto
Historian lisäksi kansalaisen pitää myös ymmärtää Kanadan hallintojärjestelmä, joka perustuu 10 provinssin ja 3 territorion muodostamaan liittovaltioon. Kanadan perustajien ajatuksena oli, että jättimäinen valtio tarvitsee vahvan paikallisiin olosuhteisiin sorvatun paikallishallinnon tason, jota provinssit ja territoriot edustavat. Tämä puolestaan vapauttaa liittovaltion keskittymään kansallisten asioiden hoitamiseen. Tästä hyvänä esimerkkinä provinssit voivatkin nykyisin tehdä hyvinkin omaa politiikkaansa ja jopa ajautua keskinäisiin kahnauksiin poliittisista erimielisyyksistä.
Kanadan parlamentaarinen järjestelmä
Kanada on myös parlamentaarinen demokratia, jossa kansalaiset valitsevat vaaleissa edustajansa hallinnon kaikille kolmelle tasolle (liittovaltio, provinssit sekä kunnat ja kaupungit). Ottawassa toimiva parlamentti muodostuu kolmesta osasta: hallitsija, senaatti sekä alahuone, jonka toimivaa hallitusta vaaleissa eniten ääniä saaneen puolueen johtaja ja kulloinenkin pääministeri, johtaa. Hallituksen toiminta perustuu luottamukseen ja luottamuksen menettäminen johtaa automaattisesti hallituksen eroon ja uusiin vaaleihin.
Suomalaisittain kiintoisaa on hallitsijan rooli Kanadan ollessa perustuslaillinen monarkia. Iso-Britannian kulloinenkin kuningas tai kuningatar on valtion muodollinen johtaja ja keskeinen osa hallintoa, joka hyväksyy nimitetyn hallituksen. Käytännössä hallitsijan toimivaltaa käyttää kuitenkin hallitsijan nimittämä kenraalikuvernööri, jonka kuningatar Elisabet II nimittää viiden vuoden välein pääministerin esityksestä. Suhde eri valta-askelten välillä on täten yhteistyötä, mutta vaaleilla valitut poliitikot edustavat kansan lisäksi myös monarkiaa, joka niin halutessaan hallitsija voisi puuttua Kanadan asioihin tiukastikin.
Elisabet II on Kanadan hallitsija
Järjestelmä toimii käytännössä samalla tavalla kaikilla kolmella hallinnon tasolla ja eri vaaleja järjestetään neljän vuoden välein. Intiaanien reservaattialueilla heimojohtajat sekä konsulit ajavat alueidensa asioita samaan tapaan, yhteistyössä ympäröivän provinssin tai territorion sekä kunnallishallitusten kanssa.
Kansalaisuuskoe
Tämä on vain karkea yhteenveto Kanadan yli 400-vuotisesta historiasta, johon on mahtunut monia tapahtumia, kymmeniä merkkihenkilöitä sekä lukuisia tärkeitä hetkiä. Kaikki nämä ovat potentiaalisia kysymyksiä kansalaisuuskokeessa, joten materiaaliin on syytä tutustua huolella. Netistä ei löydy virallisia harjoituskysymyksiä, mutta koska testi perustuu yhteiseen lukupakettiin, on netissä silti harjoitustestejä materiaaliin perustuen.
Muutaman lukukerran jälkeen päässä onkin runsaasti tietoutta, mutta silti lukuisiin eri henkilöihin sekä tarkkoihin vuosilukuihin keskittyvät kysymykset antavat ajoittain aihetta pään raapimiseen. Varsinaisessa testissä osallistujille jaetaan setti toisistaan eroavia monivalintakysymyksiä, joissa pitää valita neljän vaihtoehdon väliltä. Kokeen läpäisy vaatii vastaamista oikein viiteentoista yhteensä kahdestakymmenestä kysymyksestä eli 75% tulosta.
Koetilaisuus järjestetään keskustassa eräässä virastorakennuksessa ja meitä oli tiistaiaamuna paikalla viitisenkymmentä kansalaiseksi hamuavaa. Hieman jännittävä tilanne laukesi kysymykset saatua, sillä ainakin meidän tenttaamisen määrällä kysymykset olivat sangen helppoja väärien vaihtoehtojen ollessa selkeästi vääriä. Läpäisy ilman yhtäkään lukukertaa voisi silti olla tiukkaa, joten kokeeseen kannattaa valmistautua.
Kokeessa pitää saada 75% oikein
Kokeen jälkeen kokelaat kutsutaan yksitellen tiskille, jossa viranomainen käsittelee varsinaisen kansalaisuushakemuksen, jonka laitoimme keväällä sisään. Mukana täytyy olla kaikki viralliset dokumentit, sillä hakemuksen keskeiset kohdat varmistetaan tässä kohtaa virallisia dokumentteja vastaan. Kiintoisaa on viimeisen viiden vuoden passien kaikkien leimojen läpikäynti ja niiden yhdistely hakijan ilmoittamaan matkustuslistaukseen. Tarkoituksena lienee katsoa onko hakija pimittänyt hakemuksessaan jotain epäillyttäviä matkoja epäillyttäviin maihin, mutta meillä ei ollut mitään ongelmia.
Meille kerrottiinkin, että läpäisimme kokeen kirkkaasti täysillä pisteillä ja hakemuksemme kansalaisuudesta on täten hyväksytty. Seuraava ja samalla viimeinen vaihe on saapuminen valatilaisuuteen, minkä jälkeen olemme virallisesti Kanadan kansalaisia.
Näin pitkä urakkamme kanadalaistua alkaa olla lopuillaan ja kansalaisuuskokeeseen valmistautumisen jälkeen ymmärrämme nyt maan asioista paljon aiempaa enemmän. On hienoa, että Kanada edellyttää hakijoilta kielitaidon sekä kulttuurin ymmärrystä ja varmaan sen vuoksi Kanada onkin toimiva monikulttuurinen valtio, jonka osaksi me nyt liitymme.
