Tämänvuotinen laskettelukausi on ollut sangen poikkeuksellinen. Kausi alkoi kurjasti ja vaikka Whistler Blackcomb avautuikin suunnitellusti marraskuun lopulla, saatiin siellä ensimmäisen kahden viikon aikana auki ainoastaan 8 rinnettä. Tämä on erittäin vähän 240 rinteen suurkeskuksessa ja normaalisti ensimmäisellä viikolla on auki kymmeniä rinteitä. Lähdimme kuitenkin nauttimaan ilmaisesta alkukauden päivästä, joskin näky oli masentava ja muistutti viime vuoden laskettelumatkaamme Utahiin. Lunta oli vain rinteissä, missä sitä oli pystytty valmistamaan lumitykkien kanssa.
Lunta saatiin kuitenkin lisää joulukuun alussa ja viikkoa myöhemmin auki oli jo 21 rinnettä. Seuraavana viikkona määrä kasvoi 35:een ja edellisinä päivinä satanut tuore viidentoista sentin puuterilumi mahdollisti myös upean Seventh Heavenin alueen avaamisen. Olimmekin kauden ensimmäisten joukossa korkkaamassa tämän mahtavan alueen rinteet ja kauden kolmas laskettelupäivämme jäi mukavana mieleen. 🙂
Joulukuun lopussa lunta saatiinkin oikein urakalla ja yhden viikon aikana satoi yli kaksi metriä lunta. Määrä ei ole mitenkään poikkeuksellista, mutta oli loistava juttu erityisesti Whistlerille. Valitettavasti lähempänä kotia North Shore Mountainseilla suurin osa sateesta tuli vetenä ja siellä kausi on ollut melkein katastrofaalinen.
Kausi on petrannut huomattavasti
Kaikkein kovin lumimyräkkä koettiin kuitenkin heti tammikuun alussa New Yorkista palattuamme. Vuoden ensimmäisen viikon aikana vähän reiluun vuorokauteen satoi käsittämättömät 104 senttimetriä lunta. Pahin myräkkä osui torstaihin, mutta myrskytuulet olivat niin voimakkaat, että alppialueen hissit pystyttiin avaamaan vasta lauantaina. Meille tarjoutui siis kerrankin tilaisuus lähteä kokemaan eeppisen syvä lumihanki! 😀
Tiesimme kokemuksesta, että päivästä tulisi kiireinen, joten asetimme herätyksen aamuyöhön 4:45. Olimme perillä Whistlerissä jo aamuseitsemältä, puolitoista tuntia ennen hissien avautumista. Tämä voi kuulostaa järjettömältä, mutta jo tuolloin hissijonossa oli kymmenisen ihmistä. Olimme kuitenkin aivan pelipaikoilla ja tuntia myöhemmin jonon pituus oli jo 300-400 ihmistä, joista viimeisillä ei olisi mitään mahdollisuutta päästä kokemaan koskematon puuterilumi.
Aikaisin aamusta liikkeellä
Ylhäällä vuorella laskettelimme ensimmäiset kaksi tuntia keskivuoren rinteitä, sillä alppialueella tehtiin lumivyörykontrollia räjäyttämällä vuorenseinämien vaarallisia lumimuodostelmia. Metsän keskelläkin lumen syvyys oli puoli metriä, mikä teki laskettelusta todella hauskaa, mutta haastavaa. Jos vauhti sattui loppumaan tasaisella alueella, oli edessä raskas hivuttautuminen edemmäs upottavassa hangessa.
Rämpimistä syvässä hangessa
Puoli yhdentoista aikaan suuntasimme Niinan kanssa Harmony Expressille, joka johtaa täysin koskemattomalle seudulle. Jonossa oli ennen meitä ainakin 200 ihmistä, joista iso osa odotti hissin aukeamista yli tunnin verran. Mekin jouduimme odottamaan noin puoli tuntia ja lopulta matkalla ylös saimme katsella ensimmäisten ihmisten ryntäystä alas koskematonta rinnettä innosta kiljuen. Hississä olijat puolestaan taputtivat ja huusivat kannustuksia onnekkaille päivän ensilaskijoille. 😛
Jono koskemattomiin rinteisiin
Vaikka emme olleetkaan ylhäällä ensimmäisten joukossa, on Harmony Bowlin alue niin valtava, että siellä riittää koskematonta lunta parin tunnin ajan. Saimmekin Niinan kanssa laskea kaksi pitkää laskua koskemattomassa puuterihangessa, jonka syvyys oli yli metrin verran. Mittasin asian painamalla sauvani hangesta läpi ja se upposi lumeen melkein kahvaa myöten.
Metrin syvä puuterilumi
Laskettelu oli äärimmäisen vaikeaa, sillä Niinan leveämmillä puuterisuksillakin hankeen upposi haaroihin asti. Minulla on normaalit sukset, joilla mononi uivat syvällä hangessa ja kääntyminen oli erittäin vaikeaa. Kokemus oli samaan aikaan sekä upea että pelottava, sillä kaatuessa ylös pääseminen olisi todella vaikeaa. Onneksemme emme kuitenkaan kumpikaan kaatuneet, mutta näimme monia kaivamassa itseään tai lumeen kadonneita lasketteluvälineitään hangesta.
Riehakas päivä rinteessä
Päivämme oli aivan mieletön ja jotain mitä emme ole koskaan aiemmin kokeneet. On tosin pakko myöntää, että metrin mittainen hanki oli jo liian syvä tai ainakin se vaatii ihan erilaista taitoa mitä meiltä löytyy. Kokemus oli silti hieno ja päivää haittasi ainoastaan todella pitkät hissijonot, sillä vuori oli täynnä ihmisiä. Jonojen vuoksi meillä jäikin kokonaan väliin viereisen Symphony Bowlin koskematon hanki, joskin en ole varma olisimmeko edes selvinneet siellä. 🙄
Näiden laskettelupäivien jälkeen seuraavat mäkipäivämme ovat varmaan vasta helmikuun puolivälissä tehtävä laskettelumatka Seattlen lähistölle, kokeilemaan sikäläiset rinteet.
